HOSTEL

Kauhuelokuva Cabin Feverin, Texasin moottorisahamuhaajan ja Kill Billin tekijöiltä.

Tämä on niitä elokuvia jotka hyppivät silmille vuosikausia kun vuokraamossa tai jossain selailen elokuvavalikoimia, vaikka ei varsinaisesti olisi edes ajatellut koko elokuvan olemassaoloa. Se vaan pistää esiin koska kansikuva on joukosta eorttuva ja mielenkiinnon herättävä ja elokuva on genressään nimellisesti kuuluisa. Ja tahattomasti esiin noustessaan vuosien ajan se ikään kuin tuntuu hokevan: "katso minut katso minut katso minut".

Vuokrasin sen sitten lopulta jotain pari vuotta sitten, vaikken liiemmin perusta kidutuselokuvista. Takatekstin antama kuva tarinan asetelmasta kun teki siitä potentiaalisesti katsomisen arvoisen. Ajattelin, että voihan sen aina jättää kesken jos tuntuu ettei jostain syystä ole mun juttuni. Vaadin nimittäin kidutusteemaisista elokuvista jonkinlaista älykästä ja omaperäistä juonirunkoa ja asetelmaa, muuten en katso koska silloin nähdäkseni elokuvantekijöillä ei ole ollut mielessään muuta kuin shokkiviihde ja se ei ole minun juttuni. (Re-Animator on silti mielestäni hyvä elokuva, mutta se onkin kauhukomedia.)

HOSTEL saattaa päällepäin vaikuttaa ns. "kidutuspornolta" eli siis elokuvalta joka mässäilee äärimmäisen graaffisesti kuvatulla ihmisten kiduttamiskohtauksilla - mutta ei se ole. Siinä ei muistaakseni ollut kuin kaksi graaffisesti kuvattua kidutusta, vain muutaman sekunin yhteensä. Minusta se on siis vain plussaa, mutta siltä varalta että joku toivoo kauheasti graafisia kidutuksia niin tiedoksi että tämä elokuva ei sitä tarjoa muutamaa sekuntia enempää. Jopa kakkososassa on enemmän graaffisuutta muttei sitäkään vielä voi luokitella yllämainittuun epäviralliseen alagenreen. On ensimmäisessäkin elokuvassa silti aika kammottavia graafisiakin kohtia vaikkei olekaan varsinaisesta kidutushetkestä.

Mutta siis minä kun en arvosta liiallista graaffisuutta enkä muutenkaan pidä graaffisuutta mitenkään olennaisena, niin mielestäni HOSTEL-elokuvan asetelma - se on se kantava voima ja mikä tekee ko. elokuvasta kauhugenren arvoisen sekä katsomisen arvoisen mikäli et ole totaalisesti kidutusasetelmaa vastaan. Minä en ainakaan ihan heti keksi mitään niin pelottavaa kuin se:

"Kolme nuorta reppumatkaajaa, amerikkalaiset Paxton ja Josh sekä islantilainen Óli, tapaavat Amsterdamissa venäläisen Alexein, joka kertoo heille Slovakian pääkaupungin Bratislavan lähellä sijaitsevasta kylpylästä, joka on täynnä kauniita naisia. Tarinan innoittamana kolmikko suuntaa hostelliin, joka osoittautuu ensikokemusten perusteella tarinansa veroiseksi. Myöhemmin hostellin asiakkaita alkaa kuitenkin kadota ja kylästä paljastuu kidutuskammioiden täyttämä rakennus, jonka asiakkaita ovat sadistisia fantasioitaan toteuttavat rikkaat länsimaalaiset."

