Vuonna 1993 julkaistu, Steven Spielbergin ohjaama, upea dinosaurusseikkailu jonka kohtausten toteutus ja tehosteet ovat kestäneet elokuvamaailman kehitystä loistavasti. Perustuu Michael Chrichtonin samannimiseen kirjaan.
Ökyrikas, kansainvälisen geeniteknologiayhtiön toimitusjohtaja John Hammond tiimeineen on löytänyt keinon tuoda sukupuuttoon kuolleet dinosaurukset takaisin maailmaan ja Hammond on luonut trooppiselle saarelle jurakautisen luonnonpuiston jossa ihmiset saisivat katsella oikeita dinosauruksia. Tarinan aikaan se on vasta testivaiheessa ja tietysti kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee pieleen, kun suurista unelmistaan sokaistunut mies yrittää hallita tuntemattomia, arvaamattomia petoeläimiä eikä ole edes panostanut puistonsa turvallisuussysteemeihin kunnolla.
20 vuotta sitten olin hieman liian nuori päästäkseni leffateatteriin tätä katsomaan, joten käytin tilaisuuden nyt. Siis kuka nyt ei haluaisi nähdä dinosauruksia valkokankaalla?! Ja vaikken mä edelleenkään ole mikään 3D:n fani, niin tämä oli kyllä nautittavaa katseltavaa kyseisen tehosteen kanssa. Ai että, se tyrannosaurus onkin mahtava, varsinkin ensikohtauksessaan, ja 3D:nä vielä vähän mahtavampi! :D
Mä olisin saattanut maksaa täydenkin lipun hinnan, tosin vain siksi etten ollut koskaan aiemmin nähnyt tätä leffateatterissa, rakastan dinosauruksia, tämä on mahtava elokuva, ja muuta vaihtoehtoa ei ole. Eli pelkän tehosteen takia ei ehkä silti ihan viittätoista euroa kannata maksaa. (Tänään oli superpäivä ja 3D-lippukin maksoi alle kahdeksan euroa.)
Tarinan toteutuksessa on kamalasti epäuskottavia kohtia, mutta ei liikaa, ja nekään ei häiritse koska ne dinosaurukset ovat mahtavia ja ihmishahmoistakin osa pidettäviä. Minä pidän erityisesti John Hammondista ja näytttelijäkin on valittu mainiosti. Se on vaan jotenkin niin...no, sen unelman motiivi on koskettava ja aidon tuntuinen,ja yhdistettynä kaikkeen typerään mitä se sen tavoittelun merkeissä meni tekemään...Hahmo on mielestäni todella mielenkiintoinen.
Mutta, kuten pitääkin, dinosaurukset on koko elokuvan ehdottomasti paras elementti - ne on upeasti toteutettu. Eivätkä edes kaikki cgi:tä, siis ainakin t-rex oli aidon kokoinen robotti ja ehkä juuri siksi niin uskottava ja mahtava. Voin vaan kuvitella miten mahtavaa (ja vaarallista) oli kuvata kohtauksia sen kanssa. :D
Mä olen juuri nyt liian väsynyt kirjoittamaan tästä sen suuremmin tai syvemmin, halusin vain heittää ilmoille ensitunnelmat pitkästä aikaa katsomisen jälkeen, mutta suosittelen lämpimästi kenelle tahansa dinosaurusten ystävälle! Tämä elokuva kestää loputtomat katselut. =)
VIRALLINEN TRAILERI (1993)
THE NOSTALGIA CRITICIN ARVOSTELU (Iso spoileri-varoitus!)
"Let your heart guide you. When it whispers, so listen closely."
Aloitinpa uuden vuoden esihistoriallisissa maisemissa. Maa Aikojen Alussa oli ensimmäinen elokuva jonka näin elokuvateatterissa, ja on yksi niitä harvoja joiden ensimmäisestä katselukerrasta muistan selkeästi pätkiä. Jopa vaikka olin silloin reilusti alle kouluikäinen.
Tätä elokuvaa ei missään nimessä pidä ennalta tuomita sen jatko-osien
perusteella, ne ovat melkein eri planeetoilta. Jatko-osat menevät enemmän
lapsille suunnatuiksi musikaaleiksi. Tässä ei ole ainuttakaan laulua
keskellä elokuvaa ja kokonaisuus on myös aikuisiin vetoava.
Musiikkia tässä elokuvassa toki silti riittää, se vaan on instrumentalia tunnelmoivaa. Ainoa sanoituksellinen on lopputeksteissä, ("If We Hold On Together"), joka on muuten yksi kauneimpia ja inspiroivimpia kappaleita mitä on ikinä kirjoitettu ja sävelletty. Etenkin tämän nimenomaisen elokuvan draamojen päätteeksi!
Tarina on yksinkertainen, mutta vahva; kovien aikojen ajamana kasveja
syövät dinosauruslaumat vaeltavat kohti viimeistä vihreää laaksoa jossa
he voisivat elää rauhassa lihansyöjiltä, ja jonka olemassaoloon he
voivat vain uskoa. Laumat ovat hyvin eristäytyneitä vain omanlaistensa
joukkoon ja avuksi vaikka matka on pitkä ja monenlaisia vaaroja täynnä.
Kun valtava järistys halkaisee maan ja hajoittaa laumat, lapsia joutuu
erilleen vanhemmistaan. Orvoksi jäänyt brontosaurus Pikkutassu, kohtaa
ennen pitkää neljä eri lajien pientä lasta ja yhdessä he suuntaavat
kohti unelmoitua laaksoa johon heidän perheensä olivat matkalla, ja
oppivat että vain yhteistyöllä he voivat selviyryä.
Erityisesti yksi kohta jäi kirkkaasti mieleeni, ja on tähänkin päivään asti ensimmäinen asia joka mulle tulee mieleen kun tuo elokuvan nimi mainitaan;
kohta jossa yksin jäänyt Pikkutassu auringonlaskun aikaan nyyhkii epätoivoisena kuollutta äitiään, piehtaroiden tämän jalanjäljessä, kunnes äidiltään saamaansa puuntähteä (vaahteranlehti) katsoessaan muistaa tämän kannustavia ja rakastavia sanoja. Muutaman hetken päästä se näkee oman varjonsa giganttisena kallion seinää vasten, luulee sitä äidikseen, juoksee nauraen ja innoisaan varjonsa perässä äidilleen huutaen ja alkaa nuolla kallion seinää...minkä myötä lopulta ymmärsi ettei äiti tosiaan enää tule takaisin. ...!!!!!!!!
Enkä voi kehua tarpeeksi tämän tunnelmaa. Kertakaikkisen upea elämys draamaa, toimintaa ja muutama söpöilykohtakin. Viimeksi mainituista joka kerta oikein odotan sitä tolkuttoman suloista vauva-lentäjäliskoa ja kohtaa jossa se hyväsydämisenä ja innoissaan tarjoaa omaa marjaansa masentuneelle Pikkutassulle saamatta tästä mitään reaktiota. Ja sitä kun Pikkutassu yrittää nukkua mutta valvoo yksinäisen ja murheellisen näköisenä ja muut unissakävelee sen luokse nukkumaan sen kylkeen kiinni, lopulta jopa Cera, ja Pikkutassu ottaa sen kainaloonsa ja kaikki nukkuvat yhdessä kasassa tuoden toisilleen turvaa ja lohtua. Hetkeä vahvistaa vielä se että sitten näemme niiden tietämättään nukkuvan terävähampaan [tyrannosaus rexin] jalanjäljessä.
Pienenä välillä mukaan tunkeva kertojan ääni ei haitannut yhtään, mutta näin
aikuisena se on alkanut hieman ärsyttää ja olen sitä mieltä että elokuva
olisi paljon vahvempi ilman sitä. Eikä tosiaankaan tarvitsisi sitä
sillä ei lapsetkaan tyhmiä ole, ei niille tarvitse selittää sanoin kun video ja musiikki kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Ja se siinä onkin,
tämä elokuva on äärimmäisen upeasti ja tunteikkaasti animoitu, kirjoitettu ja
sävelletty. Turhat pulinat siihen päälle heikentää sitä hieman. Mutta
vain vähän. Eli en laskisi kertojan höpinöitä kovin merkittäväksi
miinukseksi, vain hieman ärsyttäväksi. Toisaalta, ehkä ne lisättiin
siihen tuomaan iltasatumaista tuntua lapsille. Sen takia varmaan se ei
muakaan silloin haitannut.
