lauantai 3. marraskuuta 2012

Cradle Will Fall / Baby Blues

Elokuva väittää perustuvansa tositapahtumiin, mutta tosiasiassa on niitä jotka käyttävät sitä vain markkinointikikkana tehostamaan elokuvan vaikuttavuutta samalla kun 99% elokuvan tapahtumista on fiktiota. Tässä tapauksessa tuota kikkaa ei olisi edes tarvittu, tämä on ihan tarpeeksi hirvittävä ja ahdistava ilmankin. Yksi niitä elokuvia joiden näkemistä ennen olin paljon onnellisempi, ja jotka olisi mielestäni saanut jäädä kokonaan tekemättä. Lähinnä koska vakavalla asialla tehtiin shokkiviihdettä asiallisesti esittämisen sijaan. K-18 merkinnästä olisi tietysti pitänyt päätellä jotain, mutta kun sillä merkinnällä olisi voinut tuottaa paremmallakin maulla toteutetun elokuvan tällä idealla, annoin sille tilaisuuden. Opinpahan ainakin sen että aina jos aihe on kyseenalainen, kannattaa tutkia elokuvan arvosteluja ja IMDB:n parents guide-sivua ennen katsomista.

Asetelma on siis että nainen kärsii synnytysmasennuksesta neljännen lapsensa syntymän jälkeen, ja kokee psykoottisen romahduksen minkä myötä tahtoo murhata kaikki lapsensa. (9v poika, 7v poika, 5v tytär ja vauva.) Vanhin lapsista yrittää suojella sisaruksiaan ja paeta eristyksissä olevalta kotifarmiltaan. Idea itsessäänkin siis on vahvasti häiriintynyt ja synkkä, ja sillä ahdistava ja hieman kyseenalainen, mutta koen että siitä olsii voinut saada aikaan suht asiallisen ja aiheellaan puhuttelevan kauhuelokuvan eli sellaisen josta olisi saanut irti muutakin kuin pahan olon. Mutta nähdäkseni tämän tekijät eivät välittäneet sellaisesta, vaan halusivat vain shokeerata.
Sen paljastaa erityisesti se että äiti kirjoitettiin romahtamaan vähän epätasapainoisesta ja harhaisesta totaalisen psykoottiseksi suurinpiirtein yhdessä yössä, ja se että tämä romahtaa raa'asti ja väkivaltaisesti murhaamaan lapsensa vaikka nämä lapset eivät edes olleet mitenkään vaivalloisia tai hankalia - eli realistisesta psyykkeen kehityksestä ei välitetty pätkääkään, haluttiin vain kiirehtiä mahdollisimman raakaan toimintaan. Muistaakseni äidin hahmoon ei syvennytty muutenkaan eli ei annettu minkäänlaista sukellusta hänen ja lastensa normaaliin suhteeseen, emme saa kunnon kuvaa siitä kuinka valtava menetys äidin romahdus ja murhanhimo niille lapsille oikeastaan on. Ei se äiti kai mitenkään huono ollut, mutta jos olisi kuvattu jonkin verran perheen normaalia, onnellista aikaa, elokuva olisi saattanut antaa kuvan että se välittää kunnon tarinan omaamisesta. Mutta eeeei... Ja lisäksi murhatkin on toteutettu tarpeettoman sairaasti.

Tämä elokuva ei, ainakaan muistaakseni, ole graafisesti erityisen verinen ja kaikki murhat tapahtuvan ruudun ulkopuolella, mutta ne on muutoin asetelmaltaan todella intensiivisesti ja ahdistavasti kirjoitettu ja kuvattu, ja ruudulla näytetään hukutetun vauvan ja puukotetun pikkupojan ruumis. Sitä lisää kohtausten tunnelataus, sillä valitut lapsinäyttelijät oikeasti osaavat hommansa. Ainakin jos oikein muistan, siitä on jo kauan kun tämän elokuvan katsoin. (Paitsi tyttö ei tosiaankaan osaa tekoitkeä vaan kuulosti tosi teennäiseltä ja ärsyttävältä, sen muistan varmaksi.)

Elokuvan ehkä shokeeraavin ja mauttomin kohtaus on se missä äiti tappaa 7-vuotiaan poikansa kahden muun jäljellä olevan silmien edessä. Ei varsinaisesti se itsessään vaan siihen johtanut tapahtumasarja ja sisarusten reaktiot tätä tekoa katsellessaan. Se on mielestäni malliesimerkki kohtauksesta joka kertoo että elokuva tehtiin vain kauhushokkimielessä eikä missään muussa.

Lopetuksessa oli mielestäni jossain suhteessa yksi kohtaus liikaa, mutta toisaalta ainakin se vähän kevensi tunnelmaa ja toi mukaan myös isän psykologiaa.

Mauttomasta toteutuksestaan huolimatta tämä elokuva toimii kyllä kauhuna, varsinkin ihmisille joilla on omia lapsia, Minulle tulee karmeita kylmänväreitä pelkästään tämän elokuvan tapahtumien ajattelustakin. Jos katsot tämän elokuvan, toivon pyhästi että olet vähintään 18-vuotias kuten ikäraja erittäin pätevistä syistä vaatii, ja varoitan; voi hyvin olla ettet saa tästä irti paljon muuta kuin pahan olon tai jos olet onnekas pidät tätä niin huonosti tehtynä ettet koe edes sitä. Eli huomautan että jos et katso tätä elokuvaa, et menetä yhtään mitään. Päinvastoin, todennäköisesti olet onnellisempi kuin tämän elokuvan katsoneet.
VIRALLINEN TRAILERI:

Dog Solders

Yksi ehdottomasti parhaita moderniin aikaan sijoittuvia ihmissusielokuvia.
Joukko Britannian armeijan sotilaita ovat erikoisharjoituksissa, kunnes ne muuttuvat joksikin aivan muuksi. Ihmissusiseikkailu sotilasnäkökulmakökulmasta on mielestäni virkistävä poikkeus ihmissusielokuvien joukossa, ja se on toteutettu tässä sydämellä ja realistisesti, höystäen sitä myös mustalla huumorilla. Taustatarina/totuus heidän ahdinkonsa takana on myös aika mielenkiintoinen. Ja sen sijaan että tapahtumat levitettäisiin pitkälle aikavälille, valtaosa elokuvasta sijoittuu yhteen ainoaan täydenkuun yöhön, mikä toimii intensiivisyyttä lisäävänä piirteenä. Ihmissista ei näytetä ulkonäön kokonaisuuden hahmottamisen kannalta kunnon otosta ennen lopputekstejä, mikä on tässä tapauksessa oikeastaan sekin hyvä, koska se on aika erikoinen design ja sitä on hauska yrittää hahmottaa pitkin elokuvaa kun koko ajan on pimeää.

Tämän ikäraja on K-18 eli muutama hieno gore-kohtaus mahtuu myös mukaan, yksi erityisesti jäi mieleeni taatusti loppuiäkseni. Ei siksi että se olisi ollut erityisen kammottava (vaikka saattaa se sitä silti olla) vaan siksi että ihmissusia syvästi rakastavana pidin siitä erityisen paljon. Vielä yksi mainitsemisen arvoinen plussa on se että tämä sijoittuu Skotlantiin ilman ainuttakaan amerikkalaista kuvioissa millään tasolla. Amerikkalaisilla kun tuntuu olevan ikävä taipumus tunkea itsensä hahmon muodossa hirviöelokuviin jos eivät sattuneet koko elokuvaa itse tekemään, mutta tästä ne pysyivät poissa. Ei minulla mitään amerikkalaisia vastaan sinänsä ole, musta on vaan mukavaa kun jokin on puhtaasti brittiläinen. Loppuun mainittakoon että nautin eniten ihmissusielokuvista jotka sijoittuvat Britanniaan, jotenkin minusta ihmissudet ovat vain eniten elementissään siellä. Jotenkin ne vaan kuuluvat sinne. Niin, ja tässä tapauksessa paikka toimii erityisen hyvin myös sotilasnäkökulman kannalta, koska Britanniassa armeijaan liittyminen on ollut vapaaehtoista jo ainakin neljäkymmentä vuotta.

Musiikki tässä ei ole kovin mieleenpauinuvaa, mutta ei tarvitsekaan olla sillä se luo kuitenkin aina juuri sopivasti tunnelmaa kohtauksiin. Sen pisti oikein merkille miten hienosti se aina ko. kohtaukseen sopi. Kaikki ovat instrumentaaleja mikä on hyvä, koska joskus hyväkin sanoituksellinen biisi voi rikkoa tunnelmaa. Jopa kohtaus joka kuvattiin nimenomaan musiikkipätkää varten, sisältää vain pianomusiikkia yhden hahmoista soittamana, ei sanoja.

Suosittelen tätä lämpimästi jokaiselle ihmissusifanille jolla on edes suurinpiirtein tarpeeksi ikää nähden asetettuun rajaan.

"It's alright, y'know, mate. It's ok. I just didn't make it ou this time, that's all. When I signed my life away on that dotted line, I fucking meant it. I am a professional soldier."

"Up until today you believed there was a line between myth and reality. Maybe a very fine line sometimes but at least there was a line. Those things out there are REAL. If they're real, what else is real? You know what lives in the shadows now. You may never get another night's sleep as long as you live."


VIRALLINEN TRAILERI:



perjantai 2. marraskuuta 2012

James Bond: Skyfall

Olen yksi varmaan todella harvoista joka ei ollut nähnyt ainuttakaan Bond-elokuvaa ennen tätä. Ei ole vain tarpeeksi kiinnostanut, koska action ei ole suosikkigenrejäni. Ei edes vakoojaelokuvat. Muistelen kyllä nauttineeni jokaisesta actiongenren elokuvasta jonka olen katsonut eli kyse on vaan siitä että useimmiten muut genret menee sen edelle. En siis ole mikään action-elokuvien guru, enkä tiedä mitään aiemmista Bond-elokuvista ja niiden tyyleistä joten pyrin arvostelemaan tätä vain itsenäisenä elokuvana. (Itsenäinen tämä kuulema sinänsä onkin, että tarina ei ole jatkumoa edeltäjiinsä eli se etten ole nähnyt muita Bondeja ei haitanne.)

Skyfall on niin mahtava viihdepläjäys että taidan katsastaa aiempiakin sarjan osia joskus. Tämä on jo 23. elokuva, mietin kuinkahan pitkään ne onnistuu pitämään tätä sarjaa hengissä ennen kuin...Tai no, tämä elokuva taisi vähän jo vihjailla että loppu on lähellä.

Alun actionrytinä oli toki coolia ja viihdyttävää ainakin miespuoliselle katsojalle, mutta sitä vähän latisti se että ne tyypit jotka hurjasteli moottoripyörillä pitkin katonharjoja, olivat melkein ykköset yllään mikä oli enemmänkin hölmön kuin siistin näköistä ja ennen kaikkea se että action-intro oli pitkä ilman minkäänlaista vinkkiä siitä mikä nyt oli niin tärkeää että sen takia kannatti riskeerata oma ja lukemattomien sivullisten henki lukuisialla eri tavoilla. (Alussa sanottiin että se on tietokoneen kovalevy, muttei mitä sillä on.) Kun sen sisältö sitten vähän myöhemmin paljastettiin, monta minuuttia vähän väliä mietin miten mielenkiintoinen juoni-idea ja miten tolkuttoman jännittävä se intron ajojahtikin olisi ollut, jos olisimme tienneet sen jo alusta asti. Tämä toki on potentiaalinen ongelma vain niille jotka katsovat tämän kylmiltään kuten minä, ilman mitään muuta tietoa kuin että se on uusi Bond-elokuva. En katsonut edes traileria ensin.

