Leijonakuningas

Kun Leijonakuningas ensimmäisen kerran julkaistiin kesäkuussa 1994, suurinpiirtein kaikki sekosivat siitä ja Disney sai tilaisuuden lypsää rahalehmää oikein kunnolla. Ne jotka eivät koe Leijonakuningasta suosionsa ja maineensa arvoisena ovat harvassa. Monen tunteita saattaa lietsoa toki se, että näkivät sen ensimmäisen kerran lapsena, (kuten minäkin), mutta se ei todellakaan ole olennaisinta.

Melkein kaksi vuosikymmentä Leijonakuningas oli maailman eniten tuottanut animaatioelokuva, kunnes Toy Story 3 ohitti sen 100.000$ vuonna 2010. Mutta turha kuvitella että sillä olisi mitään saumaa Leijonkauninkaan tasoon - ei niitä oikeastaan kannata edes verrata. Joku arvelee että voitto johtui elokuvissa käymisen suosiotason eroavuudesta vuosina 1994 ja 2010, ja olen samaa mieltä. Koska tarinallisesti Toy Story 3 ei ole lähellekään yhtä vahva kuin Leijonakuningas, ja rumempi animaatiokin siinä on. (Tietokone vs. käsinpiirretty, käsinpiirretty voittaa 100-0.) Mielestäni Leijonakuningas todella ansaitsi menestyksensä, sillä se on kertakaikkisen upea elokuva visuaalisesti ja tarina (joka "pohjautuu" Shakespearen Hamletiin) on sydämellisesti ja vahvasti toteutettu.

Se on unohtumaton kertomus nuoren leijonaprinssin kasvutarinasta. Kuningas Mufasan veli Scar on kateellinen isoveljensä asemasta, ja Mufasan pojan, Simban, syntymän vietyä hänen asemansa ensimmäisenä jonossa vain pahentaa asiaa. Simban ollessa ihmisiässä n. 10-vuotias, Scarin onnistuu murhata veljensä, ja hän yrittää murhata myös Simban mutta tietämättään epäonnistuu. Simba joka lähti maanpakoon syyttäen itseään isänsä kuolemasta, kasvaa muualla aikuiseksi. Hän yrittää unohtaa menneisyytensä ja kieltää kuninkaallisen taustansa, kunnes hänen lapsuudenystävänsä Nala sattumalta löytää hänet etsiessään apua Scarin tuhoamalle kuningaskunnalle. Simban on aika päättää ollako vai eikö olla; jatkaako hän pakenemista vai kohtaako menneisyytensä haamut, haastaako setänsä ja ottaako paikkansa oikealla paikallaan Elämän Tiellä?

Minä kuulun elokuvan hardcore ja die-hard-faneihin ja pidän sitä suosionsa joka pisaran ansaitsevana.
Erityisesti arvostan siinä sitä miten se ei sokerikuorruta mitään eikä kohtele lapsia kuin heikkoja kukkasia. Elokuva on synkkä eikä yritä piilotella sitä. Tarinapolku itsessään on todella synkkä kuten ehkä ylläkirjoittamastani juonitiivistelmästä voi päätellä. Pääpahis on oikeasti julma ja intensiivinen, murha näytetään hyvin dramaattisessa ja pitkässä kohtauksessa ja lähikuvassa, sen jälkeen näytetään vieläpä ko. hahmon ruumis ja tämän pieni poika yrittämässä turhaan herättää isäänsä...Ja kuollut pysyy kuolleena. (Okei, Mufasan haamu ilmestyi Simballe myöhemmin hetkeksi, mutta ei se kuitenkaan henkiin herännyt toisin kuin monessa muussa Disneyn animaatiossa olisi tehnyt.)