Mä ihmettelen miksi Bambin äidin kuolema on kuuluisampi kuin Pikkutassun äidin. Tai no, ehkä siksi että Bambin äidin tappoi ihminen. Mutta silti...Se on mun listalla vasta kolmantena mitä tulee kuulisiin vanhempien kuolemiin animaatioissa. Se kun tapahtui ruudun ulkopuolella, aika nopeasti ja pyyhkäistään heti sivuun trallallaa-musiikin, kukkasten ja lintujen kera. Simban isän kuolema on sata kertaa karmeampi, koska Simba näkee isänsä putoavan ja yrittää herättää sen ruumista ihan kuin se vaan nukkuisi, ja lopulta menee itkien sen kainaloon makaamaan. Ja luuli olevansa syyllinen.
Mutta Pikkutassun äidin tapaus menee vieläkin pidemälle. Pikkutassu löytää äitinsä tämän viimeisillä hetkllä, juttelee sen kanssa ja kirjaimellisesti joutuu katsomaan sen kuolevan. Lisätään tähän vielä se että Pikkutassukin syytti itseään tästä ja noina viimeisinä hetkinä vieläpä satoi ja ukkosti ja oli pimeää. Ja tosiaan, jälkeenpäin edes Simban ei näytetty masentelevan ja itkevän isäänsä niin paljon kuin Pikkutassun äitiään! Ei voisi paljon synkemmäksi mennä.
Hyvä kun pääsen kyynelehtimästä tuota kohtaa, niin ne heittää ruudulle tuon alussa tiivistämäni itselleni parhaiten mieleen jääneen kohdan. Tässä elokuvassa on monia muitakin hirmuisen surullisia ja jopa masentavia kohtia...Ja myös ehdottoman jännittäviä sen tyrannosauruksen loistavan toteutuksen ansiosta. Se karmii mua vähän jopa näin aikuisena. Saati sitten kun olin leikki-ikäinen pikkupoika. o.O
Maa Aikojen Alussa on kertakaikkiaan upea elokuva aikuisille ja lapsille, mutta suositusikäraja on 7 oikeasti hyvästä syystä. Ja jos lapsi on herkkä, kannattaa aikuisen olla seurana.
Virallinen traileri on huono, joten tässä on jonkun tekemä FANITRAILERI:
Jatko-osista suosittelen Maa Aikojen Alussa 2: Seikkailu Suressa Laaksossa. Mutta vain tämän pikku mussukan takia:
♥ JOMPPE / CHOMPER ♥
"This film was direted by Don Bluth, the same guy who directed The
Land Before Time. His philosophy was that children can handle just about
anything as long as you attach a happy ending. Fuck you, Mr. Bluth - I may be able to take it but my therapy bills won't!" - The Nostalgia Critic, Top 11 Saddest Moments
Nostalgia Critic viittasi tuossa lainauksessani elokuvaan Fievel matkalla Amerikkaan,
jonka myös näin ekan kerran pienenä. En muistaakseni ole sen koommin
nähnyt, mutta tilasin sen dvd:n viime viikolla. Tuossa Criticin
Top11-listalla näin siitä kyllä jo varmaan kaikki merkittävimmät kohdat
niin että kokemus ei tule olemaan täydellinen, kun nyt lähiaikoina
katson sen uudestaan. Eli seuraava merkintä koskee luultavasti
Fievel-hiiren seikkailua.
Elokuva väittää perustuvansa tositapahtumiin, mutta tosiasiassa on niitä jotka käyttävät sitä vain markkinointikikkana tehostamaan elokuvan vaikuttavuutta samalla kun 99% elokuvan tapahtumista on fiktiota. Tässä tapauksessa tuota kikkaa ei olisi edes tarvittu, tämä on ihan tarpeeksi hirvittävä ja ahdistava ilmankin. Yksi niitä elokuvia joiden näkemistä ennen olin paljon onnellisempi, ja jotka olisi mielestäni saanut jäädä kokonaan tekemättä. Lähinnä koska vakavalla asialla tehtiin shokkiviihdettä asiallisesti esittämisen sijaan. K-18 merkinnästä olisi tietysti pitänyt päätellä jotain, mutta kun sillä merkinnällä olisi voinut tuottaa paremmallakin maulla toteutetun elokuvan tällä idealla, annoin sille tilaisuuden. Opinpahan ainakin sen että aina jos aihe on kyseenalainen, kannattaa tutkia elokuvan arvosteluja ja IMDB:n parents guide-sivua ennen katsomista.