Ei vain se, että on kommuuni ökyrikkaita sairaita ihmisiä jotka maksavat saadakseen toteuttaa sadistisia kidutusfantasioitaan...ja määrittelevät eri ostohintoja riippuen uhrin kansalaisuudesta - joku maksaa amerikkalaisesta enemmän kuin toinen ja joku aasialaisesta tai saksalaisesta jne. Vaan myös se, että ne saavat haluamansa koska ahneimmat tai epätoivoisesti rahan tarpeessa olevat ihmiset tuovat niille uhreja ja nuo ihmiset kantavat yhteistä nimeä ja tatuointia: Elite Hunters.
Tämä asetelma on mielestäni poikkeuksellisen häiriintynyt, mutta tavalla joka ei lyö yli vaan pysyy hillityn asiallisena eikä yritä esittää muuta kuin mitä on - (siis suhteellisesti ajatellen, kun vertaa esim. A Serbian Film:in kuvioihin ja materiaaliin)...
Ja HOSTEL on erityisen pelottava koska se voisi olla totta ja sitä ehtii ajatella kun se ei heitä naamalle shokkikamaa. Jos Hostel on inspiroitunut jostakin todellisessa elämässä todetusta kerhosta, en halua tietää.

Lisäksi ensimmäisessä elokuvassa on oikein intensiivinen ja osuva tunnelma. Eli ohjaus ja elokuvallinen toteutus on hienosti onnistunut. Pidän enemmän ohjaajan versiosta jossa on aivan eri loppu kuin elokuvateattereissa näytetyssä versiossa. Ohjaajan versio lopusta kun on omaperäisempi ja tavallaan onnellisempi. Vaikka sekin lienee tulkinnanvaraista. Minä haluan ajatella ettei sille pikkutytölle käynyt kuinkaan, sillä elokuva kuten näette, on muutenkin tarpeeksi synkkä.

Ikävä kyllä, HOSTEL: Part II (tietenkin) kirjoitettiin elokuvateatteriversion lopun pohjalta. Mielestäni ohjaajan version pohjala olisi voinut tulla vaikka miten omaperäinen ja mielenkiintoinen uusi tarina. HOSTEL: Part II siis on hieman alkluperäistä toistava, vaikka toki siitä löytyy jotain uuttakin mielenkiintoista. Katsoin sen koska minua kiinnosti kuinka Elite Hunting-kerhon käy. Olisin ehkä jättänyt katsomatta, jos olisin tiennyt että tästä oltiin tekemässä trilogiaa.
Mutta pidän tuossa kakkososassa siitä miten ja millä tavalla se osoittaa ettei ihmisen tarvitse olla sadistinen ja mielenvikainen kyetäkseen kiduttamaan ja tappamaan. Riittää kun pelissä on oma tai jonkun itselleen rakkaan ihmisen henki & ihminen on ajettu ja provosoitu tarpeeksi äärimmilleen eli muuta selviytymiskeinoa ei löydy. Silloin kuka tahansa on kykenevä moisiin raakuuksiin. Toki on aivan toinen juttu kuinka sen mielenterveyden käy sen jälkeen...

- HOSTEL on elokuva jonka katsomista en kadu, mutta jota en todellakaan halua nähdä uudestaan. En katsoisi sitä uudestaan edes maksusta, (paitsi jos tarpeeksi maksetaan), koska se tosiaan on vähän liian hyvä kauhuelokuva.
- HOSTEL: Part II on elokuva jossa on hetkensä, mutta jonka katsomista kadun, koska siinä on kohtaus jota en olisi välittänyt nähdä mutta silmäni kieltäytyivät katsomasta muualle valtaosan siitä. Satuin vielä pitämään hahmosta joka siinä uhrattiin. (Ai niin, kehuna HOSTEL-elokuville vielä sekin että siinä oleviin hahmoihin ehtii ainakin vähäsen kiinnittyä tunnepohjalla ennen kuin ne kuolee.)
- HOSTEL: Part III...Ilmeisesti tässä osassa pitäisi olla joku "yllättävä jäsen" Elite Hunting-kerhon kiduttajapuolen joukossa, mutta se ei ole riittänyt houkuttelemaan katsomaan enää yhtään tätä sarjaa. Eli tätä kolmatta osaa en ole katsonut ja todennäköisesti en koskaan katso.

