TITANIC 100 vuotta

Mä tein vuonna 1999, koulussa historiaturkielman Titanicista, siis siitä oikeasta tapahtumasta, ja sain arvosanaksi 9½. Opettaja kommentoi jälkeenpäin koko luokalle että jatkossa kukaan ei enää saa tehdä tutkielmaa Titanicista, koska ne on kuulema aina niin pirun hyviä. En tajua mikä logiikka tuossa on tai oliko hän ihan tosissaan, mutta...Se oli ainoa tutkielma kouluaikoinani jonka teosta todella nautin ja oli kivaa, koska aihe kiinnosti suuresti ja olin suorastaan rakastunut siihen. Tosin, minä käytin pohjana erästä toista tutkielmaa. Vaikka en muistaakseni mitään tekstiä suoraan kopioinut ja näin pirusti vaivaa itsekin kirjoja ja kuiviakin dokumentteja tutkien, en usko että voisin julkaista sitä ilman tekijänoikeuskrediittejä ja en osaa vetää kaikkea kunniaa itselleni - koska se toinen tutkielma auttoi merkittävästi.

En sit malttanut odottaa 14. päivään asti vaan katsoin Titanicin jo eilen, ekaa kertaa vuosiin. Eikä siitä vieläkään selvinnyt ilamn nessupakettia vieressä. Jack/Rose -tarina oli aikoinaan mulle tärkeä, mutta enää se ei jaksanut niin kovasti liikuttaa vaikka inhoankin edelleen sitä loppua ja mietin aina oisko se voinu selvitä jos ne ois vaihtanu välillä paikkoja. Mutta totesin poistettuja kohtauksia taas katsoessani, että jos ne ois jättänyt ne niiden suhteen kehitystä laajemmin ja syvemmin näyttävät kohtaukset mukaan, loppu olis mun mielestä ollut sata kertaa riipaisevampi. Jotenkin leffan julkaisumuodossa se niiden suhde tuntuu enemmän käsitteeltä kuin kehittyvältä rakkaustarinalta. Hieno tarina siis joka tapauksessa.

Mutta se mikä nykyään eniten vetää kyyneltulvaa on tarinan ei-romanttinen puoli. Titanic on ainoa katastrofielokuva jossa mä välitän niistä randomeistakin ihmishahmoista jotka menettävät henkensä. En tiedä miksi, mutta kai siinä on sit joku ero että se nimenomainen katastrofi tapahtui kerran oikeasti. Siis verrattain elokuviin joissa katastrofi on vain joku fiktiivinen versio randomista luonnokatastrofista tai jotain epärealistisen nopeasti kehittyvää jääkautta...Tai sit se on se että Titanic upposi muutamien ihmisten idioottimaisuuden ja turhien virheiden takia ja tuhannet viattomat, lapsia mukaanlukien, maksoivat siitä hengellään.

kuvan lähde

Ei sitä vaan voi katsoa kuivin silmin kun aivan viime hetkillä ihmiset yrittävät pysytellä poissa jäätävästä vedestä, myös äitejä pienet lapsensa sylissään ja kuitenkin tietäen että ne kaikki kuolevat. Erityisen hyvin jää mieleen se ei-englanninkielinen nainen vauvansa kanssa joka pyysi kapteenia kertomaan mihin pitäisi mennä, ja kun laivasta oli pinnalla enää peräpää, joku äiti piti ehkä 4-vuotiasta lastaan sylissään ja sano että kaikki olisi pian ohi. Varmasti tiesi etteivät selviäisi, toisin sanoen elämä pidentyi vain muutamalla epätoivoisella ja tuskaisella minuutilla. Ja se äiti joka toisen luokan hytissä luki lapsilleen iltasatua siinä hukkumista odotellessa...Ja vanhuspariskunta sängyllä toisiinsa tiukasti kietoutuneena.
Ylipäätään kaikki se perheiden hajoaminen ja kaaos ja pienet ihmiset yrittämässä selvitä jäätävän veden tulvasta ja paineesta, sähköiskuista ja hajoavan laivan murskaavista osista. Tuollaiset tilanteet on omiaan näyttämään kuka ihminen todella on; kaikki ensisijaisesti haluaa pelastaa itsensä, mutta jotkut jäävät silti auttamaan toisiakin. Siinä vaiheessa en enää osaa paheksua vaikka ihminen lopulta jättäisikin asian kesken, jos kuitenkin tosissaan yritti.

"Fifteen hundred people went into the sea when Titanic sunk from under us. There were 20 boats floating nearby and only one came back. One. Six were saved from the water, myself included. Six, out of 1500. Afterwards, the 700 people in the boats had nothing to do but wait.
Wait to die.
Wait to live.
Wait for an absolution, that would never come."

Mulla on ristiriitaisia tunteita niitä laivapoliiseja kohtaan tai mikä niiden titteli nyt olikaan. Niiden jotka yrittivät hallita pelastuveneiden täyttöä ja kukin menivät aina yhden pelastusveneen mukana. Oli niilläkin pirunmoiset paineet ja samalla hätä omasta hengestään, mutta silti ne itsekesset niistä raivostuttivat. Mä oisin varmaan tuupannut sen yhden mereen siitä veneestä kun se kielsi kääntymästä takaisin silloin kun oli jo turvallista palata. Oispahan saanu makua siitä miltä niistä 1500 ihmisestä tuntui siellä uppamispaikalla. Oltais sit poimittu se takas veneeseen vähän myöhemmin.

Yksi hahmo jota inhoan ylitse muiden on se laivan suunnittelija herra Ismay. Se vaikutti ihan tosissaan uskovan ettei Titanic voi upota ja oli muutenkin niin saatanan aivoton paska, että ei mitään rajaa. Ja meni sitten vielä pelastaan ittensä sen sijaan että olis etsinyt vapaalle paikalle jonku lapsen tai naisen. Toisaalta, joutuipahan elämään sen kaiken kanssa. Pidän poistetusta kohtauksesta jossa se kävelee satamassa väkijoukossa ja joko se kuvittelee tai ihmiset oikeasti katsovat sitä syyttävästi sen siinä mennessä. En nyt väitä että koko onnettomuus olis sen niskoille laitettavissa, mutta olennaisen osan se sen syntymisen eteen kyllä teki.

Kapteeni herätti kyllä sympatiani, ja enenn kaikkea herra Andrews. Häntä suren eniten kaikista kuolleista päähahmoista. Sillä oli sydän ja järki paikallaan ja se oli pahoillaan ihmisten kohtalosta vaikkei onnettomuus käsittääkseni ollut millään tavalla hänen syytään paitsi omasta mielestään. ("I'm sorry that I didn't build you a stronger ship, young Rose.")

Mutta ehkä voimallisin elementti koko tarinassa on se tosiasias että pelastusveneitä oli järjestetty vain hädintuskin puolelle matkustajista eli puolella matkustajista ei ollut alunalkajaankaan mitään mahdollisuuksia, mutta silti, lukuunottamatta paria vinksahtanutta porhoa, jokaikinen sielu yritti.

My Heart Will Go On on jännällä tavalla ällöttävän siirappinen, mutta silti todella upea laulu. Tosin se on vähemmän siirappinen jos sen ajattelee yleisesti kaikilta selviytyneiltä niille rakkailleen jotka menettivät Titanicilla, perheenjäsenille ja ystäville yhtä lailla. Teenkin siitä fanivideon tässä lähiaikoina ja linkitän sitten tähän tämän merkinnän loppuun. Hm. Fanivideo. Sana maistuu pahalta tässä tapauksessa, mutta en nyt osuvampaakaan jaksa miettiä. Tai no, 'tribuuttivideo' voisi ehkä toimia paremmin.

Eilisen katselun jälkifiilikset: Ei taas vähään aikaan tee yhtään mieli laivalle.


                                            TITANIC - "NEARER MY GOD TO THEE"

MUOKS. 14.4.2012:
Kävin katsomassa Titanic 3D:n leffateatterissa. Ja näin sen jopa 3D:nä, koska kehittyneet 3D-lasit mahdollistivat sen vaikka toinen silmä on heikompi. Mielenkiintoistahan tämä elokuva oli realistisempana katsoa, mutta ei kyllä 14 euron arvoinen uudistus. Minää tosin käytinkin ilmaisen sarjallipun, että ei sillä. Mutta oli kyllä upeaa nähdä tämä legendaarinen katastrofielokuva vielä kerran elokuvateatterissa ylipäätään, saati sitten muistofiilistelynä 15 vuoden takaisesta ensikerrasta ja siksi että tämä on yksi kaikkien aikojen suosikeimpiani elokuvia. :) Harkitsen käydä vielä toistekin arkena kun lippu maksaa vain 9 euroa mikä on vielä juuri ja juuri siedettävä leffalipun hinta vaikka voisi halvempikin olla...Harkitsen siis tokaa kertaa toiveissa että silloin ei sattuisi joukkoa 12-vuotiaita ipanoita lähietäisyydelle kälättämään läpi elokuvan. Toisin kuin kävi tänään. Mutta aika kivaa oli silti.

Mainittakoon että mielenkiintoisimpia kohtia 3D:nä olivat Kate/Rose poseeraamassa alastomana sitä hiilipiirrustusta varten, Jackin ja Rosen eka kerta auton takapenkillä, rotat jättämässä uppoavaa laivaa ja monet niistä uppoamisen dramaattisimpien vaiheiden vedenpaineryöpyt ja laivan piippujen kaatumiset. Kaksi ensiksimainittua olivat oikeastaan vähän karmivaakin, koska sitä kuitenkin tiedosti että se on vain kuva kankaalla, mutta näytti niin pirun realistuiselta. :D