Asetelma on siis että nainen kärsii synnytysmasennuksesta neljännen lapsensa syntymän jälkeen, ja kokee psykoottisen romahduksen minkä myötä tahtoo murhata kaikki lapsensa. (9v poika, 7v poika, 5v tytär ja vauva.) Vanhin lapsista yrittää suojella sisaruksiaan ja paeta eristyksissä olevalta kotifarmiltaan. Idea itsessäänkin siis on vahvasti häiriintynyt ja synkkä, ja sillä ahdistava ja hieman kyseenalainen, mutta koen että siitä olsii voinut saada aikaan suht asiallisen ja aiheellaan puhuttelevan kauhuelokuvan eli sellaisen josta olisi saanut irti muutakin kuin pahan olon. Mutta nähdäkseni tämän tekijät eivät välittäneet sellaisesta, vaan halusivat vain shokeerata. Sen paljastaa erityisesti se että äiti kirjoitettiin romahtamaan vähän epätasapainoisesta ja harhaisesta totaalisen psykoottiseksi suurinpiirtein yhdessä yössä, ja se että tämä romahtaa raa'asti ja väkivaltaisesti murhaamaan lapsensa vaikka nämä lapset eivät edes olleet mitenkään vaivalloisia tai hankalia - eli realistisesta psyykkeen kehityksestä ei välitetty pätkääkään, haluttiin vain kiirehtiä mahdollisimman raakaan toimintaan. Muistaakseni äidin hahmoon ei syvennytty muutenkaan eli ei annettu minkäänlaista sukellusta hänen ja lastensa normaaliin suhteeseen, emme saa kunnon kuvaa siitä kuinka valtava menetys äidin romahdus ja murhanhimo niille lapsille oikeastaan on. Ei se äiti kai mitenkään huono ollut, mutta jos olisi kuvattu jonkin verran perheen normaalia, onnellista aikaa, elokuva olisi saattanut antaa kuvan että se välittää kunnon tarinan omaamisesta. Mutta eeeei... Ja lisäksi murhatkin on toteutettu tarpeettoman sairaasti.
Tämä elokuva ei, ainakaan muistaakseni, ole graafisesti erityisen verinen ja kaikki murhat tapahtuvan ruudun ulkopuolella, mutta ne on muutoin asetelmaltaan todella intensiivisesti ja ahdistavasti kirjoitettu ja kuvattu, ja ruudulla näytetään hukutetun vauvan ja puukotetun pikkupojan ruumis. Sitä lisää kohtausten tunnelataus, sillä valitut lapsinäyttelijät oikeasti osaavat hommansa. Ainakin jos oikein muistan, siitä on jo kauan kun tämän elokuvan katsoin. (Paitsi tyttö ei tosiaankaan osaa tekoitkeä vaan kuulosti tosi teennäiseltä ja ärsyttävältä, sen muistan varmaksi.)
Elokuvan ehkä shokeeraavin ja mauttomin kohtaus on se missä äiti tappaa 7-vuotiaan poikansa kahden muun jäljellä olevan silmien edessä. Ei varsinaisesti se itsessään vaan siihen johtanut tapahtumasarja ja sisarusten reaktiot tätä tekoa katsellessaan. Se on mielestäni malliesimerkki kohtauksesta joka kertoo että elokuva tehtiin vain kauhushokkimielessä eikä missään muussa.
Lopetuksessa oli mielestäni jossain suhteessa yksi kohtaus liikaa, mutta toisaalta ainakin se vähän kevensi tunnelmaa ja toi mukaan myös isän psykologiaa.
Mauttomasta toteutuksestaan huolimatta tämä elokuva toimii kyllä kauhuna, varsinkin ihmisille joilla on omia lapsia, Minulle tulee karmeita kylmänväreitä pelkästään tämän elokuvan tapahtumien ajattelustakin. Jos katsot tämän elokuvan, toivon pyhästi että olet vähintään 18-vuotias kuten ikäraja erittäin pätevistä syistä vaatii, ja varoitan; voi hyvin olla ettet saa tästä irti paljon muuta kuin pahan olon tai jos olet onnekas pidät tätä niin huonosti tehtynä ettet koe edes sitä. Eli huomautan että jos et katso tätä elokuvaa, et menetä yhtään mitään. Päinvastoin, todennäköisesti olet onnellisempi kuin tämän elokuvan katsoneet.
Yksi ehdottomasti parhaita moderniin aikaan sijoittuvia ihmissusielokuvia.
Joukko Britannian armeijan sotilaita ovat erikoisharjoituksissa, kunnes ne muuttuvat joksikin aivan muuksi. Ihmissusiseikkailu sotilasnäkökulmakökulmasta on mielestäni virkistävä poikkeus ihmissusielokuvien joukossa, ja se on toteutettu tässä sydämellä ja realistisesti, höystäen sitä myös mustalla huumorilla. Taustatarina/totuus heidän ahdinkonsa takana on myös aika mielenkiintoinen. Ja sen sijaan että tapahtumat levitettäisiin pitkälle aikavälille, valtaosa elokuvasta sijoittuu yhteen ainoaan täydenkuun yöhön, mikä toimii intensiivisyyttä lisäävänä piirteenä. Ihmissista ei näytetä ulkonäön kokonaisuuden hahmottamisen kannalta kunnon otosta ennen lopputekstejä, mikä on tässä tapauksessa oikeastaan sekin hyvä, koska se on aika erikoinen design ja sitä on hauska yrittää hahmottaa pitkin elokuvaa kun koko ajan on pimeää.
Tämän ikäraja on K-18 eli muutama hieno gore-kohtaus mahtuu myös mukaan, yksi erityisesti jäi mieleeni taatusti loppuiäkseni. Ei siksi että se olisi ollut erityisen kammottava (vaikka saattaa se sitä silti olla) vaan siksi että ihmissusia syvästi rakastavana pidin siitä erityisen paljon. Vielä yksi mainitsemisen arvoinen plussa on se että tämä sijoittuu Skotlantiin ilman ainuttakaan amerikkalaista kuvioissa millään tasolla. Amerikkalaisilla kun tuntuu olevan ikävä taipumus tunkea itsensä hahmon muodossa hirviöelokuviin jos eivät sattuneet koko elokuvaa itse tekemään, mutta tästä ne pysyivät poissa. Ei minulla mitään amerikkalaisia vastaan sinänsä ole, musta on vaan mukavaa kun jokin on puhtaasti brittiläinen. Loppuun mainittakoon että nautin eniten ihmissusielokuvista jotka sijoittuvat Britanniaan, jotenkin minusta ihmissudet ovat vain eniten elementissään siellä. Jotenkin ne vaan kuuluvat sinne. Niin, ja tässä tapauksessa paikka toimii erityisen hyvin myös sotilasnäkökulman kannalta, koska Britanniassa armeijaan liittyminen on ollut vapaaehtoista jo ainakin neljäkymmentä vuotta.
Musiikki tässä ei ole kovin mieleenpauinuvaa, mutta ei tarvitsekaan olla sillä se luo kuitenkin aina juuri sopivasti tunnelmaa kohtauksiin. Sen pisti oikein merkille miten hienosti se aina ko. kohtaukseen sopi. Kaikki ovat instrumentaaleja mikä on hyvä, koska joskus hyväkin sanoituksellinen biisi voi rikkoa tunnelmaa. Jopa kohtaus joka kuvattiin nimenomaan musiikkipätkää varten, sisältää vain pianomusiikkia yhden hahmoista soittamana, ei sanoja.
Suosittelen tätä lämpimästi jokaiselle ihmissusifanille jolla on edes suurinpiirtein tarpeeksi ikää nähden asetettuun rajaan.
"It's alright, y'know, mate. It's
ok. I just didn't make it ou this time, that's all. When I signed my
life
away on that dotted line, I fucking meant it. I am a professional
soldier."
"Up until today you believed there was a line between myth and reality.
Maybe a very fine line sometimes but at least there was a line. Those
things out there are REAL. If they're real, what else is real? You know
what lives in the shadows now. You may never get another night's sleep
as long as you live."
Olen yksi varmaan todella harvoista joka ei ollut nähnyt ainuttakaan Bond-elokuvaa ennen tätä. Ei ole vain tarpeeksi kiinnostanut, koska action ei ole suosikkigenrejäni. Ei edes vakoojaelokuvat. Muistelen kyllä nauttineeni jokaisesta actiongenren elokuvasta jonka olen katsonut eli kyse on vaan siitä että useimmiten muut genret menee sen edelle. En siis ole mikään action-elokuvien guru, enkä tiedä mitään aiemmista Bond-elokuvista ja niiden tyyleistä joten pyrin arvostelemaan tätä vain itsenäisenä elokuvana. (Itsenäinen tämä kuulema sinänsä onkin, että tarina ei ole jatkumoa edeltäjiinsä eli se etten ole nähnyt muita Bondeja ei haitanne.)
Skyfall on niin mahtava viihdepläjäys että taidan katsastaa aiempiakin sarjan osia joskus. Tämä on jo 23. elokuva, mietin kuinkahan pitkään ne onnistuu pitämään tätä sarjaa hengissä ennen kuin...Tai no, tämä elokuva taisi vähän jo vihjailla että loppu on lähellä.