Minun mielestäni siis yksi HOSTEL olisi ollut ihan tarpeeksi. Toki mikä tahansa kauhuelokuva olisi paljon vaikuttavampi ja enemmän oikeuksissaan jos jatko-osia ei tehtäisi kuluttamaan sen ideaa ja luomaan hieman eri tunnelmaa. Alla on ensimmäisen HOSTEL-elokuvan virallinen traileri.

Disneyn piirretyt eivät ole lastenelokuvia

Oikea kategoria on: perhe-elokuva.
Pääsyy miksi haluan keskustella tästä aiheesta on, että monet jotka pitävät tätä (ja yleensäkin Disneyn klassikoita) lastenelokuvina, tuomitsevat ja valittavat sitä kun toiset pitävät Disneyn klassikoita aikuisten tasolla ja keskustelevat niistä syvällisesti ja vakavasti...tai ylipäätään katsovat niitä aikuisina ilman lapsia.

Tämän artikkelin ei ole tarkoirus loukata ketään, vaan vain tarjota toinen näkökulma.

Nähdäkseni kolme pääsyytä miksi ihmiset vähättelevät elokuvaa ”vain lastenelokuvana”, ovat:
1.) Se on Disneyltä.
2.) Se on animaatio/piirretty.
3.) Siinä on (ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina, eikä ihmsiiä.

Pysähtyisittekö pohtimaan asioita hieman pidempään?

Kyllä, elokuvan tuotti Walt Disneyn yhtiö. Mutta milloin on animoidut tarinat ja hahmot Disneyn nimessä, sopineet vain tai pääosin lapsille? Niissä on ollut asioita ja puolia jotka kiinnostavat ja puhuttelevat yhtä lailla aikuisia, jotkut jopa sellaisia joita lapset eivät ymmärrä tai voi huomata katsoessaan tai lukiessaan. Palaan tähän asiaan myöhemmin.

Ja totta, se on piirretty elokuva. Mutta piirros/animaatio on vain yksi taiteenmuoto ja on olemassa tonneittain piirroselokuvia jotka eivät todellakaan sovi lasten silmille ja korville. Joten harkitkaa ihmeessä lakata väittämästä elokuvaa lastenelokuvaksi vain siksi että se on animaatio.

(Ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina? Harkitkaa toki miten asia saattaa olla niin jotta elokuva vetäisi myös lapsiyleisöä, mutta ratkaiseva asia elokuvassa on tarina ja tarinalle ratkaiseva seikka on se mitä hahmot ovat sisäisesti ja mitä niiden valintojen on tarkoirus opettaa katsojalle.

Vilkaistaampa muutamaa Disneyn animaatio-klassikkoa:

- Bambi (1942)...Se kuolema ja tuho jonka ihminen tuo nuoren Bambin elämään ja koko metsään. Vaikka se tietysti on vaikuttavaa kaikenikäisille...Mahtaakohan keskiverto pikkulapsi ymmärtää sen kaikki syvyydet ja tarkoitukset, ovatko he kykeneviä tai kiinnostuneita pohtimaan noita asioita niiden koko olemuksessa? Uskallan väittä että eivät. Mutta vanhemmat lapset, teini-ikäiset, ja aikuiset ovat. Eikö meidän pitäisi välittää niin paljon elokuvan viesteistä ja moraaleista, vain siksi että sen hahmot ovat animoituja eläimiä?

- Robin Hood (1973)...Siinä on ihmisenkaltaistettuja eläimiä hahmoina, mutta ne ovat sisäisesti ihmisiä ja tarinan viestit ja moraalit ovat perustavanlaatuisesti samat kuin muissa versioissa joissa hahmot ovat myös fyysisesti ihmisiä. Miksi tarinan aikuisiin vetoava puoli pitäisi ajatella olemattomana vain siksi että tarina on tuotu eri taiteenmuodossa ja hahmot näyttävät erilaisilta kuin me, ja elokuvan materiaali saattaa sisältää ajoittain lapsenomaista huumoria?