Cyber-terroristi on siis varastanut tietokoneen kovalevyn joka sisältää listan; ympäri maailman, jokaisen terroristijärjestöön soluttautuneen salaisen agentin oikeat nimet ja peitenimet. Tarina vaan paranee kun selviää kuka tämän takana on ja miksi. Eli erityisesti pidän tarinan pääpahiksesta. Raoul Silva, entinen MI6:n agentti, kantaa henkilökohtaista syvän katkeraa kaunaa Mi6:n johtajaa kohtaan eräästä jokseenkin karmeasta tapauksesta vuosikausia aiemmin, ja on löytänyt täydellisen tien täydelliseen kostoon. Silvan motiivi on moninaisia tunteita herättävä ja näyttelijänsä (Javer Bardem) on kuin luotu kyseiseen rooliin enkä yhtään ihmettele että ohjaaja vaatimalla vaati että hän ottaa roolin vastaan. Minusta Silvassa on kiehtova olemus ja puhetyyli, muistaakseni melkein koko ajan, ihan kuin se voisi millä hetkellä tahansa yhtäaikaa alkaa itkeä, ja nauraa mielipuolisesti - muttei ihan tee kumpaakaan. Joten kun hän sitten paljasti motiivinsa, se ei kaikessa dramaattisuudessaan ollut shokeeraava vaan täydensi hahmoa luontevasti.

Jo pelkästään ikimuistoinen ja loisttavasti näytelty pääpahis tekee tästä elokuvasta lukuisten katselukertojen arvoisen, mutta myös action-kohtaukset ovat herkullisia varsinkin valkokankaalla nautittuna, ja en voi liikaa kehua visuaaisuutta ylipäätään. Mielettömän kauniita taiteellisiä kohtia, varsinkin teemabiisin "Skyfall" aikana, mutta myös myöhemmin. Ne luovat myös mainion tasapainotuksen action-kohtauksille (itse tarinan lisäksi johon myös jaksettiin tarinanjaksotuksessa keskittyä sopivassa määrin.) Eli mielestäni käsikirjoitus, ohjaus ja editointi ovat todella ammattilaisten taidonnäytteitä ja muodostavat pitkään mielessä pysyvän elokuva(teatteri)elämyksen.
Lisäksi, tuo teemabiisi on upea ja oli hienoa kuulla se elokuvateatterin kajareista. Ja kuka nyt ei rakastaisi brittiaksenttia? =P

En tiedä pitävätkö Bond-elokuvien fanit tai hardcore action-elokuvanörtit tästä kun en tosiaan tunne noita alueita hyvin tai lainkaan, mutta uskoisin että jos olet neutraalisti actionin ystävä ja pidät rikosjännäreistä, todennäköisesti nautit tästä uudesta Bond-filmistä.


VIRALLINEN TRAILERI:

perjantai 26. lokakuuta 2012

Hirveä Henri (Horrid Henry)

Live-action elokuvaversio vuodelta 2011 pohjaa animaatio-televisiosarjaan alkaen vuodelta 2006 joka pohjaa kirjasarjaan alkaen vuodesta 1994. Kaikki brittiläistä tuotantoa. Itse löysin tämän kaiken vasta pari päivää sitten kun vahingossa kompastuin yhteen tuon animaatiosarjan jaksoista YouTubessa ja näytti mielenkiintoiselta. Kirjat ja animaatiosarja keskittyy seuraamaan Henry-nimisen (n. 8-vuotiaan) pikkupojan päivittäistä elämää, mistä tekee mielenkiintoista se että tämä on toivoton kauhukakara. Ei, kyseessä ei ole Ville Vallattoman kopio. Hirveä Henri putoaa sopivasti amerikkalaisen ja brittiläisen Ville Vallaton-versiouiden väliin. Se on aidosti lapsi, lapsille tyypillisine virheineen, tunteineen ja ajatuksenjuoksuineen, mutta samalla keskivertopoikaa mahdottomampi, tahallaan. Henri on siis mielestäni Ville Vallattomia enemmän tyypillinen pikkupoika jolla kuitenkin on selvästi asenne- ja käytösongelmia. Aika usein taas sille ollaan älyttömän ärsyttäviä ja tiukkoja joten sillä on joskus hyvä syykin olla hirveä.

Juuri sen takia sitä onkin niin viihdyttävää seurata; toisin kuin Ville Vallattomiin, Henrin hahmoon pystyy samaistumaan pitkälle mutta kuitenkin jää myös tutustumisen mahdollisuus. Ja kun jaksot käsittelivät periaatteessa tavallista elämää, ne tuo myös nostalgisia fiiliksiä. Lisämausteena tietysti se ihana seikka että se sijoittuu Britanniaan! (Vaikka hölmösti jossain jaksossa puhutaankin Suomen jalkapallojoukkueista ja euroista eli että muka asuttais Suomessa, vaikka visuaalisesti kaikki on täyttä Britanniaa ja yhdessä jaksossa keskitytään kuningattareen ja mainitaan London Tower...)

Tämä sarja on selkeästi tarkoituksella kärjistävä, ei välitä logiikasta/realismista kovin pitkälle ja hahmot ovat melko yksiulotteisia. Mutta tämä onkin ensisijaisesti lapsille suunnattu, ja hyvin tehty kokonaisuus nähden siihen mitä se haluaa olla.
Animaatiosarjan suomenkieliset näyttelijät eivät ota itseään liian tosissaan, mutta eivät myöskään vedä täysin vitsiksikään mikä mielestäni sopii sarjan henkeen hyvin. Alkuperäiset brittinäyttelijät ovat aika aidosti eläytyviä, mikä sekin pukee sarjaa hyvin. Suomidubbaajat ovat ehkä vähän keskinkertaisia suorituksissaan tai sitten se johtuu siitä että ne ei tosiaan ota sitä täysin tosissaan...Joka tapauksessa, se ei häiritse lainkaan, koska sarjan tapahtumat ja hahmojen repliikit ovat niin hauskoja.

Elokuvaversio sitten? Mitä olen animaatiosarjaa katsonut, voi Luoja se poika on hirveä; melkein hyperaktiivinen, kamalan temperamenttinen, itsepäinen, itsekäs, varsin ilkikurinen kakara joka on jatkuvasti erityisen inhottava pikkuveljelleen Kunnolliselle Pekalle (Perfect Peter) joka puolestaan on niin ylikiltti pikku enkeli että hyvä kun ei ole kirjaimellista sädekehää päänsä päällä. (Vaikka ymmärrän kyllä että sen kaltainen ja usein kantelupukki ja itkupilli pikkusisarus kävisi kenen tahansa lapsen hermoille. Tosin sarjassa on jaksoja ja hetkiä jolloin Henryn kultainen ja parempikin puoli näytetään, lähinnä siinä miten se oikeasti sisimmissään rakastaa perhettään ja halutessaan myös auttaa muita ihmisiä.
Mutta live-action elokuvassa ne hirveät piirteet on hädintuskin jos lainkaan olemassa. Henri ei ole tarpeeksi kaukana tyypillisestä 10-vuotiaasta pojasta, jotta sitä voisi kutsua suorastaan hirveäksi. Hirveä on vahva sana. (Sitä käytetään kyllä usein liioitellusti myös animaatiosarjassa, mutta pointti on että elokuvassa se ei koskaan ole niin paha. Se että joka viides minuutti hoetaan sen olevan hirveä, ei tee siitä hirveää.)

Elokuva ei vain epäonnistu kiteyttämään todellakin hirveän lapsen olemuksen siinä missä animaatiosarja tekee sen hienosti, mutta mielestäni elokuvan olisi pitänyt ottaa itsensä vähän vakavammin. Esim. äidin näyttelijäksi olisi pitänyt valita joku joka oikeasti osaa näytellä. (En tiedä oliko sen suoritus tarkoituksellisesti niin teennäinen, mutta se on joka tapauksessa häiritsevää kun muut perheenjäsenet vaikuttivat paljon aidommilta.) Animaatiosarjassa tietyt aivottomat sivuhahmot toimivat hienosti, mutta live-action-elokuvassa ne tuntuivat tosi ylimääräisiltä ja typeriltä enkä ymmärrä miksi kukaan ylipäätään halusi ja vaivautui ottaan vastaan ne roolit. Ja elokuva rikkoi neljättä seinää liikaa. Animaatiosajrakin tekee sitä, mutta vähemmän.

Jos siitä elokuvasta oli pakko tehdä live-action, olisivat saaneet tehdä sen enemmän Neropatin päiväkirja (The Diary of a Wimpy Kid) -elokuvien esimerkin mukaisesti. Vielä parempi kuitenkin jos olisivat tehneet elokuvan animaatiosarjan hengessä.

Elokuvassa on hauskat ja viihdyttävät hetkensä, Henrin näyttelijä on OK nähden siihen miten laimea versio hahmosta oli esitettävänä...Tarina joka elokuvaan kirjoitettiin toimii ihan hyvin nähden siihen mitä se yrittää tehdä, mutta yleisesti ottaen se on mielestäni vähän kaukaa haetttu. Elokuva siis ei seuraa Henrin ja läheistensä päivittäistä elämää vaan siinä on isompi draamakuvio. Toimiiko sellainen mielestäni tässä konseptissa, en ole vielä osannut päättää.

En väittäisi elokuvaa täysin ajanhukaksi, koska se voisi olla paljon huonompikin ja kuten sanottua siinä on viihdyttävät hetkensä...mutta jos et katso sitä, et menetä mitään.

Typerän elokuvatrailerin alle linkitän vielä pari sen paaaljon paremman animaatiosarjan jaksoa.

                                               ELOKUVAN VIRALLINEN TRAILERI:

TV-SARJAN JAKSOJA:

"Hirveä Henri ja dinosauruksen päivä" (englanniksi)
 
Tämä on sarjan standardista poikkeava jakso,
yksi harvoista johon kuka tahansa voi samaistua.
Todella hyvä, hauska ja tunteita herättävä myös.



"Hirveän Henri  ja hirveä hamsteri" (englanniksi)
 Toinen suosikkijaksoistani. Henryn hamsteri Fang
on mahatava hahmo, suosikkini kaikista. :D
Se tekee kaikenlaista hulvatonta monissa jaksoissa, mutta
tää jakso on omistettu sille.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Ottolapsi - (Orpham)

Tämä oli ensimmäinen jännityselokuva vuosikausiin joka on tehnyt minulle sen mitä ko. genren pitäisikin; suuren osan aikaa kehoni oli jännittynyt ja selkäpiitäni hiipi välillä kylmänväreitä, ja tuijotin ruutua intensiivisesti enkä olisi malttanut odottaa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Lisäksi kaikki päähahmot ovat todella aidon oloisia ja mielenkiintoisia. Löysin itseni nauramasta ja tuntemasta niiden mukana.