Alun actionrytinä oli toki coolia ja viihdyttävää ainakin miespuoliselle katsojalle, mutta sitä vähän latisti se että ne tyypit jotka hurjasteli moottoripyörillä pitkin katonharjoja, olivat melkein ykköset yllään mikä oli enemmänkin hölmön kuin siistin näköistä ja ennen kaikkea se että action-intro oli pitkä ilman minkäänlaista vinkkiä siitä mikä nyt oli niin tärkeää että sen takia kannatti riskeerata oma ja lukemattomien sivullisten henki lukuisialla eri tavoilla. (Alussa sanottiin että se on tietokoneen kovalevy, muttei mitä sillä on.) Kun sen sisältö sitten vähän myöhemmin paljastettiin, monta minuuttia vähän väliä mietin miten mielenkiintoinen juoni-idea ja miten tolkuttoman jännittävä se intron ajojahtikin olisi ollut, jos olisimme tienneet sen jo alusta asti. Tämä toki on potentiaalinen ongelma vain niille jotka katsovat tämän kylmiltään kuten minä, ilman mitään muuta tietoa kuin että se on uusi Bond-elokuva. En katsonut edes traileria ensin.
Cyber-terroristi on siis varastanut tietokoneen kovalevyn joka sisältää listan; ympäri maailman, jokaisen terroristijärjestöön soluttautuneen salaisen agentin oikeat nimet ja peitenimet. Tarina vaan paranee kun selviää kuka tämän takana on ja miksi. Eli erityisesti pidän tarinan pääpahiksesta. Raoul Silva, entinen MI6:n agentti, kantaa henkilökohtaista syvän katkeraa kaunaa Mi6:n johtajaa kohtaan eräästä jokseenkin karmeasta tapauksesta vuosikausia aiemmin, ja on löytänyt täydellisen tien täydelliseen kostoon. Silvan motiivi on moninaisia tunteita herättävä ja näyttelijänsä (Javer Bardem) on kuin luotu kyseiseen rooliin enkä yhtään ihmettele että ohjaaja vaatimalla vaati että hän ottaa roolin vastaan. Minusta Silvassa on kiehtova olemus ja puhetyyli, muistaakseni melkein koko ajan, ihan kuin se voisi millä hetkellä tahansa yhtäaikaa alkaa itkeä, ja nauraa mielipuolisesti - muttei ihan tee kumpaakaan. Joten kun hän sitten paljasti motiivinsa, se ei kaikessa dramaattisuudessaan ollut shokeeraava vaan täydensi hahmoa luontevasti.
Jo pelkästään ikimuistoinen ja loisttavasti näytelty pääpahis tekee tästä elokuvasta lukuisten katselukertojen arvoisen, mutta myös action-kohtaukset ovat herkullisia varsinkin valkokankaalla nautittuna, ja en voi liikaa kehua visuaaisuutta ylipäätään. Mielettömän kauniita taiteellisiä kohtia, varsinkin teemabiisin "Skyfall" aikana, mutta myös myöhemmin. Ne luovat myös mainion tasapainotuksen action-kohtauksille (itse tarinan lisäksi johon myös jaksettiin tarinanjaksotuksessa keskittyä sopivassa määrin.) Eli mielestäni käsikirjoitus, ohjaus ja editointi ovat todella ammattilaisten taidonnäytteitä ja muodostavat pitkään mielessä pysyvän elokuva(teatteri)elämyksen.
Lisäksi, tuo teemabiisi on upea ja oli hienoa kuulla se elokuvateatterin kajareista. Ja kuka nyt ei rakastaisi brittiaksenttia? =P
En tiedä pitävätkö Bond-elokuvien fanit tai hardcore action-elokuvanörtit tästä kun en tosiaan tunne noita alueita hyvin tai lainkaan, mutta uskoisin että jos olet neutraalisti actionin ystävä ja pidät rikosjännäreistä, todennäköisesti nautit tästä uudesta Bond-filmistä.
Live-action elokuvaversio vuodelta 2011 pohjaa animaatio-televisiosarjaan alkaen vuodelta 2006 joka pohjaa kirjasarjaan alkaen vuodesta 1994. Kaikki brittiläistä tuotantoa. Itse löysin tämän kaiken vasta pari päivää sitten kun vahingossa kompastuin yhteen tuon animaatiosarjan jaksoista YouTubessa ja näytti mielenkiintoiselta. