Kaikki tuntevat sadun prinsessa Ruususesta. Niillekin jotka eivät niin välitä tai pidä kyseisen sadun tarinapolusta, on vihdoin loistava elokuvasovistus - aivan uudenlainen kokemus. Prinsessa Ruususen tarina sen pahiksen näkökulmasta, nerokkaasti sovitettuna monitahoisemmaksi ja tunteellisemmaksi ja todella mielenkiintoiseksi tarinaksi.
En katsonut mitään trailereita tai edes kuvia enkä lukenut tästä elokuvasta mitään taustaselostuksia, vaan katsoin sokkona ja suosittelen samaa muillekin - ja siksi pyrin välttämään isoja spoilereita tässä merkinnässä ja laitan vähiten spoilaavan virallisen trailerin.
Ne jotka pitävät Pahattaren hahmosta siksi että tämä on niin suuri ja puhdas pahuudessa, tämä elokuva ei välttämättä ole niin upea kuin niille jotka toivovat kyseiseen hahmoon lisää kerroksia. Tarina yleisesti on laajenettu nerokkaasti ja tavalla joka itselläni ei koskaan käynyt mielessäkään, ja sama juttu tarinan perustavanlaatuisen juonenkäänteen suhteen. Tarinaan on myös lisätty mielenkiintoinen uusi hahmo, ja ripaus sydämellistä huumoria. Kerrassaan mahtava elokuvasovitus tästä legendaarisesta sadusta, ja suosittelen lämpimästi kaikille joita vähänkään kiinnostaa uudenlainen tapa kertoa tuo ikivihreä taru.
Ennen spoilereita sanon vain toivovani että tämän elokuvan versio olisi ollut se alkuperäinen tarina!
Myös visuaalisesti tämä on todella miellyttävä elokuva, ja suurin osa näyttelijöistä hyvin valittu. Etenkin Angelina Jolie on täydellinen valinta aikuiseksi Maleficentiksi!
Trailerin alla vielä tarkempia mielipiteitäni.
VIRALLINEN TEASER TRAILER:
SUURIA SPOILEREITA! Älä lue pidemälle vielä, jos aiot katsoa tämän elokuvan!
Alkuperäinen tatina ja satujen standardi-kuviot olivat niin syvään poltettu mielikuviini että mulla ei edes tämän elokuvan aikana koskaan käynyt mielessä se tosiseikka, että tuo kirous ei millään tavalla rajoittanut sen purkavan rakkauden luonnetta. Se ei missään muotoa sanonut että sen täytyisi olla romanttista, kunhan vain olisi tosirakkautta. Tajusin sen vasta siinä kun Maleficent piti tunteellista puhettaan ikiunta nukkuvan Auroran vuoteen vierellä.
Sen sijaan, siinä missä olin melko varma että tässä sovituksessa se ei olisi prinssi Philip koska se on vaan niin typerä ja epälooginen tarinapolku ja tämä elokuva oli näyttänyt enemmän logiikkaa ja tunteellista järkeä...Jossain vaiheessa harkitsin että ehkä se on lintu Diaval joka on tosiaan ihana ja mielenkiintoinen hahmolisäys. Harkitsin sitä vaihtoehtona prinssi Philipin paikalle, koska Diaval oli tuntenut ja huolehtinut Aurorasta siitä asti kun tyttö oli vauva ja niillä oli jonkinverran tunnesidettä Aurorankin puolelta. Mutta tosiaan, se varsinainen "twist" tuon suudelman suhteen on nerokas ja täydellinen :)
Rakastan myös sitä että ne teki Maleficentistä keijun. Ei koskaan käynyt mielessänikään että se olisi keiju. Sen ja Stefanin tarinapolku on nerokas. Etenkin.tämän nimenomaisen sadun taustaksi.
Ei haittaa yhtään että tämä totaalisesti tuhoaa Maleficentin pahiksena, koska tämä tekee sen nerokkaalla ja sydämellisellä sovituksella. Tämä on kiehtova ja uskottava fantasiatarina, jonka, kuten sanoin, toivoisin olevan alkuperäinen versio.
Tässä leffassa on pari söpöintä leffahetkeä ikinä. :D
1.) Diaval ruokkimmassa vauva-Auroraa alkuperäisessä lintumuodossaan.
2.) 3-vuotiaan Auroran ja Maleficentin tapaaminen metsässä. Sanat ei voi kuvailla miten söpöä ja hauskaa se oli. :D
Tämä nousi ehdottomasti TOP-suosikkielokuvieni joukkoon, ja yhdeksi niistä joita jaksan varmasti katsoa satoja kertoja!
Kun Leijonakuningas ensimmäisen kerran julkaistiin kesäkuussa 1994,
suurinpiirtein kaikki sekosivat siitä ja Disney sai tilaisuuden lypsää
rahalehmää oikein kunnolla. Ne jotka eivät koe Leijonakuningasta
suosionsa ja maineensa arvoisena ovat harvassa. Monen tunteita saattaa lietsoa toki se, että näkivät sen ensimmäisen kerran lapsena, (kuten minäkin), mutta se ei todellakaan ole olennaisinta.
Melkein kaksi vuosikymmentä Leijonakuningas oli maailman eniten tuottanut animaatioelokuva, kunnes Toy Story 3 ohitti sen 100.000$ vuonna 2010. Mutta turha kuvitella että sillä olisi mitään saumaa Leijonkauninkaan tasoon - ei niitä oikeastaan kannata edes verrata. Joku arvelee että voitto johtui elokuvissa käymisen suosiotason eroavuudesta vuosina 1994 ja 2010, ja olen samaa mieltä. Koska tarinallisesti Toy Story 3 ei ole lähellekään yhtä vahva kuin Leijonakuningas, ja rumempi animaatiokin siinä on. (Tietokone vs. käsinpiirretty, käsinpiirretty voittaa 100-0.) Mielestäni Leijonakuningas todella ansaitsi menestyksensä, sillä se on kertakaikkisen upea elokuva visuaalisesti ja tarina (joka "pohjautuu" Shakespearen Hamletiin) on sydämellisesti ja vahvasti toteutettu.
Se on unohtumaton kertomus nuoren leijonaprinssin kasvutarinasta. Kuningas Mufasan veli Scar on kateellinen isoveljensä asemasta, ja Mufasan pojan, Simban, syntymän vietyä hänen asemansa ensimmäisenä jonossa vain pahentaa asiaa. Simban ollessa ihmisiässä n. 10-vuotias, Scarin onnistuu murhata veljensä, ja hän yrittää murhata myös Simban mutta tietämättään epäonnistuu. Simba joka lähti maanpakoon syyttäen itseään isänsä kuolemasta, kasvaa muualla aikuiseksi. Hän yrittää unohtaa menneisyytensä ja kieltää kuninkaallisen taustansa, kunnes hänen lapsuudenystävänsä Nala sattumalta löytää hänet etsiessään apua Scarin tuhoamalle kuningaskunnalle. Simban on aika päättää ollako vai eikö olla; jatkaako hän pakenemista vai kohtaako menneisyytensä haamut, haastaako setänsä ja ottaako paikkansa oikealla paikallaan Elämän Tiellä?
Minä kuulun elokuvan hardcore ja die-hard-faneihin ja pidän sitä suosionsa joka pisaran ansaitsevana.
Erityisesti arvostan siinä sitä miten se ei sokerikuorruta mitään eikä kohtele lapsia kuin heikkoja kukkasia. Elokuva on synkkä eikä yritä piilotella sitä. Tarinapolku itsessään on todella synkkä kuten ehkä ylläkirjoittamastani juonitiivistelmästä voi päätellä. Pääpahis on oikeasti julma ja intensiivinen, murha näytetään hyvin dramaattisessa ja pitkässä kohtauksessa ja lähikuvassa, sen jälkeen näytetään vieläpä ko. hahmon ruumis ja tämän pieni poika yrittämässä turhaan herättää isäänsä...Ja kuollut pysyy kuolleena. (Okei, Mufasan haamu ilmestyi Simballe myöhemmin hetkeksi, mutta ei se kuitenkaan henkiin herännyt toisin kuin monessa muussa Disneyn animaatiossa olisi tehnyt.)
Visuaalisesti se on todella ainutlaatuinen, mielestäni tuo upeasti esille sen miten paljon käsinpiirretty 2D-elokuvakin voi saavuttaa! Elokuvallisestikin siinä on hienoja valintoja, kuten Simban lapsuuden aikainen biisi "Kunhan kruunun saan kuninkan / I Just Can't Wait To Be King) joka on iloinen, mukaansatempaava ja asenteeltaan jopa hieman aggressiivinen sekä esitetty todella toiminnallisen ja visuaalisesti värikkään kohtauksen saattelemana...mikä luo mainion kontrastin siihen miten sisäänpäinsuuntautunut, synkkä ja vain näennäisesti huoleton Simban elämä oli jatkossa, itseasiassa jo seuraavana päivänä se kääntyi ympäri. Samoin, Simban karatessa maanpakoon hän kiemurteli piikkisen pensaikon läpi tyhjälle aavikolle, ja aikuisena elämänsä uudessa käännekohdassa hän joutui taistelemaan läpi juurikko- ja liianilabyrintin päästäkseen vastausten äärelle ja se tarkoitettiin siis nimenomaan Simban mielen vertauskuvaksi.