Pariskunta jolla on kaksi lasta, adoptoi 9-vuotiaan tytön, Estherin ja aluksi tämä hurmaava tyttö tuntuu sopeutuvan perheeseen ilman suurempia ongelmia. Hyvin pian Estherin käytös alkaa kuitenkin olla enenevässä määrin häiriintynyttä, kunnes lopulta alkaa syntyä ruumiita ja paljastuu ettei tytön alkuperästä ole mitään oikeaa tietoa. Perheen äiti, huolissaan perheensä turvallisuudesta, alkaa selvittää mysteeriä ja saa selville jotain täysin odottamatonta. Tämä saattaa vaikuttaa tavanomaiselta tappajalapsi-elokuvalta, mutta ei todellakaan ole.

Traileri lupaa "et ikinä arvaa hänen salaisuuttaan" ja valtaosan eli keskivertokatsojan kohdalla se lupaus pitää. Minulla henk.koht. oli alitajuinen aavistus siitä mistä siinä on kyse, johtuen Estherin hahmon eräästä elementistä. Eli tiesin koko ajan mutta en kuitenkaan varsinaisesti tiennyt. Joten totuuden sitten paljastuttua se hätkähdytti mukavasti mutta toi myös jonkinlaisen tyytyväisyyden tunteen kun alitajunnan tiedot vapautui. Elokuva ei kerro aivan kaikkea hahmon historiasta joten elokuvan katsomisen jälkeen kannattaa käydä IMDB:ssä trivia-sivulta lukaisemassa tarkempaa tietoa, jos ei muuten niin nähdäkseen kuinka moni elokuvan aikana mielessä käyneistä teorioista osui oikeaan. Estherin näyttelijä on muuten todella vaikuttava roolissaan.

Muista hahmoista erityismaininnan ansaitsee perheen nuorin tytär, Max. Hän syntyi kuurona ja näin ollen ei osaa myöskään puhua ja kommunikointi hänen ja muiden hahmojen välillä käydään viittomakielellä. Se luo elokuvaan omanlaisen tunnelman. Maxin tila tuo myös loppukohtaukseen aimo annoksen lisää vaikutusta. Kerrassaan loistava hahmo tällaiseen elokuvaan ja näyttelijänsä hoitaa homman mallikkaasti.

Ensimmäisessä jakessaa mainitsemani laadun ja Estherin hahmon taustatarinan lisäksi, mielestäni tämä on toimivasti ohjattu, ja sisältää joitain sopivan kammottavia kohtia jotta kauhugenrekin sopii kuvaan. Tässä on myös huomattavasti veren lentoa ja tappokohtaukset on semi-graafisia ja mainittavan vahvoja, mutta ei mauttomuuteen asti. Tämä nousi ehdottomasti kaikkien aikojen suosikkielokuvieni kärkipäähän. Vähintään Top10:iin, ehkä jopa Top5:een.

Ainoa valittamisen aihe tässä on sen loppu. Se on törkeä ja päivänselvä kopio erään vähän vanhemman ja suositun kauhuelokuvan lopusta. Se on 99% samanlainen joten se ei mitenkään voi olla sattumaa. Lisäksi yksi repliikki siinä (joka on myös revitty suoraan sen toisen elokuvan lopusta) ei edes sovi ko. tilanteeseen ja elokuvan senhetkiseen henkeen. Jos nuo kaksi seikkaa sivuttaa niin se loppu on periaatteessa suht toimiva ja hyvä. Jätti kuitenkin minulle tunteen kuin jotain olennaista olisi jäänyt puuttumaan. Viihdytetty olo minulle jokatapauksessa jäi.

Jos pidät kauhu- tai jännityselokuvista, suositelen tätä lämpimästi!
Painotan kuitenkin, että  tämän elokuvan ikäraja on K-16 ja sisältää lukuisia voimakkaita kohtauksia jotka voivat olla haitallisia lapsille - enkä nyt tarkoita vain melko intensiivisiä murhakohtauksia vaan paljon muutakin. Tämä on kertakaikkisen laadukas ja viihdyttävä kauhu/jännityselokuva kypsille teineille ja aikuisile.

VIRALLINEN TRAILERI:
(Ei kannata katsoa muita, koska jotkut paljastaa juonesta liikaa.
Ei toimi tällä sivustolla, antaa linkin YouTuben puolelle.)

torstai 4. lokakuuta 2012

SCREAM (trilogia + Scream 4)

Scream on vuonna 1996 valmistunut amerikkalainen kauhu/jännityselokuva joka uudisti slasher-kauhun genren kertaheitolla. Kauhugenre oli kuoleman kielissä, ja Scream nosti sen takaisin siivilleen piikittelemällä genreä sen kliseistä ja olemalla itse nokkela toteutus, ja omaten vahvan ja mielenkiintoisen taustatarinan ja jossain määrin yllättävän lopun. Tekijät pelkäsivät että se floppaa, mutta ensi-ilta-viikonloppunaan se teki 30 miljoonaa dollaria ja seuraavana puolta enemmän, ja kolmantena taas enemmän...Ja on nykyään kulttihitti ja yksi kauhugenren ikoneita, lukuisine suosittuine jatko-osineen. Ja ansaitusti, jos minulta kysytään.

Vaikka olen yhä sitä mieltä että kaikki tarinat olisivat paljon parempia jos niille ei tehtäisi virallisia jatko-osia muuttamaan tapaa jolla niitä katsotaan...Screamin tapauksessa useimmat sen jatko-osat ovat myös helmiä. Siis jos niitä nyt kerta on ihan pakko tehdä, niin hyvä että ovat edes noin hyviä ja alkuperäisiltä tekijöiltä! (Huomaa, että sanoin 'useimmat'. En ehkä enää nykyään pala pyhää vihaa Scream 3:sta kohtaan, mutta silti torjun sen täysin omasta henkilökohtaisesta kaanonistani.)

Tähän väliin mainittakoon, että käsikirjoittaja Kevin Williamson nimenomaan aloitti projektin tarkoittaen sen olevan trilogia. Eli jatko-osat eivät ole vain mitä tahansa tuulesta temmattuja rahastustuotteita vaan kukin osa alusta asti suunniteltua tarinaa. Minä nyt vaan en satu pitämään kolmannen elokuvan paljastamasta osasta sitä. Neljäs elokuva aloittaa uuden trilogian joka kuitenkin liittyy suoraan ja linkittyy vahvasti ensimmäiseen. Edelleen saman käsikirjoittajan, saman ohjaajan ja pitkälti alkuperäisen näyttelijäkaartinkin kera.

HUOM! Katso ensimmäinen elokuva kokonaan ennen kuin katsot yhtäkään jatko-osaa tai edes niiden trailereita! Koska jokaikinen jatko-osa ja niiden trailerit paljastaa ensimmäisen murhaajan! Mutta mitkään näistä kirjoittamistani arvosteluista ei paljasta minkään murhaajaa eikä muutenkaan mitään suurta joten nämä voi ihan rauhassa lukea.

Scream (1996)

Woodsboron pikkukaupunkiin lankeaa sarjamurhaajan varjo, kun teini-ikäinen tyttö ja poika löydetään raa'asti silvottuna tytön kotipihalta ja seuraavana päivänä toinen tyttö joutuu hyökkäyksen kohteeksi, mutta kuin ihmeen kaupalla selviää hengissä. Murhaaja soittaa uhreilleen esittäen heille kauhuelokuviin liittyviä kysymyksiä; jos he vastaavat väärin, he kuolevat. Tosin, jos he vastaavat oikein, he kuolevat silti. Sen lisäksi hän kiduttaa uhrejaan henkisesti siinä puhelimessa. Pian käy myös ilmi että murhaaja tappaa kauhuelokuvien sääntöjen mukaisesti, tehden tosielämän kauhuelokuvaa. Vuotta aiemmin Woodsboron kaupunkia järkytti Maureen Prescottin raaka murha ja nämä uudet murhat vaikuttavat liittyvän siihen. Elokuvan pohjimmainen teema on laittaa katsoja miettimään voiko kauhuelokuvat todellakin saada aikaan psykopaattimurhaajia, vai olisiko ratkaisevat lähtökohdat sittenkin jossain aivan muualla?

Aloituskohtausta pidetään yhä yhtenä vaikuttavimmista ja ikimuistoisimmasta kautta keuhuelokuvain historian, ja ihan syystä. Se on erittäin realistinen, intensiivinen ja nerokkaasti toteutettu, ja päättyy sanoinkuvaamattoman dramaattisesti. Siitä ei yksikään sydämen omaava isä, äiti tai lapsi selviä tuntrematta jotain syvempää. Ei väliä vaikka olisi katsonut sen satoja kertoja - aina jos siihen uppoutuu rauhassa, jää todennäköisesti enemmän tai vähemmän vainoharhaisiin tunnelmiin elokuvan jälkeen ja tuntemattomasta numerosta soitettu puhelu jäisi todennäköisesti vastaamatta vaikka muutoin niihin vastaisikin. Tuo aloituskohtaus kuusinkertaisti soitontunnistimen myynnin lankapuhelimiin. (Oikeassa elämässä siis. Matkapuhelnhan oli aika uusi keksintö '90-luvun puolessa välissä.)

Tuon aloituksen jälkeen elokuvan tunnelma hieman kevenee ja satiirielementtikin tulee mukaan - ja se voi olla helpotus sillä ei sen aloituskohtauksen tasoa kestäisi erkkikään kahta tuntia, tai ainakin siitä menisi pian hohto. Tämä sekoittaa sopivassa suhteessa kauhun, trillerin ja huumorin. Tunnelma pysyy sopivan karmivana ja jännittävänä, on kivaa leikkiä rikosetsivää ja yrittää tunnistaa murhaaja ennen kuin se paljastetaan. Loppukohtaus on taas varsin intensiivinen ja väkivaltainen, hienosti toteutettu ja murhaajan motiivi on kaikessa yksinkertaisuudessa mutta syvässä psykologiassaan minun mielestäni loistava ja suorastaan nerokas. Alun ja lopun välillä myös hyvin kirjoitetut hahmot ja heidän suhteet tuovat oman osansa viihdettä ja tunnesidettä.

Tässä on melko paljon verta ja gorea, mutta ei häiritseväyyteen asti ellei sitten ole todella herkkä sille. Jos kestää sitä mutta haluaa välttää pahimman, kannattaa katsoa teatteriversio (K-16) sillä Director's Cut (K-18) sisältää pari suht kammottavaa muutaman sekunnin hetkeä. Eli edes tuossa leikkaamattomassa versiossa veri ja suolenpätkät ei ole mitenkään pääasiallista vaan elokuvan teema on psykologinen kauhu. Se vaan että koska kyseessä on veitsen kanssa heiluva todella psykopaattinen sarjamurhaaja ja elokuvan tunnelma halutaan pitää sen mukaisena, merkittävää gorea ei voida täysin sivuttaa.

Tämä on todella mielenkiintoinen, vangitseva ja varsin nerokkaasti toteutettu kauhu/jännityselokuva josta uskon kenen tahansa kauhugenren fanin pitävän enemmän tai vähemmän, tykkäsi sitten goresta tai psykologisesta kauhusta. Minä eniten arvostan lopussa kunnolla selkeytyvää todellista sanomaa, fiksuja hahmoja ja kunnon tarinapolkua ja taustatarinaa. Mestariteos! :)

Rakastan myös tämän instrumental-musiikkia; se on niin täydellisen sopivan tunnelmaista nimenomaan realistiseen kauhu-jännityselokuvaan.

VIRALLINEN TRAILERI:


ja

5 ENSIMMÄISTÄ MINUUTTIA!





Scream 2 (1997)

Edellisen osan sankaritar, Sidney, on urheasti taistellut elämässä eteenpäin ja on nyt yliopistossa, pari vuotta ensimmäisen elokuvan kauhujen jälkeen. Toimittaja Gale Weathers on kirjoittanut niistä kirjan, ja sen fanit pommittavat Sidneyä pilapuheluilla. Lopulta kuitenkin puhelu onkin kaikkea muuta kuin pilaa. Yliopiston nuoria alkaa raa'asti kuolla ja joku on taas pääosin Sidneyn perässä...ja vaikuttaa siltä kuin tällä psykopaatilla olisi mielenkiintoja parin vuoden takaisiin murhiin. Onko kyseessä seonnut fani vai joku Sidneyn hengissä selvinneistä ystävistä, vai kenties jotain aivan muuta?
Idea saattaa vaikuttaa ensimmäisen toistolta, mutta toteutus onnistuu niin ettei se katsoessa tunnu lainkaan siltä vaan ihan uudelta elokuvalta ensimmäisen hengessä.

Itse en tämän elokuvan ekaa kertaa katsoessani kuitenkaan jaksanut leikkiä etsivää, mutta viihdyin silti täydellisesti. Aloituskohta on tarvittavissa määrin ravistava, mutta ei läheskään niin intensiivinen ja hirvittävä kuin ensimmäisessä elokuvassa. Tunnelma yleensäkään ei ehkä ole ihan yhtä vahva kuin ensimmäisessä, mutta hetkensä tässä kyllä on, todellakin. Yhden herkullisen lisämausteen tuo Cotton Weary, mies jonka Sidney oli alunperin turhan hepposin perustein tunnistanut äitinsä murhaajaksi ja Cotton tuomittu kuolemantuomioon ja vietti vuoden vankilassa, kunnes naisen oikea mrhaaja paljastui. Tässä osassa hieman katkeroitunut Cotton siis on päässyt vankilasta ja vaatii nyt Sidneyltä yhteistä hetkeä televisiossa, jossa hän saisi selittää oman puolensa asioista. Loppukohtauksessa paljastuva murhaaja on kuitenkin edellistäkin yllättävämpi - en usko että kovin moni katsoja näki sen tulevan! Hänen motiivinsakin on loistava - ja jälleen kerran loppukohtaus painii sen teeman kanssa voidaanko elokuvia syyttää väkivaltarikoksista vai onko ratkaisevat lähtökohdat muualla...ja siis kuten edellinenkin, painottaa ajatustaan siitä että elokuvat eivät todellakaan ole ratkaiseva tekijä.

Tässä on edellistä osaa enemmän verta, muttei edelleenkään ole pääasiallinen elementti. Ja on muuten ihania vierailevia tähtiä, kuten Sarah Michelle Gellar (Buffy Vampyyrintappajasta), cameo-roolissa. Mielestäni tämän elokuvan murhaaja täydentää ensimmäistä elokuvaa kivasti, vaikka olisi se ensimmäinen kyllä pärjännyt hienosti ilmankin.

VIRALLINEN TEASER-TRAIERI:


VIRALLINEN TRAILERI:




Scream 3 (2000)

Ekan katselun jälkeen inhosin tätä. Tokan katselun jälkeen jaksoin löytää jotain arvostettavaa. Kolmannen katselun jälkeen ajattelelin että onhan tämä yleisesti ottaen ihan okei, mutta en vieläkään suostu ottamaan tätä mukaan omaan henkilökohtaiseen Scream-visiooni enkä tule ikinä ottamaan. Koska tämä on ainoa osa jota Kevin Williamson ei käsikirjoittanut vaan antoi muille vain 20-30 sivun mittaiset muistiinpanot joiden pohjalta kirjoittaa varsinainen käsikirjoitus, mutta iso osa niistä hylättiin ja lähdettiin eri suuntaan! Ja se kyllä näkyy. Kyllähän ne kuulema parhaansa yritti pysyä Williamsonin hengessä yms. tärkeää ja pitivät mukana joitakin tämän muistiinpanoista, mutta silti, ne teki liikaa muutoksia.

Tosin, vaikuttaa elokuvaan suuresti sekin, että noihin aikoihin väkivaltaiset elokuvat olivat hyvin kiistanalaisia juuri vähän aikaa sitten tapahtuneen kouluammuskelun takia mikä painosti elokuvien tekijöitä hienovaraisuuteen. Joku taho yritti vaatia ettei siinä näytettäisi lainkaan verta eikä murhia näytettäisi yhtään ruudulla. Onneksi siihen ei sentään suostuttu, Wes Craven sanoi että jos se tehtäisiin niin elokuvaa ei pitäisi mennä kutsumaan Screamiksi. Tässä osassa on kuitenkin siis muita osia paaaljon vähemmän verta ja ruudulla näytettyä väkivaltaa. Lisäksi tässä painotettiin kauhukomediamaiseen toteutukseen. Se syö hieman elokuvaa, mutta voisi se toki huonompikin olla. Williamsonin muistiinpanojen valtaosalta hylkäämiseen ja eri suuntaan lähtemiseen on toinenkin syy, johon paneudun enemmän tuolla faniblogini puolella Scream-sarjaa koskevassa merkinnässäni. (Sitä ei vielä ole. Linkitän sen tähän sitten kun se tulee.)

Eniten minua kuitenkin risoo tässä se millä tavalla tämä murhaaja on osallinen ensimmäisen elokuvan tapahtumiin. Se niiiin pilasi ensimmäisen elokuvan murhaajan! Siksi tämä osa ei kuulu minun henkilökohtaiseen kaanoniin, ja ihme kyllä pystyn jopa katsomaan ensimmäisen Screamin täysin ajattelematta tätä osaa. (Se saattaa johtua siitä että näin Screamin vuonna 1998 ja tämä osa julkaistiin vuonna 2000, eli ehdin parin vuoden ajan mudostaa itse omat visioni niin vahvoiksi ettei virallinen totuus pysty niitä häiritsemään.) En ole varma oliko tämän murhaajan osuus ensimmäisen elokuvan tapahtumiin osa Williamsonin alkuperäisiä muistiinpanoja vaiko yksi uusien käsikirjoittajien tekemiä muutoksia. Olisinko pitänyt Williamsonin omasta versiosta? Mutta eipä sillä väliä, mikä on tehty on tehty.
Tämän osan murhaajan henkilöllisyys ei ollut Williamsonin oma idea, vaan muiden myöhään keksimä. Vaikka tämä murhaaja onkin mielestäni turhan kaukaa haettu, on se suhteellisen okei ja sen motiivi on kiehtova. Mieluummin siis olisin nähnyt Williamsonin oman idean ja jättänyt liittämättä sitä ensimmäisen elokuvan tapahtumiin, ainakaan sillä tavalla. Noh, elokuva on mitä on ja ainoa syy miksi nautin tämän osan loppukohtauksesta on se motiivin kiehtova puoli ja näyttelijän loistavuus. Todella upeaa työtä häneltä!

Vaikka elokuvan yleinen tunnelma onkin olosuhteiden "pakosta" turhan koominen ja homma pissii vähän muualtakin, alkuperäiset näyttelijät ja hahmot sekä Sidney-kohtaukset kuitenkin auttavat paljon ja pitivät ainakin minun mielenkiintoni mukana.

Jos olisin tiennyt mitä tämä tekee ensimmäisen elokuvan murhaajalle, en olisi katsonut. (On nimittäin ihan eri asia kuulla loppuratkaisu kuin elää se hahmojen mukana elokuvaa katsellen.) Neljännen elokuvan kannalta tämän kolmosen katsominen ei ole olennaista, koska seuraava osa ei viittaa tähän kuin yhdessä lauseessa: ("Three times I've helped solving these things.") Siitä ei vielä tiedä liittyvätkö mahdolliset viides ja kuudes elokuva tähän enemmän. Sarjan nykytilanteessa tätä osaa EI kannata katsoa, jos ei halua ensimmäisen elokuvan murhaajan pilaantuvan. Vaikka, on toki niitäkin joiden mielestä tämä ei pilaa ensimmäistä murhaajaa. Mielipiteet siitä jakautuu aika tasaisesti kahtia. Jos tuo riski ei haittaa, niin on tämä katsomisen arvoinen osana tätä sarjaa, koska omalla tavallaan tämä on toimiva juonikuvio.

Tämän osan juonirunko on siis että Sidney on piiloutunut jonnekin syrjäiseen paikkaan valenimen alle. (Williamsonin alkuperäisessä käsikirjoituksessa tämä johtui siitä että alkukohtauksessa Ghostface hyökkää hänen ja ystävänsä kimppuun ja hän tappaa tämän henkilön joka paljastuukin olleen vain fani.) Ei ole tietoa päteekö tuo kuvio lopullisessa elokuvassa, koska sitä tosiaan sorkittiin niin perusteellisesti ettei lähes mitään rajaa. Elokuva antaa kuitenkin ymmärtää että Sidney piiloutui erakoksi vain siksi ettei halua yhdenkään psykopaatin enää löytävän itseään. Elokuvan alkukohtuksessa kuolee siis eräs toinen hahmo, ja murhaajan paljastetaan etsivän Sidneyä. Alkukohtaus on ylipäätään jälleen kerran hyvä. Pitkin elokuvaa käy ilmi että tämä murhaaja tietää Sidneyn äidin elämästä ajalta jonka tämä oli pitänyt salassa kaikilta läheisiltään, ja kuten aina tähänkin mennessä, tämäkin tyyppi haluaa tappaa Sidneyn. Lisäksi hän väittää tappaneensa tämän äidin.

VIRALLINEN TRAILERI:





Scream 4 (2011)

Kevin Williamson on jälleen puikoissa. Eli koko käsikirjoitus hänen käsialaansa. Ohjaajana edelleenkin Wes Craven ja mukana kaikki alkuperäiset näyttelijät (joiden hahmo oli vielä elossa kolmen ensimmäisen jäljiltä.) Koska en ollut varma kenen idea kolmoselokuvan murhaajan linkki ensimmäiseen elokuvaan oli, minua vähän arvelultti tämän neljännen elokuvan tulosta kuultuani vaikka tiesinkin että ihana K. Williamson on taas täysillä kuvassa...Mutta en todellakaan pettynyt. Törkeän nerokas murhaajan identiteetti ja vieläkin nerokkaampi ja totaalisen tuore motiivi sillä!!! :D 8D Jos pidät ensimmäisestä Screamista, niin katso ehdottomasti tämä neljäs! Tämä ei toki ole yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta vähintään yhtä hyvä ellei jopa parempi kuin kakkonen ja liittyy upeasti ensimmäiseen.

Tämä ei myöskään jumita '90-luvulla vaan henki ja tarina on päivitetty nykyaikaan, todennäköisesti koska Williamson ehkä haluaa luoda elokuvista kokonaisuuden eikä halua vaihtaa näyttelijöitä ellei ole pakko. Eli Scream 4 tai dvd:n kannessa SCRE4M, alkaa 11 vuotta edellisen elokuvan tapahtumien jälkeen.
Elokuvan tunnelma ja yksityiskohdat ovat siis moderneja ja niin on myös asenne. Jokainen elokuva on omannut omat kauhuelokuvan säännöt; ensimmäinen alkuperäiset kauhuelokuvien säännöt, toinen elokuva jatko-osan säännöt, kolmas elokuva trilogian säännöt...ja tämä omaa uudet säännöt, koska Hollywood tuottaa nykyään vain uudelleenfilmatisointeja joissa on muuttuneet säännöt.

Tämän neljännen alkukohtaus on ensimmäisen elokuvan alkukohtauksen jälkeen kaikkein ikimuistoisin. Rehellisesti sanoen en muista miten tämä alkukohtaus päättyy, se oli sen verran monitahoinen, mutta nerokas ja aika lailla ennalta-arvaamaton se on. Ensimmäisen Screamin alkukohtausta on tosin täysin mahdotonta ylittää niin että ehkä siksi ne ei edes yritä. :D

Juonirunko:
Yli 30-vuotias Sidney on kirjoittanut kirjan "Out of Darkness" jossa hän käsittelee omaa tarinaansa, (eli kolmen ensimmäisen elokuvan tapahtumia omasta näkökulmastaan), kirjoitti sen terapeuttisena tienä itselleen ja mahdollisesti auttaakseen muita jotka painivat samankaltaisten ongelmien parissa. Hän pysähtyy kirjansa julkaisukiertueella Woodsborossa. Saman tien siellä alkaa uusi murhien sarja ja murhaaja näyttää haluavan tehdä uudelleenfilmatisoinnin alkuperäisistä Woodsboron murhista (eli Scream-elokuvan tapahtumista, jotka ovat näiden elokuvien universumissa filamttu Stab-elokuvaksi josta on muodostunut piiitkä elokuvasarja.) Ja tälläkin murhaajalla on alusta pitäen jotain nimenomaan Sidneyä vastaan.

Ja ah miten herkullinen se motiivi onkaan...! Ja tämä siis ei itsessään ole ensimmäisen elokuvan uudelleenfilmatisointi, vaan vaan tämän murhaajat yrittävät "uudelleenfilmatisoida" alkuperäiset tapahtumat tosielämässä...Vaikea selittää, mutta tämä on tosiaan hyvin erilainen ensimmäiseen elokuvaan nähden ja melkein yhtä hyvä!

Toisin kuin kakkosen ja kolmosen suhteen, tätä katsellessa minä intouduin taas yrittään päätellä murhaajan henkilöllisyyttä (enkä onnsitunut.) Murhaajan tuoreen ja tavallista sairaamman motiivin lisäksi koko tyyppi on hurjasti sairaampi kuin kukaan aiemmista. Sitä loppukohtausta tuijotti melkein monttu auki kun ei aiemmat osat olleet menneet lähellekään niin synkäksi. Ja jos pidät verellä mässäilystä ja raakuudesta niin tässä ei liikaa kainostella. Tämä on kirkkaasti verisempi ja raaempi kuin edes Scream 2, niin visuaalisesti kuin sanallisestikin. Mutta tämäkään ei unohda psykologista puolta. Kertakaikkisen upea elokuva ja varsinkin osana Scream-sarjaa. Tämä yksinketaisesti uudistaa sarjan tuoreeksi, ja linkittyy hienosti ensimmäiseen trilogiaan.

VIRALLINEN TRAILERI:

Leijonakuningas


Kun Leijonakuningas ensimmäisen kerran julkaistiin kesäkuussa 1994, suurinpiirtein kaikki sekosivat siitä ja Disney sai tilaisuuden lypsää rahalehmää oikein kunnolla. Ne jotka eivät koe Leijonakuningasta suosionsa ja maineensa arvoisena ovat harvassa. Monen tunteita saattaa lietsoa toki se, että näkivät sen ensimmäisen kerran lapsena, (kuten minäkin), mutta se ei todellakaan ole olennaisinta.

Melkein kaksi vuosikymmentä Leijonakuningas oli maailman eniten tuottanut animaatioelokuva, kunnes Toy Story 3 ohitti sen 100.000$ vuonna 2010. Mutta turha kuvitella että sillä olisi mitään saumaa Leijonkauninkaan tasoon - ei niitä oikeastaan kannata edes verrata. Joku arvelee että voitto johtui elokuvissa käymisen suosiotason eroavuudesta vuosina 1994 ja 2010, ja olen samaa mieltä. Koska tarinallisesti Toy Story 3 ei ole lähellekään yhtä vahva kuin Leijonakuningas, ja rumempi animaatiokin siinä on. (Tietokone vs. käsinpiirretty, käsinpiirretty voittaa 100-0.) Mielestäni Leijonakuningas todella ansaitsi menestyksensä, sillä se on kertakaikkisen upea elokuva visuaalisesti ja tarina (joka "pohjautuu" Shakespearen Hamletiin) on sydämellisesti ja vahvasti toteutettu.


Se on unohtumaton kertomus nuoren leijonaprinssin kasvutarinasta. Kuningas Mufasan veli Scar on kateellinen isoveljensä asemasta, ja Mufasan pojan, Simban, syntymän vietyä hänen asemansa ensimmäisenä jonossa vain pahentaa asiaa. Simban ollessa ihmisiässä n. 10-vuotias, Scarin onnistuu murhata veljensä, ja hän yrittää murhata myös Simban mutta tietämättään epäonnistuu. Simba joka lähti maanpakoon syyttäen itseään isänsä kuolemasta, kasvaa muualla aikuiseksi. Hän yrittää unohtaa menneisyytensä ja kieltää kuninkaallisen taustansa, kunnes hänen lapsuudenystävänsä Nala sattumalta löytää hänet etsiessään apua Scarin tuhoamalle kuningaskunnalle. Simban on aika päättää ollako vai eikö olla; jatkaako hän pakenemista vai kohtaako menneisyytensä haamut, haastaako setänsä ja ottaako paikkansa oikealla paikallaan Elämän Tiellä?

Minä kuulun elokuvan hardcore ja die-hard-faneihin ja pidän sitä suosionsa joka pisaran ansaitsevana.
Erityisesti arvostan siinä sitä miten se ei sokerikuorruta mitään eikä kohtele lapsia kuin heikkoja kukkasia. Elokuva on synkkä eikä yritä piilotella sitä. Tarinapolku itsessään on todella synkkä kuten ehkä ylläkirjoittamastani juonitiivistelmästä voi päätellä. Pääpahis on oikeasti julma ja intensiivinen, murha näytetään hyvin dramaattisessa ja pitkässä kohtauksessa ja lähikuvassa, sen jälkeen näytetään vieläpä ko. hahmon ruumis ja tämän pieni poika yrittämässä turhaan herättää isäänsä...Ja kuollut pysyy kuolleena. (Okei, Mufasan haamu ilmestyi Simballe myöhemmin hetkeksi, mutta ei se kuitenkaan henkiin herännyt toisin kuin monessa muussa Disneyn animaatiossa olisi tehnyt.)

 Visuaalisesti se on todella ainutlaatuinen, mielestäni tuo upeasti esille sen miten paljon käsinpiirretty 2D-elokuvakin voi saavuttaa! Elokuvallisestikin siinä on hienoja valintoja, kuten Simban lapsuuden aikainen biisi "Kunhan kruunun saan kuninkan / I Just Can't Wait To Be King) joka on iloinen, mukaansatempaava ja asenteeltaan jopa hieman aggressiivinen sekä esitetty todella toiminnallisen ja visuaalisesti värikkään kohtauksen saattelemana...mikä luo mainion kontrastin siihen miten sisäänpäinsuuntautunut, synkkä ja vain näennäisesti huoleton Simban elämä oli jatkossa, itseasiassa jo seuraavana päivänä se kääntyi ympäri. Samoin, Simban karatessa maanpakoon hän kiemurteli piikkisen pensaikon läpi tyhjälle aavikolle, ja aikuisena elämänsä uudessa käännekohdassa hän joutui taistelemaan läpi juurikko- ja liianilabyrintin päästäkseen vastausten äärelle ja se tarkoitettiin siis nimenomaan Simban mielen vertauskuvaksi.

Suurin osa hahmoistakin on vähintään viihdyttäviä, mutta Sima ja Scar ovat myös todella mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja, monitahoisia hahmoja. Kuningas Mufasa on ainoa josta nostaisin kritiikkiä sillä että se on vähän liian täydellinen väärällä tavalla; eli siis Mufasalla ei tunnu olevan mitään heikkouksia. Ainoastaan se ettei se tunnu osaavan kasvattaa Simbaa ihan asianmukaisesti, kun ei taida nähdä että Simba suhtautuu häneen idolina eikä tarpeeksi isänä. Mutta sitäkään en välttämättä laskisi Mufasanlle heikkoudeksi, koska Simba on sen ensimmäinen lapsi eli se on tavallaan luonnollista. On Mufasa silti mielenkiintoinen ja hyvä hahmo, mutta voisi siis olla paremmin kirjoitettu.

Leijonakuningas kestää loputtomat katselukerrat ja suosittelen sitä lämpimästi ihan kaikille! Elokuvan suositeltu alaikäraja taisi olla 7-vuotiaat, ainakin alunperin. Kyllä tästä nuoremmatkin varmasti nauttii, mutta vain muutaman vuoden ikäisille taaperoille voi olla turhan vahvoja kohtauksia eikä ne ainakaan saa niin paljon irti kuin kouluikäiset saattavat saada. Leijonakuningas on käytännössä katsoen perhe-elokuva, mutta minun mielestäni, jos ajatellaan kokonaisuutta, se soveltuu parhaiten teini-ikäisille ja aikuisille.

Jos et ole nähnyt Leijonakuningasta, niin hopi hopi lähimpään videovuokraamoon! Sinulla on sivistyksessä aukko. ;D No ei kun se on vaan ihan tosissaan vähintäänkin yhden katslukerran ansaitseva eppiinen mestarteos! :)

Koska alkuperäinen virallinen traileri on huonosti tehty, enkä löydä laadukasta virallista vhs-traileriversiota, tässä teille fanin tekemä traileri:





perjantai 21. syyskuuta 2012

The Cabin in the Woods

Tuottaja/käsikirjoittaja Joss Whedon (Buffy Vampyyrintappaja, Angel, Dollhouse, Firefly) ja käsikirjoittaja Drew Goddard (Cloverfield) loivat varsin mielenkiintoisen kauhupätkän. Kun tätä mainostettiin "ennennäkemättönänä" ja "jos luulet tuntevasi tarinan, mieti uudestaan" ja kuulin ketkä tämän tarinan takana ovat, odotukseni nousivat korkealle mutten oikeastaan tiennyt mitä odottaa.

Olin nähnyt Cloverfieldin ja se oli viihdyttävä ja loppu oli poikkeuksellisen hyvä kaltaistensa leffojen joukossa. Ja ennen kaikkea rakastan Joss Whedonin tyyliä ja sillä tiesin ettei tämä elokuva mitenkään voisi olla täysi pettymys. Vähintäänkin hahmojen vuorosanat ja pienet hetket tulisivat olemaan viihdyttäviä, Joss kirjoittaa niin hauskasti. Mutta oli myös odotettavissa että uhrihahmot vetävät sympatiaa ja saavat enemmän tai vähemmän samaistumaan, Joss kun kirjoittaa hahmojakin todella hyvin. Ja näinhän se sitten todistautui olemaan myös tässä elokuvassa.