 Visuaalisesti se on todella ainutlaatuinen, mielestäni tuo upeasti esille sen miten paljon käsinpiirretty 2D-elokuvakin voi saavuttaa! Elokuvallisestikin siinä on hienoja valintoja, kuten Simban lapsuuden aikainen biisi "Kunhan kruunun saan kuninkan / I Just Can't Wait To Be King) joka on iloinen, mukaansatempaava ja asenteeltaan jopa hieman aggressiivinen sekä esitetty todella toiminnallisen ja visuaalisesti värikkään kohtauksen saattelemana...mikä luo mainion kontrastin siihen miten sisäänpäinsuuntautunut, synkkä ja vain näennäisesti huoleton Simban elämä oli jatkossa, itseasiassa jo seuraavana päivänä se kääntyi ympäri. Samoin, Simban karatessa maanpakoon hän kiemurteli piikkisen pensaikon läpi tyhjälle aavikolle, ja aikuisena elämänsä uudessa käännekohdassa hän joutui taistelemaan läpi juurikko- ja liianilabyrintin päästäkseen vastausten äärelle ja se tarkoitettiin siis nimenomaan Simban mielen vertauskuvaksi.

Suurin osa hahmoistakin on vähintään viihdyttäviä, mutta Sima ja Scar ovat myös todella mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja, monitahoisia hahmoja. Kuningas Mufasa on ainoa josta nostaisin kritiikkiä sillä että se on vähän liian täydellinen väärällä tavalla; eli siis Mufasalla ei tunnu olevan mitään heikkouksia. Ainoastaan se ettei se tunnu osaavan kasvattaa Simbaa ihan asianmukaisesti, kun ei taida nähdä että Simba suhtautuu häneen idolina eikä tarpeeksi isänä. Mutta sitäkään en välttämättä laskisi Mufasanlle heikkoudeksi, koska Simba on sen ensimmäinen lapsi eli se on tavallaan luonnollista. On Mufasa silti mielenkiintoinen ja hyvä hahmo, mutta voisi siis olla paremmin kirjoitettu.

Leijonakuningas kestää loputtomat katselukerrat ja suosittelen sitä lämpimästi ihan kaikille! Elokuvan suositeltu alaikäraja taisi olla 7-vuotiaat, ainakin alunperin. Kyllä tästä nuoremmatkin varmasti nauttii, mutta vain muutaman vuoden ikäisille taaperoille voi olla turhan vahvoja kohtauksia eikä ne ainakaan saa niin paljon irti kuin kouluikäiset saattavat saada. Leijonakuningas on käytännössä katsoen perhe-elokuva, mutta minun mielestäni, jos ajatellaan kokonaisuutta, se soveltuu parhaiten teini-ikäisille ja aikuisille.

Jos et ole nähnyt Leijonakuningasta, niin hopi hopi lähimpään videovuokraamoon! Sinulla on sivistyksessä aukko. ;D No ei kun se on vaan ihan tosissaan vähintäänkin yhden katslukerran ansaitseva eppiinen mestarteos! :)

Koska alkuperäinen virallinen traileri on huonosti tehty, enkä löydä laadukasta virallista vhs-traileriversiota, tässä teille fanin tekemä traileri:

Disneyn piirretyt eivät ole lastenelokuvia

Oikea kategoria on: perhe-elokuva.
Pääsyy miksi haluan keskustella tästä aiheesta on, että monet jotka pitävät tätä (ja yleensäkin Disneyn klassikoita) lastenelokuvina, tuomitsevat ja valittavat sitä kun toiset pitävät Disneyn klassikoita aikuisten tasolla ja keskustelevat niistä syvällisesti ja vakavasti...tai ylipäätään katsovat niitä aikuisina ilman lapsia.

Tämän artikkelin ei ole tarkoirus loukata ketään, vaan vain tarjota toinen näkökulma.

Nähdäkseni kolme pääsyytä miksi ihmiset vähättelevät elokuvaa ”vain lastenelokuvana”, ovat:
1.) Se on Disneyltä.
2.) Se on animaatio/piirretty.
3.) Siinä on (ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina, eikä ihmsiiä.

Pysähtyisittekö pohtimaan asioita hieman pidempään?

Kyllä, elokuvan tuotti Walt Disneyn yhtiö. Mutta milloin on animoidut tarinat ja hahmot Disneyn nimessä, sopineet vain tai pääosin lapsille? Niissä on ollut asioita ja puolia jotka kiinnostavat ja puhuttelevat yhtä lailla aikuisia, jotkut jopa sellaisia joita lapset eivät ymmärrä tai voi huomata katsoessaan tai lukiessaan. Palaan tähän asiaan myöhemmin.

Ja totta, se on piirretty elokuva. Mutta piirros/animaatio on vain yksi taiteenmuoto ja on olemassa tonneittain piirroselokuvia jotka eivät todellakaan sovi lasten silmille ja korville. Joten harkitkaa ihmeessä lakata väittämästä elokuvaa lastenelokuvaksi vain siksi että se on animaatio.

(Ihmisenkaltaistettuja) eläimiä hahmoina? Harkitkaa toki miten asia saattaa olla niin jotta elokuva vetäisi myös lapsiyleisöä, mutta ratkaiseva asia elokuvassa on tarina ja tarinalle ratkaiseva seikka on se mitä hahmot ovat sisäisesti ja mitä niiden valintojen on tarkoirus opettaa katsojalle.

Vilkaistaampa muutamaa Disneyn animaatio-klassikkoa:

- Bambi (1942)...Se kuolema ja tuho jonka ihminen tuo nuoren Bambin elämään ja koko metsään. Vaikka se tietysti on vaikuttavaa kaikenikäisille...Mahtaakohan keskiverto pikkulapsi ymmärtää sen kaikki syvyydet ja tarkoitukset, ovatko he kykeneviä tai kiinnostuneita pohtimaan noita asioita niiden koko olemuksessa? Uskallan väittä että eivät. Mutta vanhemmat lapset, teini-ikäiset, ja aikuiset ovat. Eikö meidän pitäisi välittää niin paljon elokuvan viesteistä ja moraaleista, vain siksi että sen hahmot ovat animoituja eläimiä?

- Robin Hood (1973)...Siinä on ihmisenkaltaistettuja eläimiä hahmoina, mutta ne ovat sisäisesti ihmisiä ja tarinan viestit ja moraalit ovat perustavanlaatuisesti samat kuin muissa versioissa joissa hahmot ovat myös fyysisesti ihmisiä. Miksi tarinan aikuisiin vetoava puoli pitäisi ajatella olemattomana vain siksi että tarina on tuotu eri taiteenmuodossa ja hahmot näyttävät erilaisilta kuin me, ja elokuvan materiaali saattaa sisältää ajoittain lapsenomaista huumoria?

- Topi ja Tessu (1981)...Perustaltaan tämä on tarina siitä miten jopa luonnolliset viholliset voivat muodostua sen sijaan parhaiksi ystäviksi, jos vain maailma ei opeta niitä olemaan vihollisia. Ja miten myöhemmin, vaikka epäonniset väärinymmärrykset kääntävät kaksikon välittömiksi vihollisiksi, alkuperäinen ystävyys jonka he saivat muodostaa osoittautuu kaikkea muuta vahvemmaksi ja he päätyvät pelastamaan toistensa hengen. Minä ainakin pillitän joka kerta kun Topi makaa vedessä täysin luovuttaneena, ja Tessu menee suojelevasti seisomaan Topin ylle kun isäntänsä aikoo ampua tämän. Tuon koiran uskollisuus ja rakkaus ”luonnollista vihollistaan” kohtaan joka tosiasiassa oli rakas ystävänsä, voitti uskollisuuden isäntää kohtaan (samalla kun me ihmiset ajattelemme että koira on ihmisen paras ystävä.) Topi ja Tessu eivät antaneet maailman tapojen ja ihmisten moraalien sokeuttaa sydäntään totuudelta, tai viedä rohkeuttaan kapinoida vääryyttä vastaan paremman puolesta. Ja he voittivat.

Miksi tämä ei voisi olla aikuisiin vetoavaa tai syvällisen keskustelun arvoista, vain siksi että Topi ja Tessu ovat animoituja eläimiä?

- Kaunotar ja Hirviö (1991)...Jo vain elokuvan intro-kohtaus, tarinan asetelma, pitäisi näyttää että se on tarkoitettu myös aikuisille. Pitäisikö se sivuttaa vain siksi että kertomusmutoo on piirretty ja tarinassa on mukana tarikaelementti? Ei, enpä usko. Lisäksi, Belle rakastui romanttisesti petoon jonka ei tietoisesti ajatellut olevan ihminen. Belle lauloi;
"New, and a bit alarming. Who'd have ever thought that this could be?"
Tuo heittää mukaan zoofiliamaisen elementin. Huomatkaa, ei varsinaista zoofiliaa koska mukana ei ole mitään seksuaalista, mutta siis vain sen kaltaisen elementin. Tuo on jotain mitä lapset eivät todennäköisimmin huomaa tai ajattele edes noiden lyriikoiden ollessa mukana.
Gaston on huonoin miesroolimalli ikinä, ja hänet välitetään miesroolimallina. Lapset kyllä varmasti ymmärtävät Gastonin olevan pahis, mutta mahtaisiko keskiverto lapsi ymmärtää miten monitahoisesti Gaston sitä on? Epäilen. (Sivuhuomautus; En yleensä vihaa Disney-pahiksia, mutta voi miten halveksunkaan Gastonia. Joka kerta kohdassa jossa Hirviöllä on mahdollisuus tappaa se, ajattelen  'Pudotasepudotasepudotase–awww prkle!”)

- Notre Damen kellonsoittaja (1996)...Väitätkö että nuoret lapset tietävät mistä Frollon laulu ”Hellfire” kertoo? Jos tietävät, säälin niitä lapsia, koska minun maailmannäkemyksessän kaikkien oikeuksien mukaan ei niiden vielä pitäisi. Väitätkö että kyseinen puoli tarinasta laitettiin mukaan kokonaisena lauluosuutena ihan vain lapsia varten? En todellakaan usko että siinä ajateltiin lapsia muuta kuin lauluosuuden yleisen viihdyttävyyden ja sanoitusten kryptisenä pitämisen tiimoilla.

- Herkules (1997)...Jos olet nähnyt tämän elokuvan, et tarvitse selityksiä. Mutta jos et ole nähnyt; tämä elokuva vilisee seksuaalisia vihjauksia. Megin hahmo heittelee lukuisia seksiin viittaavia vihjauksia, sellaisia jotka vain teini tai aikuinen tajuaa. (No, nykyajan lapset tarttuvat teinijuttuihin aivan liian varhaisessa iässä joten nykyajan lapset ehkä tajuavatkin, mutta tuolloin '90-luvulla...Tuskin.)

- Leijonakuningas (1994)...Ihmisenkaltaistettuja eläimiä eikä ihmisiä lainkaan. Joten, tämä meinaa sitä että aikuisten ei pitäisi kiinnostua tästä elokuvasta, kaivautua sen tarinaan ja hahmoihin ja keskustella niistä aikuisen tasolla? Älkääs nyt, hei. Leijonakuninkaan tarina pohjautuu Shakespearen Hamletiin ja muutamaan Raamatun tarinaan; siinä on veli joka murhaa oman veljensä ja yrittää murhata pienen lapsen, ja sitten pieni lapsi karkoitetaan kotimaastaan, kantaen sydämessään valheellista itsesyytöstä rakkaan isänsä kuolemasta. Sitten murhaaja-setänsä hallitsee niin että kotimaansa tuhoutuu. Tarinan teema on elämän tie. Tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta, kuten elokuvantekijät mainitsevat kommenttiraidalla (tai jossain muussa bonusmateriaalissa, en nyt muista varmaksi missä.)
Niin että haluaisin kysyä mikä Luojan tähden tästä elokuvasta tekee niin puhtaasti lastenelokuvan ettei tästä pitäisi keskustella syvällisesti tai pitää aikuistasolla?

ConfusedMatthew sanoo ettei pidä tätä elokuvaa mitenkään aikuistasolla. Minun mielestäni hänen pitäisi, ehkä sitten hänen kritiikissään olisi jotain järkeä ja enemmän päteviä väitteitä.

Minä kerran aloitin kyselyn siitä mitä ihmiset ajattelevat; päästikö Mufasa Simban liian vähällä elefanttien hautausmaa tempauksen jälkeen vai olisiko tämän pitänyt kurittaa poikaa enemmän? Joku järkyttyi, valittaen että moinen aihe varsinkin syvällisesti pohdittuna tuhoaa ”Disneyn taian” ja ettei meidän kuuluisi ajatella Disneyn tarinoita niin paljon logiikalla.
Minä olen eri mieltä, koska tarina kertoo aikuiseksi kasvamisesta ja vastuuntunnosta on siinä paljon enemmän kuin vain Disneyn taikaa ja luonnollisesti on mukana logiikkaa. Itseasiassa olen sitä mieltä että tarinan tarkoituksen huomioon ottaen, mainittu kyselyn aihe sopii kuvaan mainiosti ja mitä enemmän psykologiaa pohdintaan heittää mukaan sitä enemmän siitä saa irti. Kyseinen kohtaus kun sentään on olennainen siihen millaiseksi Simba kasvaa ja mitä hän oppii tai ei opi vastuuntunnosta.
Tietysti, Simban elämä otti dramaattisen käänteen, ylösalaisin, jo seuraavana päivänä. Mutta silti on pätevää keskustella asiasta aivan kuin ko. käännettä ei olisi tapahtunut, koska kyseisessä kohtauksessa hahmot eivät tienneet mitä huominen toisi.

Entäs sitten jos Simba ja kumppanit ovat ihmisenkaltaistettuja eläimiä? Ne on selvästi tarkoitettu olemaan ytimessään ihmisiä, ihmisiä sisäisesti – tarinansa maailman ihmiset. Hyvin pitkälle niillä on samat vastuut, moraalit ja perhedynamiikat kuin meilläkin. Ainoa ero että ne ovat pikseleitä ruudulla siinä missä me ollaan lihaa ja verta. Ne eivät oikeasti tunne mitään ja niiden nimenomainen tarina ei oikeasti koskaan tapahtunut. Mutta tämä johtaa seuraavaan pointtini...

...miten moni ihminen ei tunnu tajuavan että vaikka fiktio ei ole todellisuutta, se peilaa todellista elämää. Se on jotain mitä meidän kuuluu tutkiskella, mahdollisesti samaistua, analysoida, keskustella ja oppia siitä. Jotain mistä voimme ammentaa voimaa kun samaistumme hahmoihin ja opimme tarinasta. Fiktio ei ole olemassa vain viihteen nimessä. Se on olemassa yhtenä turvallisena keinona meille kasvaa ja oppia ihmisinä. Siis jos kyseinen tarina ei ylevöitä/kirkasta vääriä asioita.

Saman haluaisin todeta ihmisille jotka aina sanovat ”Se on vain elokuva! Miksi sinä vaahtoat siitä noin paljon / miksi sinä hikeennyt siihen littyvistä asioista noin!” Meinaan...Kyllä, se on vain elokuva, kuvitteellinen tarina. Mutta kuvitteelliset tarinat on luotu puhumaan ihmisille, saamaan meidät tuntemaan, oppimaan, löytämään voimaa, ja samaistumaan. Fiktio peilaa todellista elämää ja voi siksi auttaa elämässä. Siitä pitäisi keskustella syvällisesti ja analysoida. Se ei ole vain lapsille vaikka sen fyysinen ilmaisumuoto olisikin enemmän vetoava lapsille. Ja on luonnollista että siihen liittyvät asiat herättävät vahvoja tunteita, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Tietenkin on aina hyvä pitää mielessä että se silti tosiaan on vain kuvitteellista eikä siis ole syytä järkyttyä liikaa tai heittäytyä totaalikieltävälle kannalle kuvitteellisen hahmon asioiden ja faktojen suhteen. Mielestäni on paras ottaa kultainen keskitie; älä sivuta fiktiota merkityksettömänä, mutta älä myöskään ota sitä liian vakavasti.

Ja älä ihmeessä tuomitse kirjaa kannen perusteella, koska sisältö on se mikä merkitsee. Piirrosmuoto ja ihmisenkaltaistetut eläinhahmot ovat vain se kansi.

Simba on ihmisenkaltaistettu leijonanpentu piirretyssä Disney-elokuvassa, mutta tärkeämpää on että Simba on kuvitteellinen vastike ihmiselle. Ja sellaisena Simbaa tulisi ajatella ja sen elämästä keskustella. Jopa se henkilö joka sävelsi Mufasan ja Simban teeman, ymmärsi tämän. Hän on sanonut että säveltäessään hän ei ajatellut leijonanpentua. Hän ajatteli 10-vuotiasta pikkupoikaa joka menetti isänsä.

Ja vieä yksi asia jota arvostan Leijonakuninkaassa; se ei kohtele lapsia kiuin ne olisivat aivottomia hentoja kukkasia. Sen sijaan se opettaa lapsille elämää suhteellisen realistisesti; se ei kaunistele pimeyttä. Pääpahis on oikeasti uhkaava ja intensiivinen toisin kuin kapteeni Koukku Disneyn versiossa Peter Panista. Ja toisin kuin monissa muissa Disney klassikoissa, Leijonakuninkaassa kuolleet pysyvät kuolleina. Mutta silti tarina opettaa että me voimme kohdata menneisyytemme ja löytää onnellisen tulevaisuuden.

Siis tämä ja muut kaltaisensa elokuvat, samalla kun antavat lapsille nautittavaa lapsina, kohtelee lapsia myös tulevina aikuisina ja ihmisinä jotka tulevat kokemaan vaikeuksia ja murhetta elämässään. Eli siinä yksi syy lisää, miksi tätä elokuvaa voi ja pitäisikin pitää aikiustasolla.

PARI "AIHEESEEN LIITTYVÄÄ" TEKEMÄÄNI FANIVIDEOTA:

~Simba & Mufasa-tribuutti~ (instrumental+suomiäänet)

~Simba & Mufasa - My Immortal~ (suomiäänet)

27 Days With Disney

Roxx Decker on löytänyt kivan Disney-haasteen ja vastannut siihen. Minäpä aloitan vuoden omilla vastauksillani. :) 

Day #1: Your favorite character - SIMBA

Day #2: Your favorite princess - RAPUNZEL

Day #3: Your favorite heroine -DORY

                                                  Day #4: Your favorite prince - BEAST

                                             Day #5: Your favorite hero - FLYNN RIDER

Day #6: Your favorite animal -PEPI / SCAMP - (myös sarjakuvissa)

Day #7: Your favorite sidekick - JAGO

Day #8: Your favorite villain - SCAR

Day #9: Your favorite original character - KODA
(Vähän ristiriidassa sen kanssa, että Simba on myös original. Toisaalta Simba pohjaa Hamletiin; Moosekseen yms. siinä missä Koda on täysin omaperäinen.)

 Day #10: Your favorite song - ONE JUMP AHEAD (FIN.)

Day #11: Your favorite love song - A WHOLE NEW WORLD (ENGL.)

Day #12: Your favorite villain song - HELLFIRE (ENGL.)

Day #13: Your least favorite song - BE OUR GUEST

(yhtä tyhmä kummallakin kielellä)

Day #14: Your favorite kiss - LADY AND TRAMP

Day #15: The first movie you saw - PETER PAN

Day #16: Your favorite classic - LEIJONAKUNINGAS

 Day #17: Your least favorite classic - PETER PAN
(rakastan Peter Pania, mutta tämä Disneyn piirretty on häpäisy ja kaukama todellisesta tarinasta

ja muutenkin helposti unohdettava toteutus)

Day #18: Your favorite Pixar film - FINDING NEMO

 

Day #19: Your least favorite Pixar film - ROTATOUILLE
(en oo nähny, muttei tippaakaan kiinnosta. Tasapeli tämän ja Ihmeperheen välillä.)

Day #20: Favorite sequel - LEIJONAKUNINGAS 2

Day #21: An overrated movie - PETER PAN

Day #22: An underrated movie - THE ADVENTURES OF HUCK FINN

(en tosin ole lukenut kirjaa, mutta itsenäisenä elokuvana tämä on oikein viihdyttävä,

ja pikku-Elijah on ihana.)♥♥

Day #23: A movie that makes you laugh - FREAKY FRIDAY

Day #24: A movie that makes you cry - KARHUVELJENI KODA

Day #25: Your favorite scene from your favorite movie - LEIJONAKUNINGAS

 Day #26: Saddest death - MUFASA

Day #27: Your favorite quote -  "Mitä sä haluut? Pukeudun naiseks ja heitän hulaa?"