Suurin osa hahmoistakin on vähintään viihdyttäviä, mutta Sima ja Scar ovat myös todella mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja, monitahoisia hahmoja. Kuningas Mufasa on ainoa josta nostaisin kritiikkiä sillä että se on vähän liian täydellinen väärällä tavalla; eli siis Mufasalla ei tunnu olevan mitään heikkouksia. Ainoastaan se ettei se tunnu osaavan kasvattaa Simbaa ihan asianmukaisesti, kun ei taida nähdä että Simba suhtautuu häneen idolina eikä tarpeeksi isänä. Mutta sitäkään en välttämättä laskisi Mufasanlle heikkoudeksi, koska Simba on sen ensimmäinen lapsi eli se on tavallaan luonnollista. On Mufasa silti mielenkiintoinen ja hyvä hahmo, mutta voisi siis olla paremmin kirjoitettu.
Leijonakuningas kestää loputtomat katselukerrat ja suosittelen sitä lämpimästi ihan kaikille! Elokuvan suositeltu alaikäraja taisi olla 7-vuotiaat, ainakin alunperin. Kyllä tästä nuoremmatkin varmasti nauttii, mutta vain muutaman vuoden ikäisille taaperoille voi olla turhan vahvoja kohtauksia eikä ne ainakaan saa niin paljon irti kuin kouluikäiset saattavat saada. Leijonakuningas on käytännössä katsoen perhe-elokuva, mutta minun mielestäni, jos ajatellaan kokonaisuutta, se soveltuu parhaiten teini-ikäisille ja aikuisille.
Jos et ole nähnyt Leijonakuningasta, niin hopi hopi lähimpään videovuokraamoon! Sinulla on sivistyksessä aukko. ;D No ei kun se on vaan ihan tosissaan vähintäänkin yhden katslukerran ansaitseva eppiinen mestarteos! :)
Koska alkuperäinen virallinen traileri on huonosti tehty, enkä löydä laadukasta virallista vhs-traileriversiota, tässä teille fanin tekemä traileri:
Oikea kategoria on: perhe-elokuva.
Pääsyy miksi haluan keskustella tästä aiheesta on, että monet jotka
pitävät tätä (ja yleensäkin Disneyn klassikoita) lastenelokuvina,
tuomitsevat ja valittavat sitä kun toiset pitävät Disneyn klassikoita
aikuisten tasolla ja keskustelevat niistä syvällisesti ja vakavasti...tai ylipäätään katsovat niitä aikuisina ilman lapsia.
Tämän artikkelin ei ole tarkoirus loukata ketään, vaan vain tarjota toinen näkökulma.
Nähdäkseni kolme pääsyytä miksi ihmiset vähättelevät elokuvaa ”vain lastenelokuvana”, ovat:
1.) Se on Disneyltä.
2.) Se on animaatio/piirretty.
3.) Siinä on (ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina, eikä ihmsiiä.
Pysähtyisittekö pohtimaan asioita hieman pidempään?
Kyllä, elokuvan tuotti Walt Disneyn yhtiö. Mutta milloin on animoidut
tarinat ja hahmot Disneyn nimessä, sopineet vain tai pääosin lapsille?
Niissä on ollut asioita ja puolia jotka kiinnostavat ja puhuttelevat
yhtä lailla aikuisia, jotkut jopa sellaisia joita lapset eivät ymmärrä
tai voi huomata katsoessaan tai lukiessaan. Palaan tähän asiaan
myöhemmin.
Ja totta, se on piirretty elokuva. Mutta piirros/animaatio on vain yksi
taiteenmuoto ja on olemassa tonneittain piirroselokuvia jotka eivät
todellakaan sovi lasten silmille ja korville. Joten harkitkaa ihmeessä
lakata väittämästä elokuvaa lastenelokuvaksi vain siksi että se on
animaatio.
(Ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina? Harkitkaa toki miten asia
saattaa olla niin jotta elokuva vetäisi myös lapsiyleisöä, mutta ratkaiseva asia elokuvassa on tarina ja tarinalle ratkaiseva seikka on se mitä hahmot ovat sisäisesti ja mitä niiden valintojen on tarkoirus opettaa katsojalle.
