Movie Monday -haasten kimpussa taas. Minä nyt olen niin malliesimerkki Ravun tähtimerkistä myös tässä herkkyyspiirteessä, että kyynelkanavat aukeaa varsin herkästi elokuvissa ja tv-sarjoissa, jos olen vähänkään henkilökohtaisessa tunnesiteessä ko. hahmoon tai tunteelliseen tilanteeseen. Esim. joka jouluisen Lumiukko -elokuvan loppu on aina yhtä kamala. (Mainio lyhytelokuva silti!)
Pahimman joen muistelen vollottaneeni elokuvan Bridge to Terabithia aikana, kummallakin katselukerralla. Siinä kun tapahtui täysin odottamaton, traaginen juonenkäänne joka on samalla suuri vääryys ja minä ehdin jo kiintyä hahmoihin ja kuvitella vaikka mitä ja sitten kaikki kauniit kuvitelmani mentiin murskaamaan lopullisesti. En suostunut edes uskomaan ja odotin varmaan puoli tuntia, että joku tulee siinä sanomaan, että "olimme väärässä", mutta siinä vaiheessa kun Jessekin pillahti itkun, uskoin että totta se on. Sain sentään koottua itseni jossain vaiheessa, mutta aloitin uudestaan lopputekstien aikana, kun ne on liittänyt niihin sen elokuvan tapahtumiin nähden raastavan katkeransuloisen kappaleen joka on muutenkin tosi kaunis...
Muita haasteen painottamia kunnon pillityksiä tulee mieleen esim. Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu jonka kävin katsomassa ainakin neljä kertaa leffateatterissa ja joka ikinen kerta leikin suihkulähdettä Harmaissa Satamissa Frodon ja Samin takia ja usein pato hajoaa siinäkin kohtaa, kun Merri ja Pippin tapaavat jälleen ja pikku Pippinimme on kasvanut henkisesti valtavasti ja lisäksi sanoo huolehtivansa haavoittuneesta ystävästään joka kysyi jo kauhuissaan aikooko Pippin jättää hänet. Saati sitten siinä kun Merri ja Pippin erotetaan toisistaan aiemmin eivätkä raukat tiedä tapaavatko enää koskaan (ja hehän ovat kuin veljekset jotka ovat tuskin päivääkään olleet erossa toisistaan ennen tuota hetkeä. Ja Harmaisiin Satamiin mennessä Frodon ja Samin ystävyys myös, oli kauan sitten kasvanut veljeyden tasolle ja nyt Frodo oli lähdössä meren yli eliniäksi pois Samin luota.) Niin, hobitit ovat syvällä sydämessäni ja varsinkin nuo kaksi ystävyyssuhdetta. Ja kun ne pirulaiset valitsivat vielä mitä osuvimmat ja parhaimmat näyttelijät kunkin hobitin rooliin.
Seuraavaksi parista leffasta totaalispoilerit, eli lue eteenpäin omalla vastuulla. Muistelen pillittäneeni ilosta mm. Valkhohammas -elokuvan lopussa kun Jack ja White Fang kuitenkin jatkavat yhteiseloa, vaikka Jack aikoi ensin jättää susiystävänsä luontoon ja palata itse kaupunkiin. Rakastan susia ja ne oli niin hyvä parivaljakko ettei ne millään ois saanut erota. Toinen vastaavan tunnepurkauksen aiheuttanut kohta on ollut Free Willy 2 -elokuvassa kun äitinsä hylkäämä Jesse vihdoin muodostaa välittömän tunnesiteen pikkuvelipuoleensa jonka oli saanut elämäänsä äitinsä sijaan (joka oli kuollut ja Jesse nyt veljensä lähin omainen.) Jessellä oli tietysti ongelma sen suhteen, että äitinsä oli saattanut vain jättää hänet ja hankkia toisen lapsen eikä siksi meinannut lainkaan hyväksyä pikkuveljeään, mutta veljellä oli mukanaan valokuva Jessestä ja heidän äidistään ja kertoi heidän äitinsä kertoneen olevansa pahoillaan siitä mitä teki tälle vanhemmalle pojalleen...Se on hyvin tunteikas kohta, kun kummallakin veljeksellä on kipeitä tunteita äitinsä takia ja tarve verisukulaiseen elämässään ja sitä tietää, että Jessen aikoinaan adoptoinut pariskunta tietenkinn adoptoisi myös tämän vastalöytyneen pikkuveljen (mikä ohimennen vihjataankin veljesten siinä halaillessa.) :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti