Dracula 2000

Taitaa kulkea jossain maissa myös nimellä Dracula 2001.

Älkää käsittäkö nyt väärin, minä pidän tästä elokuvasta todella paljon, mutta voi pyhä lehmä miten hillittömän klisheetäyteinen vampyyrielokuva!!! :D Ja muutenkin tuntuu että tätä tehtiin rivien välissä kieli-poskessa asenteella. Kaikistä klisheistään ja halvasta tunnelmastaan huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) tämä on todella viihdyttävä filmi...Mutta ennen kaikkea ehdottomasti katsomisen arvoinen lopussa paljastuvan nerokkaan taustatarinan takia!! :) Kun minä ekan kerran tämän katsoin, vuonna 2005, leukani venähti lattiaan kun se oli vaan niin täydellisen osuva ja looginen mitä tulee Hollywood-vampyyreihin, mutten olisi itse unissanikaan keksinyt sitä. Ja lisäksi koska kun se paljastettiin, tajusin että matkan varrelle oli ripoteltu lukuisia selkeitä vihjauksia.

Kysyn teiltä tämän elokuvan katsoneet, tajusiko joku teistä kuka Dracula on, ennen kuin se paljastettiin, ja ilman että tiesit elokuvan juonesta mitään etukäteen?

Iced Earth-bändin mahtava biisi "Dracula" on tehty alkuperäisen tarinan pohjalta, mutta tämä leffa aivan omalla tarinallaan onnistui naulitsemaan sen lyriikat itseensä sitäkin paremmin. Paitsi että tässä elokuvassa Draculalla ei tainnut olla mitään mennyttä rakkaussuhdetta. Mutta muilta osin ko. biisin lyriikat osuu tavallistakin syvemmin kuvaan.

Minä katsoin tämän alunperin vain, koska olen vampyyrifani ja Gerard Butler on pääosassa. (Olin juuri nähnyt Oopperan kummituksen ja ihastunut herran näyttelijänlahjoihin. Sen vahva skottiaksentti ei oikein pue Draculaa, mutta ei se minua haittaa tippaakaan, koska rakastan skottiaksenttia yli kaiken.) Sen jälkeen olen katsonut muutamaan otteeseen koska tämä on vaan niin viihdyttävä ja tosiaan rakastuin siihen nerokkaaseen taustatarinaan.
Elokuvallisesti tämä on oikein hienosti toteutettu, eli ohjauksessa ja visuaalisessa puolessa ei ole mitään moitittavaa, päinvastoin. Eli jo senkin takia kannattaa katsoa! :D Pidän kovasti myös loppukohtauksesta joka toimii loistavasti taustatarinan kanssa eli käsikirjoittajat tiesivät mitä olivat tekemässä. Sitä ei voi sanoa kaikista...

Ainoa valittamisen aihe mitä löydän tästä elokuvasta on Maryn hiustyyli. Jatkuvasti se tuo mieleen Maija Mehiläisen ja mä aina inhosin Maija Mehiläistä, varsinkin sitä tunnaria. Eikä vaan siks, mutta se hiustyyli on sen lisäks tosi epäseksiskäs. Ja vampyyrileffojen sankarittarien kuuluu olla seksikkäitä, varsinkin jos ne on Dracula himon kohteita. :D

Anyway, Dacula 2000 on hyvä valinta kevyeen leffailtaan jos pitää vampyyreistä ja hieman humoristisesta otteesta, mutta syvällistä psykologiaa unohtamatta. Painotin paljon sitä Draculan taustatarinaa, koska mielestäni se on loppupeleissä tämän elokuvan laadun eniten kantava tekijä, niin vampyyrielokuvana kuin elokuvana ylipäätään. Ihana leffa! ♥

VIRALLINEN TRAILERI:

Movie Monday #11: Ärsyttävin elokuvahahmo

Movie Monday 11, ja tittelin voittaa Jesse Reeves elokuvasta Kadotettujen Kuningatar (Queen of the Damned, vuodelta 2002)...Heti alkuun on mainittava että vaikka ko. elokuva pohjautuukin Anne Ricen Vampyyrikronikoiden 2. ja 3. osiin, ko. elokuvan juonella ja hahmoilla on harvinaisen vähän tekemistä ko. kirjojen juonen ja hahmojen kanssa. Mitään Jesse/Lestat -"rakkaus"suhde-sontaa ei kirjoissa ole ja Jessen hahmolla ei ole kirjan ja elokuvan versioiden välillä mitään muuta yhteistä kuin nimi, hiusten väri ja työpaikka. Voisin raivota kilometrimerkinnän ko. leffasta yleensäkin, mutta jos nyt sitten keskitytään vain Jessen mätään hahmoon. SAATANA, että joku voikin olla tappoärsyttävä pakkomielteinen riemuidiootti - yksi ko. elokuvasovituksen pahimpia loukkauksia Anne Ricea kohtaan!

Kirjojen Jesse Reeves on 35-vuotias, hienostunut ja fiksu nainen joka on kiinnostunut Lestatista vain paranormaalia olentoja tutkivan työnkuvansa puolesta eikä hän todellakaan halunnut muuttua vampyyriksi, vaan hänet jouduttiin muuttamaan jotta henkensä säilyisi ja se ei tosiaankaan ollut Lestat joka häent vampyyriksi muutti.

Elokuvan Jesse Reeves on hyvällä säkällä parikymppinen, kammottavaan vaatetyyliin tykästynyt pakkomielteinen pikku paska jolla on selvästi päässä vikaa jos sillä nyt edes on aivoja joissa voisi olla vikaa.

Siis ihan ilman vertailua kirjoihinkin, tuon leffan Jesse on jotain syvästi raivostuttavaa ja tiedän lukemattomia jotka olisivat ilolla katsoneet Lestatin tappavan sen nartun heti ensimmäisellä kohtaamisella. Elokuvan Jessica-poo on:

• Imbesilli joka tunkee vampyyrien yöklubiin yksin, ilman minkäänlaista asetta itsepuoloustuksekseen saati kertomatta menostaan kenellekään. Siis vaikka ei ilmeisesti halunnut tulla purruksi tai tapetuksi, päätellen tätä tempausta seuranneesta typerän näköisestä pakenemisesta... = Mitä V*TTUA!?
• Tunkee Lestatin seuraan vaikka tämä on aiemmin jo melkein tappanut hänet ja lopulta ilmaissut ettei kelpuuta naikkosta edes ateriaksi. Kuvittelee Lestatin olevan hänestä romanttisesti kiinnostunut vaikka tämä oli tehnyt kirkuvan selväksi että ei ole. = Jesselle "ei" on "kyllä".
• Haluaa Lestatin muuttaavan hänet vampyyriksi vielä senkin jälkeen kun Lestat on kirjaimellisesti osoittanut ihmisyyden kallisarvoisuuden ja kuinka paljon Lestat itse sitä arvostaa. = Jesse ei osaa kuunnella eikä kunnioittaa toisten mielipiteitä ja tunteita.
• Tunkee TAAS Lestatin seuraan kutsumatta ja ilmeisesti edelleen aikeissa vängätä "muuta mut vampyyriks pliiz niinq hei meiät on luotu toisillemme!!!1111" = ARGH!!!! Onneksi se oli Lestatin konsertissa niin ei tarvinnut kuunenlla sen vinkumista ja aivottomia perusteluja, eikä Lestat joutunut huomaamaan sen läsnäoloa lainkaan. Ikävä kyllä Jesse pilasi muutoin upeaa kohtausta tunkemalla ruutuun parinkymmenen sekunnin välein kirkumaan aivottomasti.
• Ylipäätään elokuva-Jesse kuvittelee itsestään aivan liikoja.
  
  Elokuva päättyy pakottamaan Lestatin ja Jessen pariutumaan ja leffantekijät kehtaavat vielä väittää siinä olevan jotakin logiikkaa. Tosin, ne väittivät myös pyrkineensä pysyä hahmojen persoonille uskollisina mitä kirjojen hahmoihin tulee, vaikka aivovammaisinkin huomaisi miten ne käänsi leffaversiot päälaelleen ja Jessen hahmo tosiaan on 98%:sti niiden oma, äärimmäisen huonosti kirjoitettu hahmo eikä missään määrin verrattavissa kirjan Jesseen. Siis kuten elokuva-Jessellä, sen elokuvan tekijöilläkään oli pudonntut "muutama" ruuvi päästä.
  
  Tässä on muutama tekemäni video vuodelta 2009:
  
  Looginen ja realistinen näkemys elokuva-Lestatin tunteista ja aatoksista mitä elokuva-Jesseen tulee - (ja siis elokuvan sisältö tukee tätä näkemystä noin 10.000% vahvemmin kuin sitä suosittua ja sokeaa romanttista sontaa.)

Ja tässä "toteutan" minun ja lukemattomien muiden unelman:

Ja tässä selitän miksi elokuva-Jesse on vainoaja:

Lopuksi, tässä linkki englanninkielisell Lestat/Jesse anti-fanisivustolleni jossa kritisoin, vaahtoan ja vihaan tuota leffa-paritusta ja Jessen hahmoa. Siis kyse ei ole mistään silmittömästä, vaan ihan rakentavasta kritiikistä ja hyvistä pointeista. ---> Never Yours - Lestat&Jesse Hate Site.

Movie Monday #2: Rakkain elokuvahahmo

 Movie Monday -haastee vol. 2. "Rakkain" on ehkä turhan vahva sana, mutta kun en omaa elokuvahahmoista ketään oikeasti rakasta. TV ja kirjahahmoista olisi todennäköisesti löytynytkin. Mutta onneksi haaste on suhteellisen yleiskattava vaikka otsikko onkin 'rakkain'. Yritin ensin miettiä hahmoa elokuvasta joka ei perustu kirjaan, mutta kun mistään ei löytynyt tarpeeksi merkittävää päädyin sitten lapsivampyyriin nimeltä Eli, elokuvasta Let The Right One In, (Låt Den Rätte Komma In), joka pohjautuu samannimiseen kirjaan. Ja puhun nyt siitä alkuperäisestä, ruotsalaisesta elokuvasta vuodelta 2008.

En sinänsä omaa Eliin mitään tunnesiteitä tai samaistumista, mutta hän on psykologisesti niin monitahoinen ja mielenkiintoinen hahmo kuin osaan näin äkkiseltään kuvitella ja rakastan psykologiaa. Tästä hahmosta ja syistä sen voittoon tässä haasteessa on hankalaa puhua spoilaamatta totaalisesti koko leffan syvimmän olemuksen, eli jos satut kiinnostumaan tästä elokuvasta, älä lue trailerin alla olevaa osuutta ennen kuin olet katsonut tämän elokuvan.

Elokuva kannattaa tietenkin katsoa alkuperäisen ääniraitansa kanssa vaikkei ruotsia ymmärtäisikään. Live-action-leffoja kun ei koskaan onnistuta dubbaamaan uskottavasti ja muutenkin hahmoista menee suurin osa hukkaan jos joku ulkopuolinen yrittää survoa näkemystään jonkun toisen näkemykseen hahmosta. Saahan DVD:lle kuitenkin suomitekstityksen. Tämä elokuva kulkee Suomessa nimellä Ystävät hämärän jälkeen, mikä saattaa takatekstiin yhdistettynä antaa elokuvasta lapsellisen kuvan, mutta usko minua - totuus on jotain aivan muuta!

Eli vaikuttaa olevan 12-vuotias tyttö joka muutettiin vampyyriksi kauan sitten ja on selviytynyt häneen ihastuneiden poikien avulla jotka jakoivat elämänsä tämän kanssa, kukin vuorollaan kasvaen miehiksi ja murhaten tämän puolesta, toimittaen tälle verta. Eli ei kuitenkaan ole mikään vampyyriprinsessa olemukseltaan ja on muutenkin epätavallinen vampyyriksi. Hän kärsii suuresti hirviöstä sisällään, mutta ei valita siitä - ja hänellä on paljon suurempikin kärsimys osanaan. Elissä yhdistyy mielestäni hienosti väkivaltaisuus, rakkaus ja myötätunto. Tarina rakentuu sen ympärille, kun Eli ystävystyy tulevaksi sarjamurhaajaksi taipuvaaisen, raa'asti koulukiusatun 13-vuotiaan Oskarin kanssa ja auttaa häntä taistelemaan takaisin kiusaajiaan vastaan. Tarina saattaa kuulostaa jossain määrin klisheeltä, mutta toteutus ei todellakaan sitä ole, ja siitä suuri kiitos nimenomaan sille mitä Elin hahmo todellisuudessa paljastuu olevan.

Oskar tahtoo Elin tyttöystäväkseen vaikka Eli on monta kertaa hokenut, ettei ole tyttö ja koska itsekin pitää kovasti Oskarista, kysyi jo kerran pitäisikö Oskar hänestä silti jos hän ei olisi tyttö? Kliseisessä vampyyri/kuolevainen-rakkaustarinassa tämä tarkoittaisi Elin vampyyriyttä, mutta ei tällä kertaa. Eli(as) on lapsi jota purrut vampyyri ei vain purrut häntä, vaan myös kastroi tämän juuri teini-iän kynnyksellä olevan pojan ja vielä pahempaa. Tuo vampyyri leikkasi irti ihan kaiken, näin pakottaen Eliaksen elämään verenhimoisena hirviönä ja sisäisesti poikana lapsuuden ja teini-iän kynnyksellä, voimatta koskaan sitä ulkoisesti esittää - päinvastoin joutuen esittämään vastakkaista sukupuolta ja sitäkin varsin näkyvää totuutta salaillen. Hän suostui Oskarin tyttöystäväksi sillä ehdolla ettei tyttö -ja poikaystävien ole tarkoirus tehdä keskenään mitään "erityistä", (lue; seksuaalista.)

Elin ongelma paljastuu Oskarille kuitenkin vahingossa. Kirjassa Eli kirjaimellisesti kertoo tarinansa, mutta elokuvassa näytetään vain vihjaileva arpi kohdassa jossa Eli vaihtaa vaatteita. Jota arpea minä en muuten nähnyt, kun näkökykyni on huono enkä keskittynyt sillä hetkellä elokuvaan täysin - mutta silti tiesin ettei Elin "en ole tyttö"-hokema tarkoita vampyyriyttä. Aavistin että Eli on oikeasti poika - en vain kuvitellut traagisuuden olevan ihan tuota tasoa. Sen näyttelijän tavassa sanoa "en ole tyttö" oli vain jotain liian synkkää liittyäkseen vain vampyyrielementtiin.
 

Joten, Eli voitti tämän Rakkaimman elokuvahahmon kategorian olemalla nuori poika joka joutuu - potentiaalisesti ikuisuuden - elämään äärimmäisen traumaattisen kokemuksen kanssa joka myös pakottaa elämään väärän sukupuolen roolissa, ja verenhimoinen hirviö sisällään, mutta on kuitenkin säilyttänyt myötätunnon ja kyvyn rakastaa. Paljonko enemmän psykologiaa yli lähes kaiken rakastava voi toivoa kuvitteelliselta hahmolta?

Minähän en välitä homoparitus-fictionista tai pidä homoseksuaalisuutta mitenkään erityisenä, mutta Elin ja Oskarin rakkaustarinassahan ei ole kyse siitä vaan jostain paljon monitahoisemmasta. Enemmänkin veren ja molempien puolelta henkisen tuskan kierouttamasta varhaisteini-asteen romanssista, jossa sukupuolilatautuneen seksuaalisuuden rajat ylittyvät ehkä juuri tapauskohtaisen erityisluontonsa takia. Elokuvan loppukohtaus on todella ikimuistoinen ja vaikuttavasti kuvattu. Sitä et taatusti tule ikinä unohtamaan ja todennäköisesti et haluaisikaan vaikket kauhusta niin välittäisikään. 

"Snälla Oskar... bli mig lite."
"Please Oskar...be me a little."