Vilkaistaampa muutamaa Disneyn animaatio-klassikkoa:
- Bambi (1942)...Se kuolema ja tuho jonka ihminen tuo nuoren
Bambin elämään ja koko metsään. Vaikka se tietysti on vaikuttavaa
kaikenikäisille...Mahtaakohan keskiverto pikkulapsi ymmärtää sen kaikki
syvyydet ja tarkoitukset, ovatko he kykeneviä tai kiinnostuneita
pohtimaan noita asioita niiden koko olemuksessa? Uskallan väittä että
eivät. Mutta vanhemmat lapset, teini-ikäiset, ja aikuiset ovat. Eikö
meidän pitäisi välittää niin paljon elokuvan viesteistä ja moraaleista,
vain siksi että sen hahmot ovat animoituja eläimiä?
- Robin Hood (1973)...Siinä on ihmisenkaltaistettuja eläimiä
hahmoina, mutta ne ovat sisäisesti ihmisiä ja tarinan viestit ja
moraalit ovat perustavanlaatuisesti samat kuin muissa versioissa joissa
hahmot ovat myös fyysisesti ihmisiä. Miksi tarinan aikuisiin vetoava
puoli pitäisi ajatella olemattomana vain siksi että tarina on tuotu eri
taiteenmuodossa ja hahmot näyttävät erilaisilta kuin me, ja elokuvan
materiaali saattaa sisältää ajoittain lapsenomaista huumoria?
- Topi ja Tessu (1981)...Perustaltaan tämä on tarina siitä miten
jopa luonnolliset viholliset voivat muodostua sen sijaan parhaiksi
ystäviksi, jos vain maailma ei opeta niitä olemaan vihollisia. Ja miten
myöhemmin, vaikka epäonniset väärinymmärrykset kääntävät kaksikon
välittömiksi vihollisiksi, alkuperäinen ystävyys jonka he saivat
muodostaa osoittautuu kaikkea muuta vahvemmaksi ja he päätyvät
pelastamaan toistensa hengen. Minä ainakin pillitän joka kerta kun Topi
makaa vedessä täysin luovuttaneena, ja Tessu menee suojelevasti
seisomaan Topin ylle kun isäntänsä aikoo ampua tämän. Tuon koiran
uskollisuus ja rakkaus ”luonnollista vihollistaan” kohtaan joka
tosiasiassa oli rakas ystävänsä, voitti uskollisuuden isäntää kohtaan
(samalla kun me ihmiset ajattelemme että koira on ihmisen paras ystävä.)
Topi ja Tessu eivät antaneet maailman tapojen ja ihmisten moraalien
sokeuttaa sydäntään totuudelta, tai viedä rohkeuttaan kapinoida
vääryyttä vastaan paremman puolesta. Ja he voittivat.
Miksi tämä ei voisi olla aikuisiin vetoavaa tai syvällisen keskustelun
arvoista, vain siksi että Topi ja Tessu ovat animoituja eläimiä?
- Kaunotar ja Hirviö (1991)...Jo vain elokuvan intro-kohtaus,
tarinan asetelma, pitäisi näyttää että se on tarkoitettu myös
aikuisille. Pitäisikö se sivuttaa vain siksi että kertomusmutoo on
piirretty ja tarinassa on mukana tarikaelementti? Ei, enpä usko.
Lisäksi, Belle rakastui romanttisesti petoon jonka ei tietoisesti
ajatellut olevan ihminen. Belle lauloi;
"New, and a bit alarming. Who'd have ever thought that this could be?"
Tuo heittää mukaan zoofiliamaisen elementin. Huomatkaa, ei varsinaista
zoofiliaa koska mukana ei ole mitään seksuaalista, mutta siis vain sen
kaltaisen elementin. Tuo on jotain mitä lapset eivät todennäköisimmin
huomaa tai ajattele edes noiden lyriikoiden ollessa mukana.
Gaston on huonoin miesroolimalli ikinä, ja hänet välitetään
miesroolimallina. Lapset kyllä varmasti ymmärtävät Gastonin olevan
pahis, mutta mahtaisiko keskiverto lapsi ymmärtää miten monitahoisesti
Gaston sitä on? Epäilen. (Sivuhuomautus; En yleensä vihaa
Disney-pahiksia, mutta voi miten halveksunkaan Gastonia. Joka kerta
kohdassa jossa Hirviöllä on mahdollisuus tappaa se, ajattelen
'Pudotasepudotasepudotase–awww prkle!”)
- Notre Damen kellonsoittaja (1996)...Väitätkö että nuoret lapset
tietävät mistä Frollon laulu ”Hellfire” kertoo? Jos tietävät, säälin
niitä lapsia, koska minun maailmannäkemyksessän kaikkien oikeuksien
mukaan ei niiden vielä pitäisi. Väitätkö että kyseinen puoli tarinasta
laitettiin mukaan kokonaisena lauluosuutena ihan vain lapsia varten? En
todellakaan usko että siinä ajateltiin lapsia muuta kuin lauluosuuden
yleisen viihdyttävyyden ja sanoitusten kryptisenä pitämisen tiimoilla.
