Leijonakuningas

Kun Leijonakuningas ensimmäisen kerran julkaistiin kesäkuussa 1994, suurinpiirtein kaikki sekosivat siitä ja Disney sai tilaisuuden lypsää rahalehmää oikein kunnolla. Ne jotka eivät koe Leijonakuningasta suosionsa ja maineensa arvoisena ovat harvassa. Monen tunteita saattaa lietsoa toki se, että näkivät sen ensimmäisen kerran lapsena, (kuten minäkin), mutta se ei todellakaan ole olennaisinta.

Melkein kaksi vuosikymmentä Leijonakuningas oli maailman eniten tuottanut animaatioelokuva, kunnes Toy Story 3 ohitti sen 100.000$ vuonna 2010. Mutta turha kuvitella että sillä olisi mitään saumaa Leijonkauninkaan tasoon - ei niitä oikeastaan kannata edes verrata. Joku arvelee että voitto johtui elokuvissa käymisen suosiotason eroavuudesta vuosina 1994 ja 2010, ja olen samaa mieltä. Koska tarinallisesti Toy Story 3 ei ole lähellekään yhtä vahva kuin Leijonakuningas, ja rumempi animaatiokin siinä on. (Tietokone vs. käsinpiirretty, käsinpiirretty voittaa 100-0.) Mielestäni Leijonakuningas todella ansaitsi menestyksensä, sillä se on kertakaikkisen upea elokuva visuaalisesti ja tarina (joka "pohjautuu" Shakespearen Hamletiin) on sydämellisesti ja vahvasti toteutettu.

Se on unohtumaton kertomus nuoren leijonaprinssin kasvutarinasta. Kuningas Mufasan veli Scar on kateellinen isoveljensä asemasta, ja Mufasan pojan, Simban, syntymän vietyä hänen asemansa ensimmäisenä jonossa vain pahentaa asiaa. Simban ollessa ihmisiässä n. 10-vuotias, Scarin onnistuu murhata veljensä, ja hän yrittää murhata myös Simban mutta tietämättään epäonnistuu. Simba joka lähti maanpakoon syyttäen itseään isänsä kuolemasta, kasvaa muualla aikuiseksi. Hän yrittää unohtaa menneisyytensä ja kieltää kuninkaallisen taustansa, kunnes hänen lapsuudenystävänsä Nala sattumalta löytää hänet etsiessään apua Scarin tuhoamalle kuningaskunnalle. Simban on aika päättää ollako vai eikö olla; jatkaako hän pakenemista vai kohtaako menneisyytensä haamut, haastaako setänsä ja ottaako paikkansa oikealla paikallaan Elämän Tiellä?

Minä kuulun elokuvan hardcore ja die-hard-faneihin ja pidän sitä suosionsa joka pisaran ansaitsevana.
Erityisesti arvostan siinä sitä miten se ei sokerikuorruta mitään eikä kohtele lapsia kuin heikkoja kukkasia. Elokuva on synkkä eikä yritä piilotella sitä. Tarinapolku itsessään on todella synkkä kuten ehkä ylläkirjoittamastani juonitiivistelmästä voi päätellä. Pääpahis on oikeasti julma ja intensiivinen, murha näytetään hyvin dramaattisessa ja pitkässä kohtauksessa ja lähikuvassa, sen jälkeen näytetään vieläpä ko. hahmon ruumis ja tämän pieni poika yrittämässä turhaan herättää isäänsä...Ja kuollut pysyy kuolleena. (Okei, Mufasan haamu ilmestyi Simballe myöhemmin hetkeksi, mutta ei se kuitenkaan henkiin herännyt toisin kuin monessa muussa Disneyn animaatiossa olisi tehnyt.)

 Visuaalisesti se on todella ainutlaatuinen, mielestäni tuo upeasti esille sen miten paljon käsinpiirretty 2D-elokuvakin voi saavuttaa! Elokuvallisestikin siinä on hienoja valintoja, kuten Simban lapsuuden aikainen biisi "Kunhan kruunun saan kuninkan / I Just Can't Wait To Be King) joka on iloinen, mukaansatempaava ja asenteeltaan jopa hieman aggressiivinen sekä esitetty todella toiminnallisen ja visuaalisesti värikkään kohtauksen saattelemana...mikä luo mainion kontrastin siihen miten sisäänpäinsuuntautunut, synkkä ja vain näennäisesti huoleton Simban elämä oli jatkossa, itseasiassa jo seuraavana päivänä se kääntyi ympäri. Samoin, Simban karatessa maanpakoon hän kiemurteli piikkisen pensaikon läpi tyhjälle aavikolle, ja aikuisena elämänsä uudessa käännekohdassa hän joutui taistelemaan läpi juurikko- ja liianilabyrintin päästäkseen vastausten äärelle ja se tarkoitettiin siis nimenomaan Simban mielen vertauskuvaksi.

Suurin osa hahmoistakin on vähintään viihdyttäviä, mutta Sima ja Scar ovat myös todella mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja, monitahoisia hahmoja. Kuningas Mufasa on ainoa josta nostaisin kritiikkiä sillä että se on vähän liian täydellinen väärällä tavalla; eli siis Mufasalla ei tunnu olevan mitään heikkouksia. Ainoastaan se ettei se tunnu osaavan kasvattaa Simbaa ihan asianmukaisesti, kun ei taida nähdä että Simba suhtautuu häneen idolina eikä tarpeeksi isänä. Mutta sitäkään en välttämättä laskisi Mufasanlle heikkoudeksi, koska Simba on sen ensimmäinen lapsi eli se on tavallaan luonnollista. On Mufasa silti mielenkiintoinen ja hyvä hahmo, mutta voisi siis olla paremmin kirjoitettu.

Leijonakuningas kestää loputtomat katselukerrat ja suosittelen sitä lämpimästi ihan kaikille! Elokuvan suositeltu alaikäraja taisi olla 7-vuotiaat, ainakin alunperin. Kyllä tästä nuoremmatkin varmasti nauttii, mutta vain muutaman vuoden ikäisille taaperoille voi olla turhan vahvoja kohtauksia eikä ne ainakaan saa niin paljon irti kuin kouluikäiset saattavat saada. Leijonakuningas on käytännössä katsoen perhe-elokuva, mutta minun mielestäni, jos ajatellaan kokonaisuutta, se soveltuu parhaiten teini-ikäisille ja aikuisille.