MovieMonday #8 - Lapsuuden sankarille

Kahdeksas Movie Monday -haaste. Muistan yhä näin lähemmäs kolmekymppisenä kun lapsena revin äitiäni hihasta kadulla, osoitellen innoissani Leijonakuningas -elokuvan ulkomainosta vaatien sitä leffaa omakseni, sekä sen hetken kun hän ojensi sen minulle lahjaksi myöhemmin sinä vuonna, ja sen hetken kun lueskelin VHS:n takakantta auringonvalossa. Ja sen kun jankutin loputtomasti kaupungilla haluavani sen Simba-pehmolelun, kunnes lopulta pyyntööni suostuttiin. Lista voisi jatkua loputtomiin. Kaikki vähäpätöisimmitäkin ja mitä erilaisimmat Leijonakuningas-liittoiset hetket ovat syöpyneet mieleeni niin vahvana että ne olisivat hyvin voineet tapahtua vasta eilen.


Rakastuin elokuvaan niin, että varsin pitkän aikaa taisin katsoa sen lähes joka päivä ja etenkin joka ikinen kerta kun serkkupoikani tuli kyläilemään. Silloin kun en katsonut sitä, puhuin siitä tai piirsin fanitaidetta, lähinnä pentu-Simba -aiheisia. Olin jo sen verran iso (henkisesti) etten leikkinyt Simbaa tai Leijonakuningasta kavereideni kanssa. Siis eläinhahmojen leikkiminen kuului varhaisempaan leikki-ikään. Anyway... Vaikka Leijonakuningas siirtyi tietenkin teini-iän ja muiden fandomeiden tieltä vähän sivummalle, rakkauteni ei hiipunut tippaakaan ja pakkomielteeni/rakkauteni ko. elokuvaa kohtaan oli jäänyt myös perheeni mieleen, sillä vaikken ollut vuosiin aiheesta liiemmin puhunut, vuonna 2003 äitini tiedotti että se on palaamassa leffateatteriin pariksi päiväksi ja lupasi vieläpä maksaa matkani Helsinkiin jossa siis veljeni kanssa kävin sen sitten vihdoin ekaa kertaa elokuvateatterissa katsomassa ja upeaa oli!

Nyt on vuosi 2011 enkä vieläkään ole jättänyt Leijonakuningasta taakseni. Päinvastoin, fanipoika sisälläni on viime vuosina elänyt taas paatoksella. Näkyvimmin tämän elokuvan/hahmon henkilökohtainen tärkeys ilmenee sillä, että saatan - joskin melko harvoin - vapaa-aikanani innostua viettään tuntikausia väitellen siitä mikä on virallista ja mikä fanfictionia Leijonakuningas-tarinan ja etenkin Simban hahmon suhteen, vaikka voisin yhtä hyin vain heittää pöytään Disneyn kirjaimellisesti kertomat faktat ja jättää asia siihen. Joskus teenkin niin, mutta usein innostun hyppäämään väittelyn pyörteisiin vaikka tiedän ettei asiasta ole Disneyn faktojen valossa periaatteessa mitään järkeä väitellä. Teen niin sillti ehkä siksi, että joskus niiden väittelyiden ulkopuolinen lukija tulee kiittämään minua syystä että ne selkeyttivät hänelle totuuden kaikkien sekavien fanispekulointien keskellä. Katsokaas kaikille ei pelkät faktat uppoa perille vaan ne pitää muotoilla eri tavoin. Ja ylipäätään rakastan kirjoittaa syvällisiä kirjoituksia ja keskustelua Simbasta ja tämän tarinasta.