- Herkules (1997)...Jos olet nähnyt tämän elokuvan, et tarvitse
selityksiä. Mutta jos et ole nähnyt; tämä elokuva vilisee seksuaalisia
vihjauksia. Megin hahmo heittelee lukuisia seksiin viittaavia
vihjauksia, sellaisia jotka vain teini tai aikuinen tajuaa. (No,
nykyajan lapset tarttuvat teinijuttuihin aivan liian varhaisessa iässä
joten nykyajan lapset ehkä tajuavatkin, mutta tuolloin
'90-luvulla...Tuskin.)
- Leijonakuningas (1994)...Ihmisenkaltaistettuja eläimiä eikä
ihmisiä lainkaan. Joten, tämä meinaa sitä että aikuisten ei pitäisi
kiinnostua tästä elokuvasta, kaivautua sen tarinaan ja hahmoihin ja
keskustella niistä aikuisen tasolla? Älkääs nyt, hei. Leijonakuninkaan
tarina pohjautuu Shakespearen Hamletiin ja muutamaan Raamatun tarinaan;
siinä on veli joka murhaa oman veljensä ja yrittää murhata pienen
lapsen, ja sitten pieni lapsi karkoitetaan kotimaastaan, kantaen
sydämessään valheellista itsesyytöstä rakkaan isänsä kuolemasta. Sitten
murhaaja-setänsä hallitsee niin että kotimaansa tuhoutuu. Tarinan teema
on elämän tie. Tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta,
kuten elokuvantekijät mainitsevat kommenttiraidalla (tai jossain muussa
bonusmateriaalissa, en nyt muista varmaksi missä.)
Niin että haluaisin kysyä mikä Luojan tähden tästä elokuvasta tekee niin
puhtaasti lastenelokuvan ettei tästä pitäisi keskustella syvällisesti
tai pitää aikuistasolla?
ConfusedMatthew sanoo ettei pidä tätä elokuvaa mitenkään aikuistasolla.
Minun mielestäni hänen pitäisi, ehkä sitten hänen kritiikissään olisi
jotain järkeä ja enemmän päteviä väitteitä.
Minä kerran aloitin kyselyn siitä mitä ihmiset ajattelevat; päästikö
Mufasa Simban liian vähällä elefanttien hautausmaa tempauksen jälkeen
vai olisiko tämän pitänyt kurittaa poikaa enemmän? Joku järkyttyi,
valittaen että moinen aihe varsinkin syvällisesti pohdittuna tuhoaa
”Disneyn taian” ja ettei meidän kuuluisi ajatella Disneyn tarinoita niin
paljon logiikalla.
Minä olen eri mieltä, koska tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja
vastuuntunnosta on siinä paljon enemmän kuin vain Disneyn taikaa ja
luonnollisesti on mukana logiikkaa. Itseasiassa olen sitä mieltä että
tarinan tarkoituksen huomioon ottaen, mainittu kyselyn aihe sopii kuvaan
mainiosti ja mitä enemmän psykologiaa pohdintaan heittää mukaan sitä
enemmän siitä saa irti. Kyseinen kohtaus kun sentään on olennainen
siihen millaiseksi Simba kasvaa ja mitä hän oppii tai ei opi
vastuuntunnosta.
Tietysti, Simban elämä otti dramaattisen käänteen, ylösalaisin, jo
seuraavana päivänä. Mutta silti on pätevää keskustella asiasta aivan
kuin ko. käännettä ei olisi tapahtunut, koska kyseisessä kohtauksessa
hahmot eivät tienneet mitä huominen toisi.
Entäs sitten jos Simba ja kumppanit ovat ihmisenkaltaistettuja eläimiä?
Ne on selvästi tarkoitettu olemaan ytimessään ihmisiä, ihmisiä
sisäisesti – tarinansa maailman ihmiset. Hyvin pitkälle niillä on samat
vastuut, moraalit ja perhedynamiikat kuin meilläkin. Ainoa ero että ne
ovat pikseleitä ruudulla siinä missä me ollaan lihaa ja verta. Ne eivät
oikeasti tunne mitään ja niiden nimenomainen tarina ei oikeasti koskaan
tapahtunut. Mutta tämä johtaa seuraavaan pointtini...
...miten moni ihminen ei tunnu tajuavan että vaikka fiktio ei ole
todellisuutta, se peilaa todellista elämää. Se on jotain
mitä meidän kuuluu tutkiskella, mahdollisesti samaistua, analysoida,
keskustella ja oppia siitä. Jotain mistä voimme ammentaa voimaa kun
samaistumme hahmoihin ja opimme tarinasta. Fiktio ei ole olemassa vain
viihteen nimessä. Se on olemassa yhtenä turvallisena keinona meille
kasvaa ja oppia ihmisinä. Siis jos kyseinen tarina ei ylevöitä/kirkasta
vääriä asioita.
Saman haluaisin todeta ihmisille jotka aina sanovat ”Se on vain elokuva!
Miksi sinä vaahtoat siitä noin paljon / miksi sinä hikeennyt siihen
littyvistä asioista noin!” Meinaan...Kyllä, se on vain elokuva,
kuvitteellinen tarina. Mutta kuvitteelliset tarinat on luotu puhumaan
ihmisille, saamaan meidät tuntemaan, oppimaan, löytämään voimaa, ja
samaistumaan. Fiktio peilaa todellista elämää ja voi siksi auttaa
elämässä. Siitä pitäisi keskustella syvällisesti ja analysoida.
Se ei ole vain lapsille vaikka sen fyysinen ilmaisumuoto olisikin
enemmän vetoava lapsille. Ja on luonnollista että siihen
liittyvät asiat herättävät vahvoja tunteita, niin negatiivisia kuin
positiivisiakin. Tietenkin on aina hyvä pitää mielessä että se silti
tosiaan on vain kuvitteellista eikä siis ole syytä järkyttyä liikaa tai
heittäytyä totaalikieltävälle kannalle kuvitteellisen hahmon asioiden ja
faktojen suhteen. Mielestäni on paras ottaa kultainen keskitie; älä
sivuta fiktiota merkityksettömänä, mutta älä myöskään ota sitä liian
vakavasti.
Ja älä ihmeessä tuomitse kirjaa kannen perusteella, koska sisältö on se
mikä merkitsee. Piirrosmuoto ja ihmisenkaltaistetut eläinhahmot ovat
vain se kansi.
Simba on ihmisenkaltaistettu leijonanpentu piirretyssä
Disney-elokuvassa, mutta tärkeämpää on että Simba on kuvitteellinen
vastike ihmiselle. Ja sellaisena Simbaa tulisi ajatella ja sen elämästä
keskustella. Jopa se henkilö joka sävelsi Mufasan ja Simban teeman,
ymmärsi tämän. Hän on sanonut että säveltäessään hän ei ajatellut
leijonanpentua. Hän ajatteli 10-vuotiasta pikkupoikaa joka menetti
isänsä.
Ja vieä yksi asia jota arvostan Leijonakuninkaassa; se ei kohtele lapsia
kiuin ne olisivat aivottomia hentoja kukkasia. Sen sijaan se opettaa
lapsille elämää suhteellisen realistisesti; se ei kaunistele pimeyttä.
Pääpahis on oikeasti uhkaava ja intensiivinen toisin kuin kapteeni
Koukku Disneyn versiossa Peter Panista. Ja toisin kuin monissa muissa
Disney klassikoissa, Leijonakuninkaassa kuolleet pysyvät kuolleina.
Mutta silti tarina opettaa että me voimme kohdata menneisyytemme ja
löytää onnellisen tulevaisuuden.
Siis tämä ja muut kaltaisensa elokuvat, samalla kun antavat lapsille
nautittavaa lapsina, kohtelee lapsia myös tulevina aikuisina ja ihmisinä
jotka tulevat kokemaan vaikeuksia ja murhetta elämässään. Eli siinä
yksi syy lisää, miksi tätä elokuvaa voi ja pitäisikin pitää
aikiustasolla.
Roxx Decker on löytänyt kivan Disney-haasteen ja vastannut siihen. Minäpä aloitan vuoden omilla vastauksillani. :)
Day #1: Your favorite character - SIMBA
Day #2: Your favorite princess - RAPUNZEL
Day #3: Your favorite heroine -DORY
Day #4: Your favorite prince - BEAST
Day #5: Your favorite hero - FLYNN RIDER
Day #6: Your favorite animal -PEPI / SCAMP - (myös sarjakuvissa)
Day #7: Your favorite sidekick - JAGO
Day #8: Your favorite villain - SCAR
Day #9: Your favorite original character - KODA
(Vähän ristiriidassa sen kanssa, että Simba on myös original. Toisaalta Simba pohjaa Hamletiin; Moosekseen yms. siinä missä Koda on täysin omaperäinen.)
Day #10: Your favorite song - ONE JUMP AHEAD (FIN.)
Day #11: Your favorite love song - A WHOLE NEW WORLD (ENGL.)
Day #12: Your favorite villain song - HELLFIRE (ENGL.)