Mainostruksen hypettämä tarinakaan ei ollut pettymys. Mainoslause "jos luulet tuntevasi tarinan, mieti uudestaan" piti todella paikkansa. Pitkälle elokuvaan on päällisin puolin tuntu että tarina on liian tuttu, mutta sitten aletaan pudotella pieniä mutta merkittävästi vaikuttavia yksityiskohtia jotka muokkaavat tarinan ihan omaan suuntaansa ja kasvattavat sitä mielenkiintoisesti - lopulta se on mahdollisesti jopa jotain uutta. Sitä liimautui tuoliin jos ei muuten niin mielenkiinnosta siihen mitä lisäsuolaa ne seuraavaksi heittää mukaan, että mihin tämä kaikki lopulta johtaakaan. Ja tarinan loppu...se on mieleenpainuva enkä todellakaan olisi halunnut sen päättyvän millään muulla tavalla. *aploodeja Jossin ja Drew'n suuntaan* :))

Yksi erikoismaininnan ansaitseva puoli on se miten he saivat verisimpiin ja dramaattisimpiin kohtiin ladattua yhtäaikaa aidosti karmivan ja koomisen tunnelman - kumpikaan tunne ei ollut toista vahvempi. Eli en tarkoita mustaa huumoria enkä että jokin olisi niin kauheaa että se naurattaa. Tarkoittamani hetket eivät sisältäneet mitään repliikkejä tai huvittavia liikkeitä - niissä vain oli "rivien välissä" jotain. Sitä on vaikea selittää. Se oli mielenkiintoista.

Tarinansa puolesta tämä on erityisen herkullista katsoa ennen tämän vuoden joulua. En voi kertoa miksi, mutta jos katsot, ymmärrät varmasti. ;) Joka tapauksessa, suosittelen tätä lämpimästi kaikille kauhugenren faneille - ei tämä varsinaisesti pelottava ole, mutta kaikella muulla tapaa todella viihdyttävä ja tarina osoittautuu oikein mielenkiintoiseksi!

VIRALLINEN TRAILERI:



torstai 20. syyskuuta 2012

Dracula 2000

Taitaa kulkea jossain maissa myös nimellä Dracula 2001.

Älkää käsittäkö nyt väärin, minä pidän tästä elokuvasta todella paljon, mutta voi pyhä lehmä miten hillittömän klisheetäyteinen vampyyrielokuva!!! :D Ja muutenkin tuntuu että tätä tehtiin rivien välissä kieli-poskessa asenteella. Kaikistä klisheistään ja halvasta tunnelmastaan huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) tämä on todella viihdyttävä filmi...Mutta ennen kaikkea ehdottomasti katsomisen arvoinen lopussa paljastuvan nerokkaan taustatarinan takia!! :) Kun minä ekan kerran tämän katsoin, vuonna 2005, leukani venähti lattiaan kun se oli vaan niin täydellisen osuva ja looginen mitä tulee Hollywood-vampyyreihin, mutten olisi itse unissanikaan keksinyt sitä. Ja lisäksi koska kun se paljastettiin, tajusin että matkan varrelle oli ripoteltu lukuisia selkeitä vihjauksia.

Kysyn teiltä tämän elokuvan katsoneet, tajusiko joku teistä kuka Dracula on, ennen kuin se paljastettiin, ja ilman että tiesit elokuvan juonesta mitään etukäteen?

Iced Earth-bändin mahtava biisi "Dracula" on tehty alkuperäisen tarinan pohjalta, mutta tämä leffa aivan omalla tarinallaan onnistui naulitsemaan sen lyriikat itseensä sitäkin paremmin. Paitsi että tässä elokuvassa Draculalla ei tainnut olla mitään mennyttä rakkaussuhdetta. Mutta muilta osin ko. biisin lyriikat osuu tavallistakin syvemmin kuvaan.

Minä katsoin tämän alunperin vain, koska olen vampyyrifani ja Gerard Butler on pääosassa. (Olin juuri nähnyt Oopperan kummituksen ja ihastunut herran näyttelijänlahjoihin. Sen vahva skottiaksentti ei oikein pue Draculaa, mutta ei se minua haittaa tippaakaan, koska rakastan skottiaksenttia yli kaiken.) Sen jälkeen olen katsonut muutamaan otteeseen koska tämä on vaan niin viihdyttävä ja tosiaan rakastuin siihen nerokkaaseen taustatarinaan.
Elokuvallisesti tämä on oikein hienosti toteutettu, eli ohjauksessa ja visuaalisessa puolessa ei ole mitään moitittavaa, päinvastoin. Eli jo senkin takia kannattaa katsoa! :D Pidän kovasti myös loppukohtauksesta joka toimii loistavasti taustatarinan kanssa eli käsikirjoittajat tiesivät mitä olivat tekemässä. Sitä ei voi sanoa kaikista...

Ainoa valittamisen aihe mitä löydän tästä elokuvasta on Maryn hiustyyli. Jatkuvasti se tuo mieleen Maija Mehiläisen ja mä aina inhosin Maija Mehiläistä, varsinkin sitä tunnaria. Eikä vaan siks, mutta se hiustyyli on sen lisäks tosi epäseksiskäs. Ja vampyyrileffojen sankarittarien kuuluu olla seksikkäitä, varsinkin jos ne on Dracula himon kohteita. :D

Anyway, Dacula 2000 on hyvä valinta kevyeen leffailtaan jos pitää vampyyreistä ja hieman humoristisesta otteesta, mutta syvällistä psykologiaa unohtamatta. Painotin paljon sitä Draculan taustatarinaa, koska mielestäni se on loppupeleissä tämän elokuvan laadun eniten kantava tekijä, niin vampyyrielokuvana kuin elokuvana ylipäätään. Ihana leffa! ♥

VIRALLINEN TRAILERI:

perjantai 24. elokuuta 2012

HOSTEL


Kauhuelokuva Cabin Feverin, Texasin moottorisahamuhaajan ja Kill Billin tekijöiltä.

Tämä on niitä elokuvia jotka hyppivät silmille vuosikausia kun vuokraamossa tai jossain selailen elokuvavalikoimia, vaikka ei varsinaisesti olisi edes ajatellut koko elokuvan olemassaoloa. Se vaan pistää esiin koska kansikuva on joukosta eorttuva ja mielenkiinnon herättävä ja elokuva on genressään nimellisesti kuuluisa. Ja tahattomasti esiin noustessaan vuosien ajan se ikään kuin tuntuu hokevan: "katso minut katso minut katso minut".

Vuokrasin sen sitten lopulta jotain pari vuotta sitten, vaikken liiemmin perusta kidutuselokuvista. Takatekstin antama kuva tarinan asetelmasta kun teki siitä potentiaalisesti katsomisen arvoisen. Ajattelin, että voihan sen aina jättää kesken jos tuntuu ettei jostain syystä ole mun juttuni. Vaadin nimittäin kidutusteemaisista elokuvista jonkinlaista älykästä ja omaperäistä juonirunkoa ja asetelmaa, muuten en katso koska silloin nähdäkseni elokuvantekijöillä ei ole ollut mielessään muuta kuin shokkiviihde ja se ei ole minun juttuni. (Re-Animator on silti mielestäni hyvä elokuva, mutta se onkin kauhukomedia.)

HOSTEL saattaa päällepäin vaikuttaa ns. "kidutuspornolta" eli siis elokuvalta joka mässäilee äärimmäisen graaffisesti kuvatulla ihmisten kiduttamiskohtauksilla - mutta ei se ole. Siinä ei muistaakseni ollut kuin kaksi graaffisesti kuvattua kidutusta, vain muutaman sekunin yhteensä. Minusta se on siis vain plussaa, mutta siltä varalta että joku toivoo kauheasti graafisia kidutuksia niin tiedoksi että tämä elokuva ei sitä tarjoa muutamaa sekuntia enempää. Jopa kakkososassa on enemmän graaffisuutta muttei sitäkään vielä voi luokitella yllämainittuun epäviralliseen alagenreen. On ensimmäisessäkin elokuvassa silti aika kammottavia graafisiakin kohtia vaikkei olekaan varsinaisesta kidutushetkestä.

Mutta siis minä kun en arvosta liiallista graaffisuutta enkä muutenkaan pidä graaffisuutta mitenkään olennaisena, niin mielestäni HOSTEL-elokuvan asetelma - se on se kantava voima ja mikä tekee ko. elokuvasta kauhugenren arvoisen sekä katsomisen arvoisen mikäli et ole totaalisesti kidutusasetelmaa vastaan. Minä en ainakaan ihan heti keksi mitään niin pelottavaa kuin se:

"Kolme nuorta reppumatkaajaa, amerikkalaiset Paxton ja Josh sekä islantilainen Óli, tapaavat Amsterdamissa venäläisen Alexein, joka kertoo heille Slovakian pääkaupungin Bratislavan lähellä sijaitsevasta kylpylästä, joka on täynnä kauniita naisia. Tarinan innoittamana kolmikko suuntaa hostelliin, joka osoittautuu ensikokemusten perusteella tarinansa veroiseksi. Myöhemmin hostellin asiakkaita alkaa kuitenkin kadota ja kylästä paljastuu kidutuskammioiden täyttämä rakennus, jonka asiakkaita ovat sadistisia fantasioitaan toteuttavat rikkaat länsimaalaiset."

Ei vain se, että on kommuuni ökyrikkaita sairaita ihmisiä jotka maksavat saadakseen toteuttaa sadistisia kidutusfantasioitaan...ja määrittelevät eri ostohintoja riippuen uhrin kansalaisuudesta - joku maksaa amerikkalaisesta enemmän kuin toinen ja joku aasialaisesta tai saksalaisesta jne. Vaan myös se, että ne saavat haluamansa koska ahneimmat tai epätoivoisesti rahan tarpeessa olevat ihmiset tuovat niille uhreja ja nuo ihmiset kantavat yhteistä nimeä ja tatuointia: Elite Hunters.
Tämä asetelma on mielestäni poikkeuksellisen häiriintynyt, mutta tavalla joka ei lyö yli vaan pysyy hillityn asiallisena eikä yritä esittää muuta kuin mitä on - (siis suhteellisesti ajatellen, kun vertaa esim. A Serbian Film:in kuvioihin ja materiaaliin)...
Ja HOSTEL on erityisen pelottava koska se voisi olla totta ja sitä ehtii ajatella kun se ei heitä naamalle shokkikamaa. Jos Hostel on inspiroitunut jostakin todellisessa elämässä todetusta kerhosta, en halua tietää.

Lisäksi ensimmäisessä elokuvassa on oikein intensiivinen ja osuva tunnelma. Eli ohjaus ja elokuvallinen toteutus on hienosti onnistunut. Pidän enemmän ohjaajan versiosta jossa on aivan eri loppu kuin elokuvateattereissa näytetyssä versiossa. Ohjaajan versio lopusta kun on omaperäisempi ja tavallaan onnellisempi. Vaikka sekin lienee tulkinnanvaraista. Minä haluan ajatella ettei sille pikkutytölle käynyt kuinkaan, sillä elokuva kuten näette, on muutenkin tarpeeksi synkkä.