- Topi ja Tessu (1981)...Perustaltaan tämä on tarina siitä miten jopa luonnolliset viholliset voivat muodostua sen sijaan parhaiksi ystäviksi, jos vain maailma ei opeta niitä olemaan vihollisia. Ja miten myöhemmin, vaikka epäonniset väärinymmärrykset kääntävät kaksikon välittömiksi vihollisiksi, alkuperäinen ystävyys jonka he saivat muodostaa osoittautuu kaikkea muuta vahvemmaksi ja he päätyvät pelastamaan toistensa hengen. Minä ainakin pillitän joka kerta kun Topi makaa vedessä täysin luovuttaneena, ja Tessu menee suojelevasti seisomaan Topin ylle kun isäntänsä aikoo ampua tämän. Tuon koiran uskollisuus ja rakkaus ”luonnollista vihollistaan” kohtaan joka tosiasiassa oli rakas ystävänsä, voitti uskollisuuden isäntää kohtaan (samalla kun me ihmiset ajattelemme että koira on ihmisen paras ystävä.) Topi ja Tessu eivät antaneet maailman tapojen ja ihmisten moraalien sokeuttaa sydäntään totuudelta, tai viedä rohkeuttaan kapinoida vääryyttä vastaan paremman puolesta. Ja he voittivat.

Miksi tämä ei voisi olla aikuisiin vetoavaa tai syvällisen keskustelun arvoista, vain siksi että Topi ja Tessu ovat animoituja eläimiä?

- Kaunotar ja Hirviö (1991)...Jo vain elokuvan intro-kohtaus, tarinan asetelma, pitäisi näyttää että se on tarkoitettu myös aikuisille. Pitäisikö se sivuttaa vain siksi että kertomusmutoo on piirretty ja tarinassa on mukana tarikaelementti? Ei, enpä usko. Lisäksi, Belle rakastui romanttisesti petoon jonka ei tietoisesti ajatellut olevan ihminen. Belle lauloi;
"New, and a bit alarming. Who'd have ever thought that this could be?"
Tuo heittää mukaan zoofiliamaisen elementin. Huomatkaa, ei varsinaista zoofiliaa koska mukana ei ole mitään seksuaalista, mutta siis vain sen kaltaisen elementin. Tuo on jotain mitä lapset eivät todennäköisimmin huomaa tai ajattele edes noiden lyriikoiden ollessa mukana.
Gaston on huonoin miesroolimalli ikinä, ja hänet välitetään miesroolimallina. Lapset kyllä varmasti ymmärtävät Gastonin olevan pahis, mutta mahtaisiko keskiverto lapsi ymmärtää miten monitahoisesti Gaston sitä on? Epäilen. (Sivuhuomautus; En yleensä vihaa Disney-pahiksia, mutta voi miten halveksunkaan Gastonia. Joka kerta kohdassa jossa Hirviöllä on mahdollisuus tappaa se, ajattelen  'Pudotasepudotasepudotase–awww prkle!”)

- Notre Damen kellonsoittaja (1996)...Väitätkö että nuoret lapset tietävät mistä Frollon laulu ”Hellfire” kertoo? Jos tietävät, säälin niitä lapsia, koska minun maailmannäkemyksessän kaikkien oikeuksien mukaan ei niiden vielä pitäisi. Väitätkö että kyseinen puoli tarinasta laitettiin mukaan kokonaisena lauluosuutena ihan vain lapsia varten? En todellakaan usko että siinä ajateltiin lapsia muuta kuin lauluosuuden yleisen viihdyttävyyden ja sanoitusten kryptisenä pitämisen tiimoilla.

- Herkules (1997)...Jos olet nähnyt tämän elokuvan, et tarvitse selityksiä. Mutta jos et ole nähnyt; tämä elokuva vilisee seksuaalisia vihjauksia. Megin hahmo heittelee lukuisia seksiin viittaavia vihjauksia, sellaisia jotka vain teini tai aikuinen tajuaa. (No, nykyajan lapset tarttuvat teinijuttuihin aivan liian varhaisessa iässä joten nykyajan lapset ehkä tajuavatkin, mutta tuolloin '90-luvulla...Tuskin.)

- Leijonakuningas (1994)...Ihmisenkaltaistettuja eläimiä eikä ihmisiä lainkaan. Joten, tämä meinaa sitä että aikuisten ei pitäisi kiinnostua tästä elokuvasta, kaivautua sen tarinaan ja hahmoihin ja keskustella niistä aikuisen tasolla? Älkääs nyt, hei. Leijonakuninkaan tarina pohjautuu Shakespearen Hamletiin ja muutamaan Raamatun tarinaan; siinä on veli joka murhaa oman veljensä ja yrittää murhata pienen lapsen, ja sitten pieni lapsi karkoitetaan kotimaastaan, kantaen sydämessään valheellista itsesyytöstä rakkaan isänsä kuolemasta. Sitten murhaaja-setänsä hallitsee niin että kotimaansa tuhoutuu. Tarinan teema on elämän tie. Tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta, kuten elokuvantekijät mainitsevat kommenttiraidalla (tai jossain muussa bonusmateriaalissa, en nyt muista varmaksi missä.)
Niin että haluaisin kysyä mikä Luojan tähden tästä elokuvasta tekee niin puhtaasti lastenelokuvan ettei tästä pitäisi keskustella syvällisesti tai pitää aikuistasolla?

ConfusedMatthew sanoo ettei pidä tätä elokuvaa mitenkään aikuistasolla. Minun mielestäni hänen pitäisi, ehkä sitten hänen kritiikissään olisi jotain järkeä ja enemmän päteviä väitteitä.

Minä kerran aloitin kyselyn siitä mitä ihmiset ajattelevat; päästikö Mufasa Simban liian vähällä elefanttien hautausmaa tempauksen jälkeen vai olisiko tämän pitänyt kurittaa poikaa enemmän? Joku järkyttyi, valittaen että moinen aihe varsinkin syvällisesti pohdittuna tuhoaa ”Disneyn taian” ja ettei meidän kuuluisi ajatella Disneyn tarinoita niin paljon logiikalla.
Minä olen eri mieltä, koska tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta on siinä paljon enemmän kuin vain Disneyn taikaa ja luonnollisesti on mukana logiikkaa. Itseasiassa olen sitä mieltä että tarinan tarkoituksen huomioon ottaen, mainittu kyselyn aihe sopii kuvaan mainiosti ja mitä enemmän psykologiaa pohdintaan heittää mukaan sitä enemmän siitä saa irti. Kyseinen kohtaus kun sentään on olennainen siihen millaiseksi Simba kasvaa ja mitä hän oppii tai ei opi vastuuntunnosta.
Tietysti, Simban elämä otti dramaattisen käänteen, ylösalaisin, jo seuraavana päivänä. Mutta silti on pätevää keskustella asiasta aivan kuin ko. käännettä ei olisi tapahtunut, koska kyseisessä kohtauksessa hahmot eivät tienneet mitä huominen toisi.

Entäs sitten jos Simba ja kumppanit ovat ihmisenkaltaistettuja eläimiä? Ne on selvästi tarkoitettu olemaan ytimessään ihmisiä, ihmisiä sisäisesti – tarinansa maailman ihmiset. Hyvin pitkälle niillä on samat vastuut, moraalit ja perhedynamiikat kuin meilläkin. Ainoa ero että ne ovat pikseleitä ruudulla siinä missä me ollaan lihaa ja verta. Ne eivät oikeasti tunne mitään ja niiden nimenomainen tarina ei oikeasti koskaan tapahtunut. Mutta tämä johtaa seuraavaan pointtini...

...miten moni ihminen ei tunnu tajuavan että vaikka fiktio ei ole todellisuutta, se peilaa todellista elämää. Se on jotain mitä meidän kuuluu tutkiskella, mahdollisesti samaistua, analysoida, keskustella ja oppia siitä. Jotain mistä voimme ammentaa voimaa kun samaistumme hahmoihin ja opimme tarinasta. Fiktio ei ole olemassa vain viihteen nimessä. Se on olemassa yhtenä turvallisena keinona meille kasvaa ja oppia ihmisinä. Siis jos kyseinen tarina ei ylevöitä/kirkasta vääriä asioita.

Saman haluaisin todeta ihmisille jotka aina sanovat ”Se on vain elokuva! Miksi sinä vaahtoat siitä noin paljon / miksi sinä hikeennyt siihen littyvistä asioista noin!” Meinaan...Kyllä, se on vain elokuva, kuvitteellinen tarina. Mutta kuvitteelliset tarinat on luotu puhumaan ihmisille, saamaan meidät tuntemaan, oppimaan, löytämään voimaa, ja samaistumaan. Fiktio peilaa todellista elämää ja voi siksi auttaa elämässä. Siitä pitäisi keskustella syvällisesti ja analysoida. Se ei ole vain lapsille vaikka sen fyysinen ilmaisumuoto olisikin enemmän vetoava lapsille. Ja on luonnollista että siihen liittyvät asiat herättävät vahvoja tunteita, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Tietenkin on aina hyvä pitää mielessä että se silti tosiaan on vain kuvitteellista eikä siis ole syytä järkyttyä liikaa tai heittäytyä totaalikieltävälle kannalle kuvitteellisen hahmon asioiden ja faktojen suhteen. Mielestäni on paras ottaa kultainen keskitie; älä sivuta fiktiota merkityksettömänä, mutta älä myöskään ota sitä liian vakavasti.

Ja älä ihmeessä tuomitse kirjaa kannen perusteella, koska sisältö on se mikä merkitsee. Piirrosmuoto ja ihmisenkaltaistetut eläinhahmot ovat vain se kansi.

Simba on ihmisenkaltaistettu leijonanpentu piirretyssä Disney-elokuvassa, mutta tärkeämpää on että Simba on kuvitteellinen vastike ihmiselle. Ja sellaisena Simbaa tulisi ajatella ja sen elämästä keskustella. Jopa se henkilö joka sävelsi Mufasan ja Simban teeman, ymmärsi tämän. Hän on sanonut että säveltäessään hän ei ajatellut leijonanpentua. Hän ajatteli 10-vuotiasta pikkupoikaa joka menetti isänsä.

Ja vieä yksi asia jota arvostan Leijonakuninkaassa; se ei kohtele lapsia kiuin ne olisivat aivottomia hentoja kukkasia. Sen sijaan se opettaa lapsille elämää suhteellisen realistisesti; se ei kaunistele pimeyttä. Pääpahis on oikeasti uhkaava ja intensiivinen toisin kuin kapteeni Koukku Disneyn versiossa Peter Panista. Ja toisin kuin monissa muissa Disney klassikoissa, Leijonakuninkaassa kuolleet pysyvät kuolleina. Mutta silti tarina opettaa että me voimme kohdata menneisyytemme ja löytää onnellisen tulevaisuuden.

Siis tämä ja muut kaltaisensa elokuvat, samalla kun antavat lapsille nautittavaa lapsina, kohtelee lapsia myös tulevina aikuisina ja ihmisinä jotka tulevat kokemaan vaikeuksia ja murhetta elämässään. Eli siinä yksi syy lisää, miksi tätä elokuvaa voi ja pitäisikin pitää aikiustasolla.

PARI "AIHEESEEN LIITTYVÄÄ" TEKEMÄÄNI FANIVIDEOTA:

~Simba & Mufasa-tribuutti~ (instrumental+suomiäänet)

~Simba & Mufasa - My Immortal~ (suomiäänet)