Siksi, tänä vuonna perustin engalnninkielisen keskustelufoorumin jossa elokuvat ja kirjat/sarjakuvat erotetaan toisistaan kuten Disneykin tekee, koska en todellakaan ole ainoa fani joka kuvainnollisesti hakkaa päätään seinään totaalisen turhautuneena niihin faneihin jotka suhtautuvat spinn-off -kirjoihin/sarjakuviin lähes uskonnollisella tasolla ja väkisin levittävät niitä virallisena totuutena täysin sotkien sen todellisen tarinan ja hahmon pointin, surutta sivuttaen Disneyn elokuvantekijöiden kertomat faktat. Joskus he suorastaan suuttuvat jos heidän eteensä heittää jonkun faktan... Tuollaisten fanien asenne siis estää kaiken järjellisen, henkevän ja rakentavan keskustelun siitä hahmosta ja tarinasta jonka Disney oikeasti halusi kertoa. Tuolla perustamallani keskustelufoorumilla sitä ongelmaa ei ole, koska suhtaudumme tarinaan Disneyn näkökulmasta emmekä vain omien mielihalujemme vaikka niitäkin tietenkin saa jakaa ja fanfictionin mahdollisuudet ovat rajattomat...

Fanfictionista puheenollen, vuonna 2008 perustin myös suomenkielisen Leijonakuningas -foorumiroolipelin joka toimii vaihtoehtoisessa todellisuudessa jossa kerromme tarinan jonka menetimme Mufasan kuoleman myötä eli tuossa pelissä Mufasa ei kuole ja Scarin juonittelut paljastuvat. Peli on yhä toiminnassa enkä ole unissanikaan sitä sulkemassa. Itse pelaan siellä tietenkin Simbaa.
Tavallista fanfictionia olen myös alkanut kirjoittaa Simba-analyysi-keskeisesti, ensimmäisen tarinan ensimmäinen luku on valmis ja julkaistu. Se on 'midquel' eli kertoo mitä tapahtui Scarin kuoleman ja Kiaran syntymän välissä, elokuvien tarinapolulla jossa Kiaralla ei koskaan ollut sisaruksia. Kirjoitan englanniksi, koska joudun roolipelaamaan suomeksi. Jos kiinnostaa, lukaisepa täältä; Never Doubt I Love - Chapter 1: My Mind's Eye.

Mikä Simbassa sitten on niin merkittävää minulle? Samaistun Simban perusluonteeseen hyvin pitkälti ja hänen ihanan traaginen tarinansa myötä hänelle muodostunut psykologia on äärimmäisen mielenkiintoinen.
Nostan hattua erityisesti Leijonakuningas 2 -elokuvan käsikirjoittajille. Monet väittävät Simban olevan siinä out-of-character, mutta minun mielestäni ei todellakaan ole vaan käsikirjoittajat ottivat loistavasti huomioon Simban elämänvaiheiden ja traumojen kaikki tasot ja sen miten ne realistisesti vaikuttaisivat henkilön kehitykseen. (Simban kehitys-analyysini englanniksi täällä.) Minusta oli myös mainio päätös tehdä LK -elokuvan lopun sukupuolettomasta pennusta tytär eikä poika. Simban psyykkeeseen nähden on paljon mielenkiintoisempaa kun tämä joutuu yrittään kasvattaa eri sukupuolta edustavaa lasta - varsinkin kun on itsekin henkisesti vielä aika pitkälti vain pelokas pikkupoika.

Disney teki Leijonakuninkaan ihan selvästi pikkupojille; tarinan päähenkilö on 11-vuotias pikkupoika, keskeinen elementti isä/poika-suhde ja sivuelementtinä veljenpoika/setä-suhde, ja maanpaossakin pikkupoika päätyi kahden hulttion jengiin elämään huoletonta poikamieselämää ja röyhtäillen aterian päälle + Timon ja Pumba olivat järkyttyneitä kun romanttinen tunnelma tuhoaa heidän poikamiesboksinsa. ;D Liekö siis ihme, että he halusivat jatko-osasta oman elokuvan pikkutytöille. :) Mutta kyllä vain, kumpikin upea elokuva on perhe-elokuva josta aikuiset saavat eniten irti. Jos en vallan väärin ole ymmärtänyt, Leijonakuningas on maailmanhistorian parhaiten myynyt animaatioelokuva.

Kolme tekemääni fanivideota Simbasta:

SIMBA & MUFASA: MY IMMORTAL

SIMBA & SCAR: ANGELS

SIMBA & KIARA: ALL THAT REALLY MATTERS