Jos et ole nähnyt Leijonakuningasta, niin hopi hopi lähimpään videovuokraamoon! Sinulla on sivistyksessä aukko. ;D No ei kun se on vaan ihan tosissaan vähintäänkin yhden katslukerran ansaitseva eppiinen mestarteos! :)

Koska alkuperäinen virallinen traileri on huonosti tehty, enkä löydä laadukasta virallista vhs-traileriversiota, tässä teille fanin tekemä traileri:

The Cabin in the Woods

Tuottaja/käsikirjoittaja Joss Whedon (Buffy Vampyyrintappaja, Angel, Dollhouse, Firefly) ja käsikirjoittaja Drew Goddard (Cloverfield) loivat varsin mielenkiintoisen kauhupätkän. Kun tätä mainostettiin "ennennäkemättönänä" ja "jos luulet tuntevasi tarinan, mieti uudestaan" ja kuulin ketkä tämän tarinan takana ovat, odotukseni nousivat korkealle mutten oikeastaan tiennyt mitä odottaa.

Olin nähnyt Cloverfieldin ja se oli viihdyttävä ja loppu oli poikkeuksellisen hyvä kaltaistensa leffojen joukossa. Ja ennen kaikkea rakastan Joss Whedonin tyyliä ja sillä tiesin ettei tämä elokuva mitenkään voisi olla täysi pettymys. Vähintäänkin hahmojen vuorosanat ja pienet hetket tulisivat olemaan viihdyttäviä, Joss kirjoittaa niin hauskasti. Mutta oli myös odotettavissa että uhrihahmot vetävät sympatiaa ja saavat enemmän tai vähemmän samaistumaan, Joss kun kirjoittaa hahmojakin todella hyvin. Ja näinhän se sitten todistautui olemaan myös tässä elokuvassa.

Mainostruksen hypettämä tarinakaan ei ollut pettymys. Mainoslause "jos luulet tuntevasi tarinan, mieti uudestaan" piti todella paikkansa. Pitkälle elokuvaan on päällisin puolin tuntu että tarina on liian tuttu, mutta sitten aletaan pudotella pieniä mutta merkittävästi vaikuttavia yksityiskohtia jotka muokkaavat tarinan ihan omaan suuntaansa ja kasvattavat sitä mielenkiintoisesti - lopulta se on mahdollisesti jopa jotain uutta. Sitä liimautui tuoliin jos ei muuten niin mielenkiinnosta siihen mitä lisäsuolaa ne seuraavaksi heittää mukaan, että mihin tämä kaikki lopulta johtaakaan. Ja tarinan loppu...se on mieleenpainuva enkä todellakaan olisi halunnut sen päättyvän millään muulla tavalla. *aploodeja Jossin ja Drew'n suuntaan* :))

Yksi erikoismaininnan ansaitseva puoli on se miten he saivat verisimpiin ja dramaattisimpiin kohtiin ladattua yhtäaikaa aidosti karmivan ja koomisen tunnelman - kumpikaan tunne ei ollut toista vahvempi. Eli en tarkoita mustaa huumoria enkä että jokin olisi niin kauheaa että se naurattaa. Tarkoittamani hetket eivät sisältäneet mitään repliikkejä tai huvittavia liikkeitä - niissä vain oli "rivien välissä" jotain. Sitä on vaikea selittää. Se oli mielenkiintoista.

Tarinansa puolesta tämä on erityisen herkullista katsoa ennen tämän vuoden joulua. En voi kertoa miksi, mutta jos katsot, ymmärrät varmasti. ;) Joka tapauksessa, suosittelen tätä lämpimästi kaikille kauhugenren faneille - ei tämä varsinaisesti pelottava ole, mutta kaikella muulla tapaa todella viihdyttävä ja tarina osoittautuu oikein mielenkiintoiseksi!

VIRALLINEN TRAILERI:

Dracula 2000

Taitaa kulkea jossain maissa myös nimellä Dracula 2001.

Älkää käsittäkö nyt väärin, minä pidän tästä elokuvasta todella paljon, mutta voi pyhä lehmä miten hillittömän klisheetäyteinen vampyyrielokuva!!! :D Ja muutenkin tuntuu että tätä tehtiin rivien välissä kieli-poskessa asenteella. Kaikistä klisheistään ja halvasta tunnelmastaan huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) tämä on todella viihdyttävä filmi...Mutta ennen kaikkea ehdottomasti katsomisen arvoinen lopussa paljastuvan nerokkaan taustatarinan takia!! :) Kun minä ekan kerran tämän katsoin, vuonna 2005, leukani venähti lattiaan kun se oli vaan niin täydellisen osuva ja looginen mitä tulee Hollywood-vampyyreihin, mutten olisi itse unissanikaan keksinyt sitä. Ja lisäksi koska kun se paljastettiin, tajusin että matkan varrelle oli ripoteltu lukuisia selkeitä vihjauksia.

Kysyn teiltä tämän elokuvan katsoneet, tajusiko joku teistä kuka Dracula on, ennen kuin se paljastettiin, ja ilman että tiesit elokuvan juonesta mitään etukäteen?

Iced Earth-bändin mahtava biisi "Dracula" on tehty alkuperäisen tarinan pohjalta, mutta tämä leffa aivan omalla tarinallaan onnistui naulitsemaan sen lyriikat itseensä sitäkin paremmin. Paitsi että tässä elokuvassa Draculalla ei tainnut olla mitään mennyttä rakkaussuhdetta. Mutta muilta osin ko. biisin lyriikat osuu tavallistakin syvemmin kuvaan.

Minä katsoin tämän alunperin vain, koska olen vampyyrifani ja Gerard Butler on pääosassa. (Olin juuri nähnyt Oopperan kummituksen ja ihastunut herran näyttelijänlahjoihin. Sen vahva skottiaksentti ei oikein pue Draculaa, mutta ei se minua haittaa tippaakaan, koska rakastan skottiaksenttia yli kaiken.) Sen jälkeen olen katsonut muutamaan otteeseen koska tämä on vaan niin viihdyttävä ja tosiaan rakastuin siihen nerokkaaseen taustatarinaan.
Elokuvallisesti tämä on oikein hienosti toteutettu, eli ohjauksessa ja visuaalisessa puolessa ei ole mitään moitittavaa, päinvastoin. Eli jo senkin takia kannattaa katsoa! :D Pidän kovasti myös loppukohtauksesta joka toimii loistavasti taustatarinan kanssa eli käsikirjoittajat tiesivät mitä olivat tekemässä. Sitä ei voi sanoa kaikista...

Ainoa valittamisen aihe mitä löydän tästä elokuvasta on Maryn hiustyyli. Jatkuvasti se tuo mieleen Maija Mehiläisen ja mä aina inhosin Maija Mehiläistä, varsinkin sitä tunnaria. Eikä vaan siks, mutta se hiustyyli on sen lisäks tosi epäseksiskäs. Ja vampyyrileffojen sankarittarien kuuluu olla seksikkäitä, varsinkin jos ne on Dracula himon kohteita. :D

Anyway, Dacula 2000 on hyvä valinta kevyeen leffailtaan jos pitää vampyyreistä ja hieman humoristisesta otteesta, mutta syvällistä psykologiaa unohtamatta. Painotin paljon sitä Draculan taustatarinaa, koska mielestäni se on loppupeleissä tämän elokuvan laadun eniten kantava tekijä, niin vampyyrielokuvana kuin elokuvana ylipäätään. Ihana leffa! ♥

VIRALLINEN TRAILERI:

HOSTEL

Kauhuelokuva Cabin Feverin, Texasin moottorisahamuhaajan ja Kill Billin tekijöiltä.

Tämä on niitä elokuvia jotka hyppivät silmille vuosikausia kun vuokraamossa tai jossain selailen elokuvavalikoimia, vaikka ei varsinaisesti olisi edes ajatellut koko elokuvan olemassaoloa. Se vaan pistää esiin koska kansikuva on joukosta eorttuva ja mielenkiinnon herättävä ja elokuva on genressään nimellisesti kuuluisa. Ja tahattomasti esiin noustessaan vuosien ajan se ikään kuin tuntuu hokevan: "katso minut katso minut katso minut".

Vuokrasin sen sitten lopulta jotain pari vuotta sitten, vaikken liiemmin perusta kidutuselokuvista. Takatekstin antama kuva tarinan asetelmasta kun teki siitä potentiaalisesti katsomisen arvoisen. Ajattelin, että voihan sen aina jättää kesken jos tuntuu ettei jostain syystä ole mun juttuni. Vaadin nimittäin kidutusteemaisista elokuvista jonkinlaista älykästä ja omaperäistä juonirunkoa ja asetelmaa, muuten en katso koska silloin nähdäkseni elokuvantekijöillä ei ole ollut mielessään muuta kuin shokkiviihde ja se ei ole minun juttuni. (Re-Animator on silti mielestäni hyvä elokuva, mutta se onkin kauhukomedia.)

HOSTEL saattaa päällepäin vaikuttaa ns. "kidutuspornolta" eli siis elokuvalta joka mässäilee äärimmäisen graaffisesti kuvatulla ihmisten kiduttamiskohtauksilla - mutta ei se ole. Siinä ei muistaakseni ollut kuin kaksi graaffisesti kuvattua kidutusta, vain muutaman sekunin yhteensä. Minusta se on siis vain plussaa, mutta siltä varalta että joku toivoo kauheasti graafisia kidutuksia niin tiedoksi että tämä elokuva ei sitä tarjoa muutamaa sekuntia enempää. Jopa kakkososassa on enemmän graaffisuutta muttei sitäkään vielä voi luokitella yllämainittuun epäviralliseen alagenreen. On ensimmäisessäkin elokuvassa silti aika kammottavia graafisiakin kohtia vaikkei olekaan varsinaisesta kidutushetkestä.

Mutta siis minä kun en arvosta liiallista graaffisuutta enkä muutenkaan pidä graaffisuutta mitenkään olennaisena, niin mielestäni HOSTEL-elokuvan asetelma - se on se kantava voima ja mikä tekee ko. elokuvasta kauhugenren arvoisen sekä katsomisen arvoisen mikäli et ole totaalisesti kidutusasetelmaa vastaan. Minä en ainakaan ihan heti keksi mitään niin pelottavaa kuin se:

"Kolme nuorta reppumatkaajaa, amerikkalaiset Paxton ja Josh sekä islantilainen Óli, tapaavat Amsterdamissa venäläisen Alexein, joka kertoo heille Slovakian pääkaupungin Bratislavan lähellä sijaitsevasta kylpylästä, joka on täynnä kauniita naisia. Tarinan innoittamana kolmikko suuntaa hostelliin, joka osoittautuu ensikokemusten perusteella tarinansa veroiseksi. Myöhemmin hostellin asiakkaita alkaa kuitenkin kadota ja kylästä paljastuu kidutuskammioiden täyttämä rakennus, jonka asiakkaita ovat sadistisia fantasioitaan toteuttavat rikkaat länsimaalaiset."

Ei vain se, että on kommuuni ökyrikkaita sairaita ihmisiä jotka maksavat saadakseen toteuttaa sadistisia kidutusfantasioitaan...ja määrittelevät eri ostohintoja riippuen uhrin kansalaisuudesta - joku maksaa amerikkalaisesta enemmän kuin toinen ja joku aasialaisesta tai saksalaisesta jne. Vaan myös se, että ne saavat haluamansa koska ahneimmat tai epätoivoisesti rahan tarpeessa olevat ihmiset tuovat niille uhreja ja nuo ihmiset kantavat yhteistä nimeä ja tatuointia: Elite Hunters.
Tämä asetelma on mielestäni poikkeuksellisen häiriintynyt, mutta tavalla joka ei lyö yli vaan pysyy hillityn asiallisena eikä yritä esittää muuta kuin mitä on - (siis suhteellisesti ajatellen, kun vertaa esim. A Serbian Film:in kuvioihin ja materiaaliin)...
Ja HOSTEL on erityisen pelottava koska se voisi olla totta ja sitä ehtii ajatella kun se ei heitä naamalle shokkikamaa. Jos Hostel on inspiroitunut jostakin todellisessa elämässä todetusta kerhosta, en halua tietää.

Lisäksi ensimmäisessä elokuvassa on oikein intensiivinen ja osuva tunnelma. Eli ohjaus ja elokuvallinen toteutus on hienosti onnistunut. Pidän enemmän ohjaajan versiosta jossa on aivan eri loppu kuin elokuvateattereissa näytetyssä versiossa. Ohjaajan versio lopusta kun on omaperäisempi ja tavallaan onnellisempi. Vaikka sekin lienee tulkinnanvaraista. Minä haluan ajatella ettei sille pikkutytölle käynyt kuinkaan, sillä elokuva kuten näette, on muutenkin tarpeeksi synkkä.

