keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Movie Monday #2: Rakkain elokuvahahmo

 Movie Monday -haastee vol. 2. "Rakkain" on ehkä turhan vahva sana, mutta kun en omaa elokuvahahmoista ketään oikeasti rakasta. TV ja kirjahahmoista olisi todennäköisesti löytynytkin. Mutta onneksi haaste on suhteellisen yleiskattava vaikka otsikko onkin 'rakkain'. Yritin ensin miettiä hahmoa elokuvasta joka ei perustu kirjaan, mutta kun mistään ei löytynyt tarpeeksi merkittävää päädyin sitten lapsivampyyriin nimeltä Eli, elokuvasta Let The Right One In, (Låt Den Rätte Komma In), joka pohjautuu samannimiseen kirjaan. Ja puhun nyt siitä alkuperäisestä, ruotsalaisesta elokuvasta vuodelta 2008.

En sinänsä omaa Eliin mitään tunnesiteitä tai samaistumista, mutta hän on psykologisesti niin monitahoinen ja mielenkiintoinen hahmo kuin osaan näin äkkiseltään kuvitella ja rakastan psykologiaa. Tästä hahmosta ja syistä sen voittoon tässä haasteessa on hankalaa puhua spoilaamatta totaalisesti koko leffan syvimmän olemuksen, eli jos satut kiinnostumaan tästä elokuvasta, älä lue trailerin alla olevaa osuutta ennen kuin olet katsonut tämän elokuvan.

Elokuva kannattaa tietenkin katsoa alkuperäisen ääniraitansa kanssa vaikkei ruotsia ymmärtäisikään. Live-action-leffoja kun ei koskaan onnistuta dubbaamaan uskottavasti ja muutenkin hahmoista menee suurin osa hukkaan jos joku ulkopuolinen yrittää survoa näkemystään jonkun toisen näkemykseen hahmosta. Saahan DVD:lle kuitenkin suomitekstityksen. Tämä elokuva kulkee Suomessa nimellä Ystävät hämärän jälkeen, mikä saattaa takatekstiin yhdistettynä antaa elokuvasta lapsellisen kuvan, mutta usko minua - totuus on jotain aivan muuta!

Eli vaikuttaa olevan 12-vuotias tyttö joka muutettiin vampyyriksi kauan sitten ja on selviytynyt häneen ihastuneiden poikien avulla jotka jakoivat elämänsä tämän kanssa, kukin vuorollaan kasvaen miehiksi ja murhaten tämän puolesta, toimittaen tälle verta. Eli ei kuitenkaan ole mikään vampyyriprinsessa olemukseltaan ja on muutenkin epätavallinen vampyyriksi. Hän kärsii suuresti hirviöstä sisällään, mutta ei valita siitä - ja hänellä on paljon suurempikin kärsimys osanaan. Elissä yhdistyy mielestäni hienosti väkivaltaisuus, rakkaus ja myötätunto. Tarina rakentuu sen ympärille, kun Eli ystävystyy tulevaksi sarjamurhaajaksi taipuvaaisen, raa'asti koulukiusatun 13-vuotiaan Oskarin kanssa ja auttaa häntä taistelemaan takaisin kiusaajiaan vastaan. Tarina saattaa kuulostaa jossain määrin klisheeltä, mutta toteutus ei todellakaan sitä ole, ja siitä suuri kiitos nimenomaan sille mitä Elin hahmo todellisuudessa paljastuu olevan.


Oskar tahtoo Elin tyttöystäväkseen vaikka Eli on monta kertaa hokenut, ettei ole tyttö ja koska itsekin pitää kovasti Oskarista, kysyi jo kerran pitäisikö Oskar hänestä silti jos hän ei olisi tyttö? Kliseisessä vampyyri/kuolevainen-rakkaustarinassa tämä tarkoittaisi Elin vampyyriyttä, mutta ei tällä kertaa. Eli(as) on lapsi jota purrut vampyyri ei vain purrut häntä, vaan myös kastroi tämän juuri teini-iän kynnyksellä olevan pojan ja vielä pahempaa. Tuo vampyyri leikkasi irti ihan kaiken, näin pakottaen Eliaksen elämään verenhimoisena hirviönä ja sisäisesti poikana lapsuuden ja teini-iän kynnyksellä, voimatta koskaan sitä ulkoisesti esittää - päinvastoin joutuen esittämään vastakkaista sukupuolta ja sitäkin varsin näkyvää totuutta salaillen. Hän suostui Oskarin tyttöystäväksi sillä ehdolla ettei tyttö -ja poikaystävien ole tarkoirus tehdä keskenään mitään "erityistä", (lue; seksuaalista.)

Elin ongelma paljastuu Oskarille kuitenkin vahingossa. Kirjassa Eli kirjaimellisesti kertoo tarinansa, mutta elokuvassa näytetään vain vihjaileva arpi kohdassa jossa Eli vaihtaa vaatteita. Jota arpea minä en muuten nähnyt, kun näkökykyni on huono enkä keskittynyt sillä hetkellä elokuvaan täysin - mutta silti tiesin ettei Elin "en ole tyttö"-hokema tarkoita vampyyriyttä. Aavistin että Eli on oikeasti poika - en vain kuvitellut traagisuuden olevan ihan tuota tasoa. Sen näyttelijän tavassa sanoa "en ole tyttö" oli vain jotain liian synkkää liittyäkseen vain vampyyrielementtiin.
 
Joten, Eli voitti tämän Rakkaimman elokuvahahmon kategorian olemalla nuori poika joka joutuu - potentiaalisesti ikuisuuden - elämään äärimmäisen traumaattisen kokemuksen kanssa joka myös pakottaa elämään väärän sukupuolen roolissa, ja verenhimoinen hirviö sisällään, mutta on kuitenkin säilyttänyt myötätunnon ja kyvyn rakastaa. Paljonko enemmän psykologiaa yli lähes kaiken rakastava voi toivoa kuvitteelliselta hahmolta?

Minähän en välitä homoparitus-fictionista tai pidä homoseksuaalisuutta mitenkään erityisenä, mutta Elin ja Oskarin rakkaustarinassahan ei ole kyse siitä vaan jostain paljon monitahoisemmasta. Enemmänkin veren ja molempien puolelta henkisen tuskan kierouttamasta varhaisteini-asteen romanssista, jossa sukupuolilatautuneen seksuaalisuuden rajat ylittyvät ehkä juuri tapauskohtaisen erityisluontonsa takia. Elokuvan loppukohtaus on todella ikimuistoinen ja vaikuttavasti kuvattu. Sitä et taatusti tule ikinä unohtamaan ja todennäköisesti et haluaisikaan vaikket kauhusta niin välittäisikään.
 

"Snälla Oskar... bli mig lite."
"Please Oskar...be me a little."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti