Poika Raidallisessa Pyjamassa

"We're not supposed to be friends, you and me. We're meant to be enemies. Did you know that?"

Etsitkö elokuvaa jota todella herättää ajatuksia ja jota et ihan heti unohda? Tässä on yksi jota tuskin ikinä unohdat. Tämä ansaitsee kyllä kaiken saamansa arvostuksen. Ehdottomasti yksi parhaimmista, ellei jopa paras, Toiseen maailmansotaan sijoittuva elokuva. Ja lapsuus- tai ystävyysteemaisista myös. Ei tarvitse edes pitää sotaelokuvista, koska varsinaista sotimista tässä ei ole vaan keskittyy puhtaasti ihmissuhteisiin ja sitä kautta ihmisyyteen ja sen tuskaan Hitlerin ja natsien vallan alla. Mikä tekee tästä joukosta erityisesti erottavan on että tämä kuvataan pienen lapsen näkökulmasta. Perustuu samannimiseen kirjaan ja kuulema seuraa sitä tosi uskollisesti. Aion ehdottomasti lukea kyseisen alkuperäisteoksen.

8-vuotias Bruno jonka isä on sotilas ja saanut ylennyksen SS-yksikön upseeriksi, muuttaa tämän, äitinsä ja isosikonsa kanssa pois Berliinistä. Heidän uusi kotinsa sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Auschwitzin keskitysleiristä jota Brunon isä nyt johtaa, ja jonka laidalle yksinäinen Bruno yhtenä päivänä mailla telmiessään päätyy. Poika on tähän asti lukenut vain seikkailukirjoja, fantasiaa, ja vanhempiensa suojelemana on vielä täysin tietämätön todellisen maailman menosta, varsinkin tai isänsä työnkuvasta. Hän on vain tyypillinen lapsi jota ei kiinnosta politiikka tai aikuisten asiat. Tarina asetelma on todella vahva ja suorastaan nerokas idea - kuvata holokaustia yhä täysin viattoman pikkupojan näkökulmasta, kuinka tämän viattomuus alkaa pikkuhiljaa murentua aikuisten kieroutuneiden opetusten alla mutta tämä sitkeästi pitää kiinni omasta puhtaasta moraalimaailmastaan, juuri samaan aikaan ystävystyessään pienen juutalaispojan, Shmuelin, kanssa joka on vankina tuolla keskitysleirillä.

Kuinka lapsi yrittää yksin selvittää itselleen kumpi on totta - aikuisten kertomat, aikuisten jotka tietätävät maailmasta paljon enemmän ja haluavat hänen parastaan...vai se mitä hän itse näkee ja kokee edessään, mukavalta ja täysin ihmiseltä vaikuttavassa ystävässään? Tässä juutalaisessa ainakaan ei vaikuta olevan tippakaan pahuutta, mutta voisivatko vanhat ja kokeneet aikuiset muka olla väärässä? Ne sanoo että kilttiä juutalaista ei ole olemassakaan. Kuinka aikuisia vastaan uskaltaisi muka nousta? Mitä tehdä kun ei olekaan enää niin varma voiko olla ylpeä omasta isästään? Kun ei tiedä onko tämä hyvä vai paha ihminen? Bruno ei ymmärrä lainkaan mitä työleirillä oikeasti tapahtuu, se vain tuntuu pelottavalta mutta toisaalta se video jonka hän näki sai sen vaikuttamaan niin mukavalta...
Tämä pikkupojan henkinen taistelu korostuu vielä lisää siinä miten tämän vain muutamaa vuotta vanhempi, 12-vuotias isosiskonsa nielee aikuisten mielipiteet totuutena ja teot hyveinä kuin ei mitään, ei kyseenalaista niitä lainkaan.

Pojat pitävät ystävyytensä salassa, ja se todella on ystävyyttä sillä se kestää melkoisen rankan petoksen Brunon puolelta, Shmuelin ymmärtäessä että Brunokin on vasta lapsi, yhtä peloissaan ja hämmentynyt kuin hänkin. Brunon vanhemmat päättävät että heidän lastensa ei pitäisi kasvaa tällaisessa ympäristössä ja lapset äitinsä kanssa ovat muuttamassa pois varsin pian.
Mutta ennen eroa ystävästään - jota Bruno ei usko ikuiseksi vaan vain siihen asti kun "kaikki taas tulevat toimeen keskenään", osittain yhä syvästi pahoillaan aiemmasta käytöksestään, hän haluaa tehdä vielä yhden valtavan palveluksen Shmuelille joka ei löydä isäänsä joka vietiin jonnekin pois...

"Mitä tapahtuu?!"
"En tiedä. Me marssimme joskus."

Näyttelijät ovat loistavia, samoin käsikirjoitus, ohjaus ja kaikki. Koko ajan toivoin että edes jokin päättyisi hyvin...Koska hahmot oli kirjoitettu niin inhimillisiksi - jopa tuo natsi-upseeri-isä. Mutta toisaalta tiesin, että niin ei kävisi. Mikä muka tuossa historian vaiheessa koskaan päättyi oikeasti hyvin? Saatoin vain toivoa ettei kaikki päättyisi liian masentavasti. Loppu oli voimakkaampi mitä halusin kuvitellakaan. Niin hirvittävä kuin se olikin, se oli täydellinen loppu tälle tarinalle. Se on masentava, mutta sen verran shokeeravalla tavalla ettei se haittaa kokonaiselämystä yhtään.

Ehdottomasti MUST-SEE jokaiselle jota vähänkään kiinnostaa historia ja ihmiselon, etenkin lapsuuden syvyydet ja vaiheet. Todella kaunis ja voimakas elokuva ja kuvaus yksistä maailmanhistorian mustimmista päivistä.

"Tosiystävä tavoittelee kättäsi ja koskettaa sydäntäsi."
~Heather Pryor