Ikävä kyllä, HOSTEL: Part II (tietenkin) kirjoitettiin elokuvateatteriversion lopun pohjalta. Mielestäni ohjaajan version pohjala olisi voinut tulla vaikka miten omaperäinen ja mielenkiintoinen uusi tarina. HOSTEL: Part II siis on hieman alkluperäistä toistava, vaikka toki siitä löytyy jotain uuttakin mielenkiintoista. Katsoin sen koska minua kiinnosti kuinka Elite Hunting-kerhon käy. Olisin ehkä jättänyt katsomatta, jos olisin tiennyt että tästä oltiin tekemässä trilogiaa.
Mutta pidän tuossa kakkososassa siitä miten ja millä tavalla se osoittaa ettei ihmisen tarvitse olla sadistinen ja mielenvikainen kyetäkseen kiduttamaan ja tappamaan. Riittää kun pelissä on oma tai jonkun itselleen rakkaan ihmisen henki & ihminen on ajettu ja provosoitu tarpeeksi äärimmilleen eli muuta selviytymiskeinoa ei löydy. Silloin kuka tahansa on kykenevä moisiin raakuuksiin. Toki on aivan toinen juttu kuinka sen mielenterveyden käy sen jälkeen...

- HOSTEL on elokuva jonka katsomista en kadu, mutta jota en todellakaan halua nähdä uudestaan. En katsoisi sitä uudestaan edes maksusta, (paitsi jos tarpeeksi maksetaan), koska se tosiaan on vähän liian hyvä kauhuelokuva.
- HOSTEL: Part II on elokuva jossa on hetkensä, mutta jonka katsomista kadun, koska siinä on kohtaus jota en olisi välittänyt nähdä mutta silmäni kieltäytyivät katsomasta muualle valtaosan siitä. Satuin vielä pitämään hahmosta joka siinä uhrattiin. (Ai niin, kehuna HOSTEL-elokuville vielä sekin että siinä oleviin hahmoihin ehtii ainakin vähäsen kiinnittyä tunnepohjalla ennen kuin ne kuolee.)
- HOSTEL: Part III...Ilmeisesti tässä osassa pitäisi olla joku "yllättävä jäsen" Elite Hunting-kerhon kiduttajapuolen joukossa, mutta se ei ole riittänyt houkuttelemaan katsomaan enää yhtään tätä sarjaa. Eli tätä kolmatta osaa en ole katsonut ja todennäköisesti en koskaan katso.

Minun mielestäni siis yksi HOSTEL olisi ollut ihan tarpeeksi. Toki mikä tahansa kauhuelokuva olisi paljon vaikuttavampi ja enemmän oikeuksissaan jos jatko-osia ei tehtäisi kuluttamaan sen ideaa ja luomaan hieman eri tunnelmaa. Alla on ensimmäisen HOSTEL-elokuvan virallinen traileri.


torstai 23. elokuuta 2012

Disneyn piirretyt eivät ole lastenelokuvia

Oikea kategoria on: perhe-elokuva.
Pääsyy miksi haluan keskustella tästä aiheesta on, että monet jotka pitävät tätä (ja yleensäkin Disneyn klassikoita) lastenelokuvina, tuomitsevat ja valittavat sitä kun toiset pitävät Disneyn klassikoita aikuisten tasolla ja keskustelevat niistä syvällisesti ja vakavasti...tai ylipäätään katsovat niitä aikuisina ilman lapsia.

Tämän artikkelin ei ole tarkoirus loukata ketään, vaan vain tarjota toinen näkökulma.

Nähdäkseni kolme pääsyytä miksi ihmiset vähättelevät elokuvaa ”vain lastenelokuvana”, ovat:
1.) Se on Disneyltä.
2.) Se on animaatio/piirretty.
3.) Siinä on (ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina, eikä ihmsiiä.

Pysähtyisittekö pohtimaan asioita hieman pidempään?

Kyllä, elokuvan tuotti Walt Disneyn yhtiö. Mutta milloin on animoidut tarinat ja hahmot Disneyn nimessä, sopineet vain tai pääosin lapsille? Niissä on ollut asioita ja puolia jotka kiinnostavat ja puhuttelevat yhtä lailla aikuisia, jotkut jopa sellaisia joita lapset eivät ymmärrä tai voi huomata katsoessaan tai lukiessaan. Palaan tähän asiaan myöhemmin.

Ja totta, se on piirretty elokuva. Mutta piirros/animaatio on vain yksi taiteenmuoto ja on olemassa tonneittain piirroselokuvia jotka eivät todellakaan sovi lasten silmille ja korville. Joten harkitkaa ihmeessä lakata väittämästä elokuvaa lastenelokuvaksi vain siksi että se on animaatio.

(Ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina? Harkitkaa toki miten asia saattaa olla niin jotta elokuva vetäisi myös lapsiyleisöä, mutta ratkaiseva asia elokuvassa on tarina ja tarinalle ratkaiseva seikka on se mitä hahmot ovat sisäisesti ja mitä niiden valintojen on tarkoirus opettaa katsojalle.

Vilkaistaampa muutamaa Disneyn animaatio-klassikkoa:

- Bambi (1942)...Se kuolema ja tuho jonka ihminen tuo nuoren Bambin elämään ja koko metsään. Vaikka se tietysti on vaikuttavaa kaikenikäisille...Mahtaakohan keskiverto pikkulapsi ymmärtää sen kaikki syvyydet ja tarkoitukset, ovatko he kykeneviä tai kiinnostuneita pohtimaan noita asioita niiden koko olemuksessa? Uskallan väittä että eivät. Mutta vanhemmat lapset, teini-ikäiset, ja aikuiset ovat. Eikö meidän pitäisi välittää niin paljon elokuvan viesteistä ja moraaleista, vain siksi että sen hahmot ovat animoituja eläimiä?

- Robin Hood (1973)...Siinä on ihmisenkaltaistettuja eläimiä hahmoina, mutta ne ovat sisäisesti ihmisiä ja tarinan viestit ja moraalit ovat perustavanlaatuisesti samat kuin muissa versioissa joissa hahmot ovat myös fyysisesti ihmisiä. Miksi tarinan aikuisiin vetoava puoli pitäisi ajatella olemattomana vain siksi että tarina on tuotu eri taiteenmuodossa ja hahmot näyttävät erilaisilta kuin me, ja elokuvan materiaali saattaa sisältää ajoittain lapsenomaista huumoria?

- Topi ja Tessu (1981)...Perustaltaan tämä on tarina siitä miten jopa luonnolliset viholliset voivat muodostua sen sijaan parhaiksi ystäviksi, jos vain maailma ei opeta niitä olemaan vihollisia. Ja miten myöhemmin, vaikka epäonniset väärinymmärrykset kääntävät kaksikon välittömiksi vihollisiksi, alkuperäinen ystävyys jonka he saivat muodostaa osoittautuu kaikkea muuta vahvemmaksi ja he päätyvät pelastamaan toistensa hengen. Minä ainakin pillitän joka kerta kun Topi makaa vedessä täysin luovuttaneena, ja Tessu menee suojelevasti seisomaan Topin ylle kun isäntänsä aikoo ampua tämän. Tuon koiran uskollisuus ja rakkaus ”luonnollista vihollistaan” kohtaan joka tosiasiassa oli rakas ystävänsä, voitti uskollisuuden isäntää kohtaan (samalla kun me ihmiset ajattelemme että koira on ihmisen paras ystävä.) Topi ja Tessu eivät antaneet maailman tapojen ja ihmisten moraalien sokeuttaa sydäntään totuudelta, tai viedä rohkeuttaan kapinoida vääryyttä vastaan paremman puolesta. Ja he voittivat.

Miksi tämä ei voisi olla aikuisiin vetoavaa tai syvällisen keskustelun arvoista, vain siksi että Topi ja Tessu ovat animoituja eläimiä?

- Kaunotar ja Hirviö (1991)...Jo vain elokuvan intro-kohtaus, tarinan asetelma, pitäisi näyttää että se on tarkoitettu myös aikuisille. Pitäisikö se sivuttaa vain siksi että kertomusmutoo on piirretty ja tarinassa on mukana tarikaelementti? Ei, enpä usko. Lisäksi, Belle rakastui romanttisesti petoon jonka ei tietoisesti ajatellut olevan ihminen. Belle lauloi;
"New, and a bit alarming. Who'd have ever thought that this could be?"
Tuo heittää mukaan zoofiliamaisen elementin. Huomatkaa, ei varsinaista zoofiliaa koska mukana ei ole mitään seksuaalista, mutta siis vain sen kaltaisen elementin. Tuo on jotain mitä lapset eivät todennäköisimmin huomaa tai ajattele edes noiden lyriikoiden ollessa mukana.
Gaston on huonoin miesroolimalli ikinä, ja hänet välitetään miesroolimallina. Lapset kyllä varmasti ymmärtävät Gastonin olevan pahis, mutta mahtaisiko keskiverto lapsi ymmärtää miten monitahoisesti Gaston sitä on? Epäilen. (Sivuhuomautus; En yleensä vihaa Disney-pahiksia, mutta voi miten halveksunkaan Gastonia. Joka kerta kohdassa jossa Hirviöllä on mahdollisuus tappaa se, ajattelen  'Pudotasepudotasepudotase–awww prkle!”)

- Notre Damen kellonsoittaja (1996)...Väitätkö että nuoret lapset tietävät mistä Frollon laulu ”Hellfire” kertoo? Jos tietävät, säälin niitä lapsia, koska minun maailmannäkemyksessän kaikkien oikeuksien mukaan ei niiden vielä pitäisi. Väitätkö että kyseinen puoli tarinasta laitettiin mukaan kokonaisena lauluosuutena ihan vain lapsia varten? En todellakaan usko että siinä ajateltiin lapsia muuta kuin lauluosuuden yleisen viihdyttävyyden ja sanoitusten kryptisenä pitämisen tiimoilla.

- Herkules (1997)...Jos olet nähnyt tämän elokuvan, et tarvitse selityksiä. Mutta jos et ole nähnyt; tämä elokuva vilisee seksuaalisia vihjauksia. Megin hahmo heittelee lukuisia seksiin viittaavia vihjauksia, sellaisia jotka vain teini tai aikuinen tajuaa. (No, nykyajan lapset tarttuvat teinijuttuihin aivan liian varhaisessa iässä joten nykyajan lapset ehkä tajuavatkin, mutta tuolloin '90-luvulla...Tuskin.)

- Leijonakuningas (1994)...Ihmisenkaltaistettuja eläimiä eikä ihmisiä lainkaan. Joten, tämä meinaa sitä että aikuisten ei pitäisi kiinnostua tästä elokuvasta, kaivautua sen tarinaan ja hahmoihin ja keskustella niistä aikuisen tasolla? Älkääs nyt, hei. Leijonakuninkaan tarina pohjautuu Shakespearen Hamletiin ja muutamaan Raamatun tarinaan; siinä on veli joka murhaa oman veljensä ja yrittää murhata pienen lapsen, ja sitten pieni lapsi karkoitetaan kotimaastaan, kantaen sydämessään valheellista itsesyytöstä rakkaan isänsä kuolemasta. Sitten murhaaja-setänsä hallitsee niin että kotimaansa tuhoutuu. Tarinan teema on elämän tie. Tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta, kuten elokuvantekijät mainitsevat kommenttiraidalla (tai jossain muussa bonusmateriaalissa, en nyt muista varmaksi missä.)
Niin että haluaisin kysyä mikä Luojan tähden tästä elokuvasta tekee niin puhtaasti lastenelokuvan ettei tästä pitäisi keskustella syvällisesti tai pitää aikuistasolla?