Ikävä kyllä, HOSTEL: Part II (tietenkin) kirjoitettiin elokuvateatteriversion lopun pohjalta. Mielestäni ohjaajan version pohjala olisi voinut tulla vaikka miten omaperäinen ja mielenkiintoinen uusi tarina. HOSTEL: Part II siis on hieman alkluperäistä toistava, vaikka toki siitä löytyy jotain uuttakin mielenkiintoista. Katsoin sen koska minua kiinnosti kuinka Elite Hunting-kerhon käy. Olisin ehkä jättänyt katsomatta, jos olisin tiennyt että tästä oltiin tekemässä trilogiaa.
Mutta pidän tuossa kakkososassa siitä miten ja millä tavalla se osoittaa ettei ihmisen tarvitse olla sadistinen ja mielenvikainen kyetäkseen kiduttamaan ja tappamaan. Riittää kun pelissä on oma tai jonkun itselleen rakkaan ihmisen henki & ihminen on ajettu ja provosoitu tarpeeksi äärimmilleen eli muuta selviytymiskeinoa ei löydy. Silloin kuka tahansa on kykenevä moisiin raakuuksiin. Toki on aivan toinen juttu kuinka sen mielenterveyden käy sen jälkeen...

- HOSTEL on elokuva jonka katsomista en kadu, mutta jota en todellakaan halua nähdä uudestaan. En katsoisi sitä uudestaan edes maksusta, (paitsi jos tarpeeksi maksetaan), koska se tosiaan on vähän liian hyvä kauhuelokuva.
- HOSTEL: Part II on elokuva jossa on hetkensä, mutta jonka katsomista kadun, koska siinä on kohtaus jota en olisi välittänyt nähdä mutta silmäni kieltäytyivät katsomasta muualle valtaosan siitä. Satuin vielä pitämään hahmosta joka siinä uhrattiin. (Ai niin, kehuna HOSTEL-elokuville vielä sekin että siinä oleviin hahmoihin ehtii ainakin vähäsen kiinnittyä tunnepohjalla ennen kuin ne kuolee.)
- HOSTEL: Part III...Ilmeisesti tässä osassa pitäisi olla joku "yllättävä jäsen" Elite Hunting-kerhon kiduttajapuolen joukossa, mutta se ei ole riittänyt houkuttelemaan katsomaan enää yhtään tätä sarjaa. Eli tätä kolmatta osaa en ole katsonut ja todennäköisesti en koskaan katso.

Minun mielestäni siis yksi HOSTEL olisi ollut ihan tarpeeksi. Toki mikä tahansa kauhuelokuva olisi paljon vaikuttavampi ja enemmän oikeuksissaan jos jatko-osia ei tehtäisi kuluttamaan sen ideaa ja luomaan hieman eri tunnelmaa. Alla on ensimmäisen HOSTEL-elokuvan virallinen traileri.

Disneyn piirretyt eivät ole lastenelokuvia

Oikea kategoria on: perhe-elokuva.
Pääsyy miksi haluan keskustella tästä aiheesta on, että monet jotka pitävät tätä (ja yleensäkin Disneyn klassikoita) lastenelokuvina, tuomitsevat ja valittavat sitä kun toiset pitävät Disneyn klassikoita aikuisten tasolla ja keskustelevat niistä syvällisesti ja vakavasti...tai ylipäätään katsovat niitä aikuisina ilman lapsia.

Tämän artikkelin ei ole tarkoirus loukata ketään, vaan vain tarjota toinen näkökulma.

Nähdäkseni kolme pääsyytä miksi ihmiset vähättelevät elokuvaa ”vain lastenelokuvana”, ovat:
1.) Se on Disneyltä.
2.) Se on animaatio/piirretty.
3.) Siinä on (ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina, eikä ihmsiiä.

Pysähtyisittekö pohtimaan asioita hieman pidempään?

Kyllä, elokuvan tuotti Walt Disneyn yhtiö. Mutta milloin on animoidut tarinat ja hahmot Disneyn nimessä, sopineet vain tai pääosin lapsille? Niissä on ollut asioita ja puolia jotka kiinnostavat ja puhuttelevat yhtä lailla aikuisia, jotkut jopa sellaisia joita lapset eivät ymmärrä tai voi huomata katsoessaan tai lukiessaan. Palaan tähän asiaan myöhemmin.

Ja totta, se on piirretty elokuva. Mutta piirros/animaatio on vain yksi taiteenmuoto ja on olemassa tonneittain piirroselokuvia jotka eivät todellakaan sovi lasten silmille ja korville. Joten harkitkaa ihmeessä lakata väittämästä elokuvaa lastenelokuvaksi vain siksi että se on animaatio.

(Ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina? Harkitkaa toki miten asia saattaa olla niin jotta elokuva vetäisi myös lapsiyleisöä, mutta ratkaiseva asia elokuvassa on tarina ja tarinalle ratkaiseva seikka on se mitä hahmot ovat sisäisesti ja mitä niiden valintojen on tarkoirus opettaa katsojalle.

Vilkaistaampa muutamaa Disneyn animaatio-klassikkoa:

- Bambi (1942)...Se kuolema ja tuho jonka ihminen tuo nuoren Bambin elämään ja koko metsään. Vaikka se tietysti on vaikuttavaa kaikenikäisille...Mahtaakohan keskiverto pikkulapsi ymmärtää sen kaikki syvyydet ja tarkoitukset, ovatko he kykeneviä tai kiinnostuneita pohtimaan noita asioita niiden koko olemuksessa? Uskallan väittä että eivät. Mutta vanhemmat lapset, teini-ikäiset, ja aikuiset ovat. Eikö meidän pitäisi välittää niin paljon elokuvan viesteistä ja moraaleista, vain siksi että sen hahmot ovat animoituja eläimiä?

- Robin Hood (1973)...Siinä on ihmisenkaltaistettuja eläimiä hahmoina, mutta ne ovat sisäisesti ihmisiä ja tarinan viestit ja moraalit ovat perustavanlaatuisesti samat kuin muissa versioissa joissa hahmot ovat myös fyysisesti ihmisiä. Miksi tarinan aikuisiin vetoava puoli pitäisi ajatella olemattomana vain siksi että tarina on tuotu eri taiteenmuodossa ja hahmot näyttävät erilaisilta kuin me, ja elokuvan materiaali saattaa sisältää ajoittain lapsenomaista huumoria?

- Topi ja Tessu (1981)...Perustaltaan tämä on tarina siitä miten jopa luonnolliset viholliset voivat muodostua sen sijaan parhaiksi ystäviksi, jos vain maailma ei opeta niitä olemaan vihollisia. Ja miten myöhemmin, vaikka epäonniset väärinymmärrykset kääntävät kaksikon välittömiksi vihollisiksi, alkuperäinen ystävyys jonka he saivat muodostaa osoittautuu kaikkea muuta vahvemmaksi ja he päätyvät pelastamaan toistensa hengen. Minä ainakin pillitän joka kerta kun Topi makaa vedessä täysin luovuttaneena, ja Tessu menee suojelevasti seisomaan Topin ylle kun isäntänsä aikoo ampua tämän. Tuon koiran uskollisuus ja rakkaus ”luonnollista vihollistaan” kohtaan joka tosiasiassa oli rakas ystävänsä, voitti uskollisuuden isäntää kohtaan (samalla kun me ihmiset ajattelemme että koira on ihmisen paras ystävä.) Topi ja Tessu eivät antaneet maailman tapojen ja ihmisten moraalien sokeuttaa sydäntään totuudelta, tai viedä rohkeuttaan kapinoida vääryyttä vastaan paremman puolesta. Ja he voittivat.

Miksi tämä ei voisi olla aikuisiin vetoavaa tai syvällisen keskustelun arvoista, vain siksi että Topi ja Tessu ovat animoituja eläimiä?

- Kaunotar ja Hirviö (1991)...Jo vain elokuvan intro-kohtaus, tarinan asetelma, pitäisi näyttää että se on tarkoitettu myös aikuisille. Pitäisikö se sivuttaa vain siksi että kertomusmutoo on piirretty ja tarinassa on mukana tarikaelementti? Ei, enpä usko. Lisäksi, Belle rakastui romanttisesti petoon jonka ei tietoisesti ajatellut olevan ihminen. Belle lauloi;
"New, and a bit alarming. Who'd have ever thought that this could be?"
Tuo heittää mukaan zoofiliamaisen elementin. Huomatkaa, ei varsinaista zoofiliaa koska mukana ei ole mitään seksuaalista, mutta siis vain sen kaltaisen elementin. Tuo on jotain mitä lapset eivät todennäköisimmin huomaa tai ajattele edes noiden lyriikoiden ollessa mukana.
Gaston on huonoin miesroolimalli ikinä, ja hänet välitetään miesroolimallina. Lapset kyllä varmasti ymmärtävät Gastonin olevan pahis, mutta mahtaisiko keskiverto lapsi ymmärtää miten monitahoisesti Gaston sitä on? Epäilen. (Sivuhuomautus; En yleensä vihaa Disney-pahiksia, mutta voi miten halveksunkaan Gastonia. Joka kerta kohdassa jossa Hirviöllä on mahdollisuus tappaa se, ajattelen  'Pudotasepudotasepudotase–awww prkle!”)

- Notre Damen kellonsoittaja (1996)...Väitätkö että nuoret lapset tietävät mistä Frollon laulu ”Hellfire” kertoo? Jos tietävät, säälin niitä lapsia, koska minun maailmannäkemyksessän kaikkien oikeuksien mukaan ei niiden vielä pitäisi. Väitätkö että kyseinen puoli tarinasta laitettiin mukaan kokonaisena lauluosuutena ihan vain lapsia varten? En todellakaan usko että siinä ajateltiin lapsia muuta kuin lauluosuuden yleisen viihdyttävyyden ja sanoitusten kryptisenä pitämisen tiimoilla.

- Herkules (1997)...Jos olet nähnyt tämän elokuvan, et tarvitse selityksiä. Mutta jos et ole nähnyt; tämä elokuva vilisee seksuaalisia vihjauksia. Megin hahmo heittelee lukuisia seksiin viittaavia vihjauksia, sellaisia jotka vain teini tai aikuinen tajuaa. (No, nykyajan lapset tarttuvat teinijuttuihin aivan liian varhaisessa iässä joten nykyajan lapset ehkä tajuavatkin, mutta tuolloin '90-luvulla...Tuskin.)

- Leijonakuningas (1994)...Ihmisenkaltaistettuja eläimiä eikä ihmisiä lainkaan. Joten, tämä meinaa sitä että aikuisten ei pitäisi kiinnostua tästä elokuvasta, kaivautua sen tarinaan ja hahmoihin ja keskustella niistä aikuisen tasolla? Älkääs nyt, hei. Leijonakuninkaan tarina pohjautuu Shakespearen Hamletiin ja muutamaan Raamatun tarinaan; siinä on veli joka murhaa oman veljensä ja yrittää murhata pienen lapsen, ja sitten pieni lapsi karkoitetaan kotimaastaan, kantaen sydämessään valheellista itsesyytöstä rakkaan isänsä kuolemasta. Sitten murhaaja-setänsä hallitsee niin että kotimaansa tuhoutuu. Tarinan teema on elämän tie. Tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta, kuten elokuvantekijät mainitsevat kommenttiraidalla (tai jossain muussa bonusmateriaalissa, en nyt muista varmaksi missä.)
Niin että haluaisin kysyä mikä Luojan tähden tästä elokuvasta tekee niin puhtaasti lastenelokuvan ettei tästä pitäisi keskustella syvällisesti tai pitää aikuistasolla?

ConfusedMatthew sanoo ettei pidä tätä elokuvaa mitenkään aikuistasolla. Minun mielestäni hänen pitäisi, ehkä sitten hänen kritiikissään olisi jotain järkeä ja enemmän päteviä väitteitä.

Minä kerran aloitin kyselyn siitä mitä ihmiset ajattelevat; päästikö Mufasa Simban liian vähällä elefanttien hautausmaa tempauksen jälkeen vai olisiko tämän pitänyt kurittaa poikaa enemmän? Joku järkyttyi, valittaen että moinen aihe varsinkin syvällisesti pohdittuna tuhoaa ”Disneyn taian” ja ettei meidän kuuluisi ajatella Disneyn tarinoita niin paljon logiikalla.
Minä olen eri mieltä, koska tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta on siinä paljon enemmän kuin vain Disneyn taikaa ja luonnollisesti on mukana logiikkaa. Itseasiassa olen sitä mieltä että tarinan tarkoituksen huomioon ottaen, mainittu kyselyn aihe sopii kuvaan mainiosti ja mitä enemmän psykologiaa pohdintaan heittää mukaan sitä enemmän siitä saa irti. Kyseinen kohtaus kun sentään on olennainen siihen millaiseksi Simba kasvaa ja mitä hän oppii tai ei opi vastuuntunnosta.
Tietysti, Simban elämä otti dramaattisen käänteen, ylösalaisin, jo seuraavana päivänä. Mutta silti on pätevää keskustella asiasta aivan kuin ko. käännettä ei olisi tapahtunut, koska kyseisessä kohtauksessa hahmot eivät tienneet mitä huominen toisi.

Entäs sitten jos Simba ja kumppanit ovat ihmisenkaltaistettuja eläimiä? Ne on selvästi tarkoitettu olemaan ytimessään ihmisiä, ihmisiä sisäisesti – tarinansa maailman ihmiset. Hyvin pitkälle niillä on samat vastuut, moraalit ja perhedynamiikat kuin meilläkin. Ainoa ero että ne ovat pikseleitä ruudulla siinä missä me ollaan lihaa ja verta. Ne eivät oikeasti tunne mitään ja niiden nimenomainen tarina ei oikeasti koskaan tapahtunut. Mutta tämä johtaa seuraavaan pointtini...

...miten moni ihminen ei tunnu tajuavan että vaikka fiktio ei ole todellisuutta, se peilaa todellista elämää. Se on jotain mitä meidän kuuluu tutkiskella, mahdollisesti samaistua, analysoida, keskustella ja oppia siitä. Jotain mistä voimme ammentaa voimaa kun samaistumme hahmoihin ja opimme tarinasta. Fiktio ei ole olemassa vain viihteen nimessä. Se on olemassa yhtenä turvallisena keinona meille kasvaa ja oppia ihmisinä. Siis jos kyseinen tarina ei ylevöitä/kirkasta vääriä asioita.

Saman haluaisin todeta ihmisille jotka aina sanovat ”Se on vain elokuva! Miksi sinä vaahtoat siitä noin paljon / miksi sinä hikeennyt siihen littyvistä asioista noin!” Meinaan...Kyllä, se on vain elokuva, kuvitteellinen tarina. Mutta kuvitteelliset tarinat on luotu puhumaan ihmisille, saamaan meidät tuntemaan, oppimaan, löytämään voimaa, ja samaistumaan. Fiktio peilaa todellista elämää ja voi siksi auttaa elämässä. Siitä pitäisi keskustella syvällisesti ja analysoida. Se ei ole vain lapsille vaikka sen fyysinen ilmaisumuoto olisikin enemmän vetoava lapsille. Ja on luonnollista että siihen liittyvät asiat herättävät vahvoja tunteita, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Tietenkin on aina hyvä pitää mielessä että se silti tosiaan on vain kuvitteellista eikä siis ole syytä järkyttyä liikaa tai heittäytyä totaalikieltävälle kannalle kuvitteellisen hahmon asioiden ja faktojen suhteen. Mielestäni on paras ottaa kultainen keskitie; älä sivuta fiktiota merkityksettömänä, mutta älä myöskään ota sitä liian vakavasti.

Ja älä ihmeessä tuomitse kirjaa kannen perusteella, koska sisältö on se mikä merkitsee. Piirrosmuoto ja ihmisenkaltaistetut eläinhahmot ovat vain se kansi.

Simba on ihmisenkaltaistettu leijonanpentu piirretyssä Disney-elokuvassa, mutta tärkeämpää on että Simba on kuvitteellinen vastike ihmiselle. Ja sellaisena Simbaa tulisi ajatella ja sen elämästä keskustella. Jopa se henkilö joka sävelsi Mufasan ja Simban teeman, ymmärsi tämän. Hän on sanonut että säveltäessään hän ei ajatellut leijonanpentua. Hän ajatteli 10-vuotiasta pikkupoikaa joka menetti isänsä.

Ja vieä yksi asia jota arvostan Leijonakuninkaassa; se ei kohtele lapsia kiuin ne olisivat aivottomia hentoja kukkasia. Sen sijaan se opettaa lapsille elämää suhteellisen realistisesti; se ei kaunistele pimeyttä. Pääpahis on oikeasti uhkaava ja intensiivinen toisin kuin kapteeni Koukku Disneyn versiossa Peter Panista. Ja toisin kuin monissa muissa Disney klassikoissa, Leijonakuninkaassa kuolleet pysyvät kuolleina. Mutta silti tarina opettaa että me voimme kohdata menneisyytemme ja löytää onnellisen tulevaisuuden.

Siis tämä ja muut kaltaisensa elokuvat, samalla kun antavat lapsille nautittavaa lapsina, kohtelee lapsia myös tulevina aikuisina ja ihmisinä jotka tulevat kokemaan vaikeuksia ja murhetta elämässään. Eli siinä yksi syy lisää, miksi tätä elokuvaa voi ja pitäisikin pitää aikiustasolla.

PARI "AIHEESEEN LIITTYVÄÄ" TEKEMÄÄNI FANIVIDEOTA:

~Simba & Mufasa-tribuutti~ (instrumental+suomiäänet)

~Simba & Mufasa - My Immortal~ (suomiäänet)

3D-elokuvat

 Koin juuri ensimmäisen 3D-elokuvaelämykseni. Kävin katsomassa Titanic 3D:n siinä uskossa että näkisin sen 2D:nä, mikä olisi riittänyt koska halusin vain nähdä yhden kaikkien aikojen suosikeimmistani elokuvista vielä kerran uudestaan leffateatterissa. Iloiseksi yllätyksekseni sain sittenkin tutustua 3D-tehosteeseen. Jälkeenpäin vaivauduin Wikipediaan ja selvisi että se johtui kehittyneistä 3D-laseista joissa molemmat linssit ovat samanväriset, ja näin ollen mahdollistavat 3D-kokemuksen meillekin joilla on toisen silmän näkö toista heikompi. Ja minulla se on todella paljon heikompi. Eli, ilmeisesti on pääasia että kummassakin silmässä on edes vähän näkökykyä eli heijastuspiste, koska niitä tarvitaan kaksi syvyysaistimuksen saamiseksi. Vaan jos toinen silmäsi on täysin sokea, et voi kokea 3D-tehostetta mutta kuulemieni väitteiden mukaan näkisit ko. elokuvan kuitenkin 2D:nä kunhan pidät ne 3D-lasit päässäsi. Ilman niitä laseja ei kannata katsoa sillä paljain silmin päivä -ja yökohtauksilla ei ole mitään eroa ja kuva on muutenkin osittain säröinen.

Eli 3D-elokuva on potentiaalinen uhka 2D-elokuvien tulevaisuudelle. Syrjäyttihän digiaikakin analogiset lähetykset niin että kaikkien oli pakko hankkia joko digiboksi tai digitelevisio. Jos niin ikävästi käy, toivon mukaan siihen mennessä olisi edes kehitetty joku tavalliseen televisioon liitettävä tai elokuvalevylle jo valmiiksi saatava teknologia jonka myötä mitään laseja ei tarvita. Koska muuten se olisi todella vittumaista, siis kuka muka haluaa aina tuijottaa elokuvia jotkut hikiset lasit nenällään? Varsinkaan me joilla on lasit jo omasta takaa ja 3D-lasit niiden päällä ei ole mikään huomaamaton juttu vaan painaa aika ikävästi. Elokuvan on oltava tosi hyvä että sen tunteen unohtaa, tai tosi pitkä että siihen tottuu.

Eli, ensimmäinen 3D-elokuvakokemukseni oli Titanic 3D. Vaikka se oli kyllä varsin mielenkiintoista, en kokenut sitä sen arvoiseksi mitä niistä lipuista revitään hintaa, ainakaan viikoloppuisin ja arkisin viiden jälkeen. (14€). Arkipäivän päivänäytökset (7-9€) on vielä juuri ja juuri siedettävä hinta jos elokuva on oikeasti hyvä itsessään, kuten Camoerin Titanic. Mutta siis jos edes James Cameronin Titanicissa 3D-tehoste ei ollut mitenkään tajunnanräjäyttävää tai ihmeellistä, niin missä sitten? Minusta se on ylihypetetty tehoste ja elokuvamaailma pärjäisi hyvin ilmankin. Kyllä minä varmaan 3D dvd-julkaisuja ostan jo omistamistani elokuvista JOS niissä tulee mukana tarpeeksi mielenkiintoista ennennäkemätöntä lisämateriaalia. Muussa tapauksessa minulle riittää jo kokoelmistani löytyvät aiemmat julkaisut.

Siis 3D-tehoste ei saanut minusta uutta fania - mutta sen verran vaikutti kuitenkin, että haluan nähdä jonkukn hyvän kauhuleffan 3D:nä, elokuvateatterissa. Oli se sen verran karmivaa nähdä Kate Winslet alastomana valkokankaalla kolmiulotteisena, kun samalla tiedosti että sen pitäisi olla vain videokuva kankaalla. Ja kumminkin se vaikutti olevan siinä vähän ku ikkunasta katsois. Meinaan siis tietynlaisissa kohtauksissa kauhuelokuvat 3D:nä saattaisivat viedä kauhukokemuksen aika uudelle tasolle. Että pitänee harkita tarkkaan millaista kauhuleffaa menee 3D:nä tuijottelemaan. ^^ Mutta yleisesti ottaen en siis vaikuttunut enkä tule ikinä maksamaan elokuvasta mitään vain 3D-tehosteen takia vaan varmistan että elokuva on vähintään 99% varmasti hinnan arvoinen juoneltaan, ohjaukseltaan ja muulta oikeasti olennaiselta puoleltaan.

TITANIC 100 vuotta

Mä tein vuonna 1999, koulussa historiaturkielman Titanicista, siis siitä oikeasta tapahtumasta, ja sain arvosanaksi 9½. Opettaja kommentoi jälkeenpäin koko luokalle että jatkossa kukaan ei enää saa tehdä tutkielmaa Titanicista, koska ne on kuulema aina niin pirun hyviä. En tajua mikä logiikka tuossa on tai oliko hän ihan tosissaan, mutta...Se oli ainoa tutkielma kouluaikoinani jonka teosta todella nautin ja oli kivaa, koska aihe kiinnosti suuresti ja olin suorastaan rakastunut siihen. Tosin, minä käytin pohjana erästä toista tutkielmaa. Vaikka en muistaakseni mitään tekstiä suoraan kopioinut ja näin pirusti vaivaa itsekin kirjoja ja kuiviakin dokumentteja tutkien, en usko että voisin julkaista sitä ilman tekijänoikeuskrediittejä ja en osaa vetää kaikkea kunniaa itselleni - koska se toinen tutkielma auttoi merkittävästi.

En sit malttanut odottaa 14. päivään asti vaan katsoin Titanicin jo eilen, ekaa kertaa vuosiin. Eikä siitä vieläkään selvinnyt ilamn nessupakettia vieressä. Jack/Rose -tarina oli aikoinaan mulle tärkeä, mutta enää se ei jaksanut niin kovasti liikuttaa vaikka inhoankin edelleen sitä loppua ja mietin aina oisko se voinu selvitä jos ne ois vaihtanu välillä paikkoja. Mutta totesin poistettuja kohtauksia taas katsoessani, että jos ne ois jättänyt ne niiden suhteen kehitystä laajemmin ja syvemmin näyttävät kohtaukset mukaan, loppu olis mun mielestä ollut sata kertaa riipaisevampi. Jotenkin leffan julkaisumuodossa se niiden suhde tuntuu enemmän käsitteeltä kuin kehittyvältä rakkaustarinalta. Hieno tarina siis joka tapauksessa.

Mutta se mikä nykyään eniten vetää kyyneltulvaa on tarinan ei-romanttinen puoli. Titanic on ainoa katastrofielokuva jossa mä välitän niistä randomeistakin ihmishahmoista jotka menettävät henkensä. En tiedä miksi, mutta kai siinä on sit joku ero että se nimenomainen katastrofi tapahtui kerran oikeasti. Siis verrattain elokuviin joissa katastrofi on vain joku fiktiivinen versio randomista luonnokatastrofista tai jotain epärealistisen nopeasti kehittyvää jääkautta...Tai sit se on se että Titanic upposi muutamien ihmisten idioottimaisuuden ja turhien virheiden takia ja tuhannet viattomat, lapsia mukaanlukien, maksoivat siitä hengellään.