Day #13: Your least favorite song - BE OUR GUEST
(yhtä tyhmä kummallakin kielellä)
Day #14: Your favorite kiss - LADY AND TRAMP
Day #15: The first movie you saw - PETER PAN
Day #16: Your favorite classic - LEIJONAKUNINGAS
Day #17: Your least favorite classic - PETER PAN
(rakastan Peter Pania, mutta tämä Disneyn piirretty on häpäisy ja kaukama todellisesta tarinasta
ja muutenkin helposti unohdettava toteutus)
Day #18: Your favorite Pixar film - FINDING NEMO
Day #19: Your least favorite Pixar film - ROTATOUILLE
(en oo nähny, muttei tippaakaan kiinnosta. Tasapeli tämän ja Ihmeperheen välillä.)
Day #20: Favorite sequel - LEIJONAKUNINGAS 2
Day #21: An overrated movie - PETER PAN
Day #22: An underrated movie - THE ADVENTURES OF HUCK FINN
(en tosin ole lukenut kirjaa, mutta itsenäisenä elokuvana tämä on oikein viihdyttävä,
ja pikku-Elijah on ihana.)♥♥
Day #23: A movie that makes you laugh - FREAKY FRIDAY
Day #24: A movie that makes you cry - KARHUVELJENI KODA
Day #25: Your favorite scene from your favorite movie - LEIJONAKUNINGAS
Day #26: Saddest death - MUFASA
Day #27: Your favorite quote - "Mitä sä haluut? Pukeudun naiseks ja heitän hulaa?"
Kahdeksas Movie Monday -haaste. Muistan yhä näin lähemmäs kolmekymppisenä kun lapsena revin äitiäni hihasta kadulla, osoitellen innoissani Leijonakuningas -elokuvan ulkomainosta vaatien sitä leffaa omakseni, sekä sen hetken kun hän ojensi sen minulle lahjaksi myöhemmin sinä vuonna, ja sen hetken kun lueskelin VHS:n takakantta auringonvalossa. Ja sen kun jankutin loputtomasti kaupungilla haluavani sen Simba-pehmolelun, kunnes lopulta pyyntööni suostuttiin. Lista voisi jatkua loputtomiin. Kaikki vähäpätöisimmitäkin ja mitä erilaisimmat Leijonakuningas-liittoiset hetket ovat syöpyneet mieleeni niin vahvana että ne olisivat hyvin voineet tapahtua vasta eilen.
Rakastuin elokuvaan niin, että varsin pitkän aikaa taisin katsoa sen lähes joka päivä ja etenkin joka ikinen kerta kun serkkupoikani tuli kyläilemään. Silloin kun en katsonut sitä, puhuin siitä tai piirsin fanitaidetta, lähinnä pentu-Simba -aiheisia. Olin jo sen verran iso (henkisesti) etten leikkinyt Simbaa tai Leijonakuningasta kavereideni kanssa. Siis eläinhahmojen leikkiminen kuului varhaisempaan leikki-ikään. Anyway... Vaikka Leijonakuningas siirtyi tietenkin teini-iän ja muiden fandomeiden tieltä vähän sivummalle, rakkauteni ei hiipunut tippaakaan ja pakkomielteeni/rakkauteni ko. elokuvaa kohtaan oli jäänyt myös perheeni mieleen, sillä vaikken ollut vuosiin aiheesta liiemmin puhunut, vuonna 2003 äitini tiedotti että se on palaamassa leffateatteriin pariksi päiväksi ja lupasi vieläpä maksaa matkani Helsinkiin jossa siis veljeni kanssa kävin sen sitten vihdoin ekaa kertaa elokuvateatterissa katsomassa ja upeaa oli!
Nyt on vuosi 2011 enkä vieläkään ole jättänyt Leijonakuningasta taakseni. Päinvastoin, fanipoika sisälläni on viime vuosina elänyt taas paatoksella. Näkyvimmin tämän elokuvan/hahmon henkilökohtainen tärkeys ilmenee sillä, että saatan - joskin melko harvoin - vapaa-aikanani innostua viettään tuntikausia väitellen siitä mikä on virallista ja mikä fanfictionia Leijonakuningas-tarinan ja etenkin Simban hahmon suhteen, vaikka voisin yhtä hyin vain heittää pöytään Disneyn kirjaimellisesti kertomat faktat ja jättää asia siihen. Joskus teenkin niin, mutta usein innostun hyppäämään väittelyn pyörteisiin vaikka tiedän ettei asiasta ole Disneyn faktojen valossa periaatteessa mitään järkeä väitellä. Teen niin sillti ehkä siksi, että joskus niiden väittelyiden ulkopuolinen lukija tulee kiittämään minua syystä että ne selkeyttivät hänelle totuuden kaikkien sekavien fanispekulointien keskellä. Katsokaas kaikille ei pelkät faktat uppoa perille vaan ne pitää muotoilla eri tavoin. Ja ylipäätään rakastan kirjoittaa syvällisiä kirjoituksia ja keskustelua Simbasta ja tämän tarinasta.