ConfusedMatthew sanoo ettei pidä tätä elokuvaa mitenkään aikuistasolla. Minun mielestäni hänen pitäisi, ehkä sitten hänen kritiikissään olisi jotain järkeä ja enemmän päteviä väitteitä.

Minä kerran aloitin kyselyn siitä mitä ihmiset ajattelevat; päästikö Mufasa Simban liian vähällä elefanttien hautausmaa tempauksen jälkeen vai olisiko tämän pitänyt kurittaa poikaa enemmän? Joku järkyttyi, valittaen että moinen aihe varsinkin syvällisesti pohdittuna tuhoaa ”Disneyn taian” ja ettei meidän kuuluisi ajatella Disneyn tarinoita niin paljon logiikalla.
Minä olen eri mieltä, koska tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta on siinä paljon enemmän kuin vain Disneyn taikaa ja luonnollisesti on mukana logiikkaa. Itseasiassa olen sitä mieltä että tarinan tarkoituksen huomioon ottaen, mainittu kyselyn aihe sopii kuvaan mainiosti ja mitä enemmän psykologiaa pohdintaan heittää mukaan sitä enemmän siitä saa irti. Kyseinen kohtaus kun sentään on olennainen siihen millaiseksi Simba kasvaa ja mitä hän oppii tai ei opi vastuuntunnosta.
Tietysti, Simban elämä otti dramaattisen käänteen, ylösalaisin, jo seuraavana päivänä. Mutta silti on pätevää keskustella asiasta aivan kuin ko. käännettä ei olisi tapahtunut, koska kyseisessä kohtauksessa hahmot eivät tienneet mitä huominen toisi.

Entäs sitten jos Simba ja kumppanit ovat ihmisenkaltaistettuja eläimiä? Ne on selvästi tarkoitettu olemaan ytimessään ihmisiä, ihmisiä sisäisesti – tarinansa maailman ihmiset. Hyvin pitkälle niillä on samat vastuut, moraalit ja perhedynamiikat kuin meilläkin. Ainoa ero että ne ovat pikseleitä ruudulla siinä missä me ollaan lihaa ja verta. Ne eivät oikeasti tunne mitään ja niiden nimenomainen tarina ei oikeasti koskaan tapahtunut. Mutta tämä johtaa seuraavaan pointtini...

...miten moni ihminen ei tunnu tajuavan että vaikka fiktio ei ole todellisuutta, se peilaa todellista elämää. Se on jotain mitä meidän kuuluu tutkiskella, mahdollisesti samaistua, analysoida, keskustella ja oppia siitä. Jotain mistä voimme ammentaa voimaa kun samaistumme hahmoihin ja opimme tarinasta. Fiktio ei ole olemassa vain viihteen nimessä. Se on olemassa yhtenä turvallisena keinona meille kasvaa ja oppia ihmisinä. Siis jos kyseinen tarina ei ylevöitä/kirkasta vääriä asioita.

Saman haluaisin todeta ihmisille jotka aina sanovat ”Se on vain elokuva! Miksi sinä vaahtoat siitä noin paljon / miksi sinä hikeennyt siihen littyvistä asioista noin!” Meinaan...Kyllä, se on vain elokuva, kuvitteellinen tarina. Mutta kuvitteelliset tarinat on luotu puhumaan ihmisille, saamaan meidät tuntemaan, oppimaan, löytämään voimaa, ja samaistumaan. Fiktio peilaa todellista elämää ja voi siksi auttaa elämässä. Siitä pitäisi keskustella syvällisesti ja analysoida. Se ei ole vain lapsille vaikka sen fyysinen ilmaisumuoto olisikin enemmän vetoava lapsille. Ja on luonnollista että siihen liittyvät asiat herättävät vahvoja tunteita, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Tietenkin on aina hyvä pitää mielessä että se silti tosiaan on vain kuvitteellista eikä siis ole syytä järkyttyä liikaa tai heittäytyä totaalikieltävälle kannalle kuvitteellisen hahmon asioiden ja faktojen suhteen. Mielestäni on paras ottaa kultainen keskitie; älä sivuta fiktiota merkityksettömänä, mutta älä myöskään ota sitä liian vakavasti.

Ja älä ihmeessä tuomitse kirjaa kannen perusteella, koska sisältö on se mikä merkitsee. Piirrosmuoto ja ihmisenkaltaistetut eläinhahmot ovat vain se kansi.

Simba on ihmisenkaltaistettu leijonanpentu piirretyssä Disney-elokuvassa, mutta tärkeämpää on että Simba on kuvitteellinen vastike ihmiselle. Ja sellaisena Simbaa tulisi ajatella ja sen elämästä keskustella. Jopa se henkilö joka sävelsi Mufasan ja Simban teeman, ymmärsi tämän. Hän on sanonut että säveltäessään hän ei ajatellut leijonanpentua. Hän ajatteli 10-vuotiasta pikkupoikaa joka menetti isänsä.

Ja vieä yksi asia jota arvostan Leijonakuninkaassa; se ei kohtele lapsia kiuin ne olisivat aivottomia hentoja kukkasia. Sen sijaan se opettaa lapsille elämää suhteellisen realistisesti; se ei kaunistele pimeyttä. Pääpahis on oikeasti uhkaava ja intensiivinen toisin kuin kapteeni Koukku Disneyn versiossa Peter Panista. Ja toisin kuin monissa muissa Disney klassikoissa, Leijonakuninkaassa kuolleet pysyvät kuolleina. Mutta silti tarina opettaa että me voimme kohdata menneisyytemme ja löytää onnellisen tulevaisuuden.

Siis tämä ja muut kaltaisensa elokuvat, samalla kun antavat lapsille nautittavaa lapsina, kohtelee lapsia myös tulevina aikuisina ja ihmisinä jotka tulevat kokemaan vaikeuksia ja murhetta elämässään. Eli siinä yksi syy lisää, miksi tätä elokuvaa voi ja pitäisikin pitää aikiustasolla.

PARI "AIHEESEEN LIITTYVÄÄ" TEKEMÄÄNI FANIVIDEOTA:

~Simba & Mufasa-tribuutti~ (instrumental+suomiäänet)



~Simba & Mufasa - My Immortal~ (suomiäänet)


lauantai 14. huhtikuuta 2012

3D-elokuvat

 Koin juuri ensimmäisen 3D-elokuvaelämykseni. Kävin katsomassa Titanic 3D:n siinä uskossa että näkisin sen 2D:nä, mikä olisi riittänyt koska halusin vain nähdä yhden kaikkien aikojen suosikeimmistani elokuvista vielä kerran uudestaan leffateatterissa. Iloiseksi yllätyksekseni sain sittenkin tutustua 3D-tehosteeseen. Jälkeenpäin vaivauduin Wikipediaan ja selvisi että se johtui kehittyneistä 3D-laseista joissa molemmat linssit ovat samanväriset, ja näin ollen mahdollistavat 3D-kokemuksen meillekin joilla on toisen silmän näkö toista heikompi. Ja minulla se on todella paljon heikompi. Eli, ilmeisesti on pääasia että kummassakin silmässä on edes vähän näkökykyä eli heijastuspiste, koska niitä tarvitaan kaksi syvyysaistimuksen saamiseksi. Vaan jos toinen silmäsi on täysin sokea, et voi kokea 3D-tehostetta mutta kuulemieni väitteiden mukaan näkisit ko. elokuvan kuitenkin 2D:nä kunhan pidät ne 3D-lasit päässäsi. Ilman niitä laseja ei kannata katsoa sillä paljain silmin päivä -ja yökohtauksilla ei ole mitään eroa ja kuva on muutenkin osittain säröinen.

Eli 3D-elokuva on potentiaalinen uhka 2D-elokuvien tulevaisuudelle. Syrjäyttihän digiaikakin analogiset lähetykset niin että kaikkien oli pakko hankkia joko digiboksi tai digitelevisio. Jos niin ikävästi käy, toivon mukaan siihen mennessä olisi edes kehitetty joku tavalliseen televisioon liitettävä tai elokuvalevylle jo valmiiksi saatava teknologia jonka myötä mitään laseja ei tarvita. Koska muuten se olisi todella vittumaista, siis kuka muka haluaa aina tuijottaa elokuvia jotkut hikiset lasit nenällään? Varsinkaan me joilla on lasit jo omasta takaa ja 3D-lasit niiden päällä ei ole mikään huomaamaton juttu vaan painaa aika ikävästi. Elokuvan on oltava tosi hyvä että sen tunteen unohtaa, tai tosi pitkä että siihen tottuu.

Eli, ensimmäinen 3D-elokuvakokemukseni oli Titanic 3D. Vaikka se oli kyllä varsin mielenkiintoista, en kokenut sitä sen arvoiseksi mitä niistä lipuista revitään hintaa, ainakaan viikoloppuisin ja arkisin viiden jälkeen. (14€). Arkipäivän päivänäytökset (7-9€) on vielä juuri ja juuri siedettävä hinta jos elokuva on oikeasti hyvä itsessään, kuten Camoerin Titanic. Mutta siis jos edes James Cameronin Titanicissa 3D-tehoste ei ollut mitenkään tajunnanräjäyttävää tai ihmeellistä, niin missä sitten? Minusta se on ylihypetetty tehoste ja elokuvamaailma pärjäisi hyvin ilmankin. Kyllä minä varmaan 3D dvd-julkaisuja ostan jo omistamistani elokuvista JOS niissä tulee mukana tarpeeksi mielenkiintoista ennennäkemätöntä lisämateriaalia. Muussa tapauksessa minulle riittää jo kokoelmistani löytyvät aiemmat julkaisut.

Siis 3D-tehoste ei saanut minusta uutta fania - mutta sen verran vaikutti kuitenkin, että haluan nähdä jonkukn hyvän kauhuleffan 3D:nä, elokuvateatterissa. Oli se sen verran karmivaa nähdä Kate Winslet alastomana valkokankaalla kolmiulotteisena, kun samalla tiedosti että sen pitäisi olla vain videokuva kankaalla. Ja kumminkin se vaikutti olevan siinä vähän ku ikkunasta katsois. Meinaan siis tietynlaisissa kohtauksissa kauhuelokuvat 3D:nä saattaisivat viedä kauhukokemuksen aika uudelle tasolle. Että pitänee harkita tarkkaan millaista kauhuleffaa menee 3D:nä tuijottelemaan. ^^ Mutta yleisesti ottaen en siis vaikuttunut enkä tule ikinä maksamaan elokuvasta mitään vain 3D-tehosteen takia vaan varmistan että elokuva on vähintään 99% varmasti hinnan arvoinen juoneltaan, ohjaukseltaan ja muulta oikeasti olennaiselta puoleltaan.