kuvan lähde

Ei sitä vaan voi katsoa kuivin silmin kun aivan viime hetkillä ihmiset yrittävät pysytellä poissa jäätävästä vedestä, myös äitejä pienet lapsensa sylissään ja kuitenkin tietäen että ne kaikki kuolevat. Erityisen hyvin jää mieleen se ei-englanninkielinen nainen vauvansa kanssa joka pyysi kapteenia kertomaan mihin pitäisi mennä, ja kun laivasta oli pinnalla enää peräpää, joku äiti piti ehkä 4-vuotiasta lastaan sylissään ja sano että kaikki olisi pian ohi. Varmasti tiesi etteivät selviäisi, toisin sanoen elämä pidentyi vain muutamalla epätoivoisella ja tuskaisella minuutilla. Ja se äiti joka toisen luokan hytissä luki lapsilleen iltasatua siinä hukkumista odotellessa...Ja vanhuspariskunta sängyllä toisiinsa tiukasti kietoutuneena.
Ylipäätään kaikki se perheiden hajoaminen ja kaaos ja pienet ihmiset yrittämässä selvitä jäätävän veden tulvasta ja paineesta, sähköiskuista ja hajoavan laivan murskaavista osista. Tuollaiset tilanteet on omiaan näyttämään kuka ihminen todella on; kaikki ensisijaisesti haluaa pelastaa itsensä, mutta jotkut jäävät silti auttamaan toisiakin. Siinä vaiheessa en enää osaa paheksua vaikka ihminen lopulta jättäisikin asian kesken, jos kuitenkin tosissaan yritti.

"Fifteen hundred people went into the sea when Titanic sunk from under us. There were 20 boats floating nearby and only one came back. One. Six were saved from the water, myself included. Six, out of 1500. Afterwards, the 700 people in the boats had nothing to do but wait.
Wait to die.
Wait to live.
Wait for an absolution, that would never come."

Mulla on ristiriitaisia tunteita niitä laivapoliiseja kohtaan tai mikä niiden titteli nyt olikaan. Niiden jotka yrittivät hallita pelastuveneiden täyttöä ja kukin menivät aina yhden pelastusveneen mukana. Oli niilläkin pirunmoiset paineet ja samalla hätä omasta hengestään, mutta silti ne itsekesset niistä raivostuttivat. Mä oisin varmaan tuupannut sen yhden mereen siitä veneestä kun se kielsi kääntymästä takaisin silloin kun oli jo turvallista palata. Oispahan saanu makua siitä miltä niistä 1500 ihmisestä tuntui siellä uppamispaikalla. Oltais sit poimittu se takas veneeseen vähän myöhemmin.

Yksi hahmo jota inhoan ylitse muiden on se laivan suunnittelija herra Ismay. Se vaikutti ihan tosissaan uskovan ettei Titanic voi upota ja oli muutenkin niin saatanan aivoton paska, että ei mitään rajaa. Ja meni sitten vielä pelastaan ittensä sen sijaan että olis etsinyt vapaalle paikalle jonku lapsen tai naisen. Toisaalta, joutuipahan elämään sen kaiken kanssa. Pidän poistetusta kohtauksesta jossa se kävelee satamassa väkijoukossa ja joko se kuvittelee tai ihmiset oikeasti katsovat sitä syyttävästi sen siinä mennessä. En nyt väitä että koko onnettomuus olis sen niskoille laitettavissa, mutta olennaisen osan se sen syntymisen eteen kyllä teki.

Kapteeni herätti kyllä sympatiani, ja enenn kaikkea herra Andrews. Häntä suren eniten kaikista kuolleista päähahmoista. Sillä oli sydän ja järki paikallaan ja se oli pahoillaan ihmisten kohtalosta vaikkei onnettomuus käsittääkseni ollut millään tavalla hänen syytään paitsi omasta mielestään. ("I'm sorry that I didn't build you a stronger ship, young Rose.")

Mutta ehkä voimallisin elementti koko tarinassa on se tosiasias että pelastusveneitä oli järjestetty vain hädintuskin puolelle matkustajista eli puolella matkustajista ei ollut alunalkajaankaan mitään mahdollisuuksia, mutta silti, lukuunottamatta paria vinksahtanutta porhoa, jokaikinen sielu yritti.

My Heart Will Go On on jännällä tavalla ällöttävän siirappinen, mutta silti todella upea laulu. Tosin se on vähemmän siirappinen jos sen ajattelee yleisesti kaikilta selviytyneiltä niille rakkailleen jotka menettivät Titanicilla, perheenjäsenille ja ystäville yhtä lailla. Teenkin siitä fanivideon tässä lähiaikoina ja linkitän sitten tähän tämän merkinnän loppuun. Hm. Fanivideo. Sana maistuu pahalta tässä tapauksessa, mutta en nyt osuvampaakaan jaksa miettiä. Tai no, 'tribuuttivideo' voisi ehkä toimia paremmin.

Eilisen katselun jälkifiilikset: Ei taas vähään aikaan tee yhtään mieli laivalle.


                                            TITANIC - "NEARER MY GOD TO THEE"

MUOKS. 14.4.2012:
Kävin katsomassa Titanic 3D:n leffateatterissa. Ja näin sen jopa 3D:nä, koska kehittyneet 3D-lasit mahdollistivat sen vaikka toinen silmä on heikompi. Mielenkiintoistahan tämä elokuva oli realistisempana katsoa, mutta ei kyllä 14 euron arvoinen uudistus. Minää tosin käytinkin ilmaisen sarjallipun, että ei sillä. Mutta oli kyllä upeaa nähdä tämä legendaarinen katastrofielokuva vielä kerran elokuvateatterissa ylipäätään, saati sitten muistofiilistelynä 15 vuoden takaisesta ensikerrasta ja siksi että tämä on yksi kaikkien aikojen suosikeimpiani elokuvia. :) Harkitsen käydä vielä toistekin arkena kun lippu maksaa vain 9 euroa mikä on vielä juuri ja juuri siedettävä leffalipun hinta vaikka voisi halvempikin olla...Harkitsen siis tokaa kertaa toiveissa että silloin ei sattuisi joukkoa 12-vuotiaita ipanoita lähietäisyydelle kälättämään läpi elokuvan. Toisin kuin kävi tänään. Mutta aika kivaa oli silti.

Mainittakoon että mielenkiintoisimpia kohtia 3D:nä olivat Kate/Rose poseeraamassa alastomana sitä hiilipiirrustusta varten, Jackin ja Rosen eka kerta auton takapenkillä, rotat jättämässä uppoavaa laivaa ja monet niistä uppoamisen dramaattisimpien vaiheiden vedenpaineryöpyt ja laivan piippujen kaatumiset. Kaksi ensiksimainittua olivat oikeastaan vähän karmivaakin, koska sitä kuitenkin tiedosti että se on vain kuva kankaalla, mutta näytti niin pirun realistuiselta. :D