Siksi, tänä vuonna perustin engalnninkielisen keskustelufoorumin jossa elokuvat ja kirjat/sarjakuvat erotetaan toisistaan kuten Disneykin tekee, koska en todellakaan ole ainoa fani joka kuvainnollisesti hakkaa päätään seinään totaalisen turhautuneena niihin faneihin jotka suhtautuvat spinn-off -kirjoihin/sarjakuviin lähes uskonnollisella tasolla ja väkisin levittävät niitä virallisena totuutena täysin sotkien sen todellisen tarinan ja hahmon pointin, surutta sivuttaen Disneyn elokuvantekijöiden kertomat faktat. Joskus he suorastaan suuttuvat jos heidän eteensä heittää jonkun faktan... Tuollaisten fanien asenne siis estää kaiken järjellisen, henkevän ja rakentavan keskustelun siitä hahmosta ja tarinasta jonka Disney oikeasti halusi kertoa. Tuolla perustamallani keskustelufoorumilla sitä ongelmaa ei ole, koska suhtaudumme tarinaan Disneyn näkökulmasta emmekä vain omien mielihalujemme vaikka niitäkin tietenkin saa jakaa ja fanfictionin mahdollisuudet ovat rajattomat...
Fanfictionista puheenollen, vuonna 2008 perustin myös suomenkielisen Leijonakuningas -foorumiroolipelin joka toimii vaihtoehtoisessa todellisuudessa jossa kerromme tarinan jonka menetimme Mufasan kuoleman myötä eli tuossa pelissä Mufasa ei kuole ja Scarin juonittelut paljastuvat. Peli on yhä toiminnassa enkä ole unissanikaan sitä sulkemassa. Itse pelaan siellä tietenkin Simbaa.
Tavallista fanfictionia olen myös alkanut kirjoittaa Simba-analyysi-keskeisesti, ensimmäisen tarinan ensimmäinen luku on valmis ja julkaistu. Se on 'midquel' eli kertoo mitä tapahtui Scarin kuoleman ja Kiaran syntymän välissä, elokuvien tarinapolulla jossa Kiaralla ei koskaan ollut sisaruksia. Kirjoitan englanniksi, koska joudun roolipelaamaan suomeksi. Jos kiinnostaa, lukaisepa täältä; Never Doubt I Love - Chapter 1: My Mind's Eye.
Mikä Simbassa sitten on niin merkittävää minulle? Samaistun Simban perusluonteeseen hyvin pitkälti ja hänen ihanan traaginen tarinansa myötä hänelle muodostunut psykologia on äärimmäisen mielenkiintoinen. Nostan hattua erityisesti Leijonakuningas 2 -elokuvan käsikirjoittajille. Monet väittävät Simban olevan siinä out-of-character, mutta minun mielestäni ei todellakaan ole vaan käsikirjoittajat ottivat loistavasti huomioon Simban elämänvaiheiden ja traumojen kaikki tasot ja sen miten ne realistisesti vaikuttaisivat henkilön kehitykseen. (Simban kehitys-analyysini englanniksi täällä.) Minusta oli myös mainio päätös tehdä LK -elokuvan lopun sukupuolettomasta pennusta tytär eikä poika. Simban psyykkeeseen nähden on paljon mielenkiintoisempaa kun tämä joutuu yrittään kasvattaa eri sukupuolta edustavaa lasta - varsinkin kun on itsekin henkisesti vielä aika pitkälti vain pelokas pikkupoika.
Disney teki Leijonakuninkaan ihan selvästi pikkupojille; tarinan päähenkilö on 11-vuotias pikkupoika, keskeinen elementti isä/poika-suhde ja sivuelementtinä veljenpoika/setä-suhde, ja maanpaossakin pikkupoika päätyi kahden hulttion jengiin elämään huoletonta poikamieselämää ja röyhtäillen aterian päälle + Timon ja Pumba olivat järkyttyneitä kun romanttinen tunnelma tuhoaa heidän poikamiesboksinsa. ;D Liekö siis ihme, että he halusivat jatko-osasta oman elokuvan pikkutytöille. :) Mutta kyllä vain, kumpikin upea elokuva on perhe-elokuva josta aikuiset saavat eniten irti. Jos en vallan väärin ole ymmärtänyt, Leijonakuningas on maailmanhistorian parhaiten myynyt animaatioelokuva.
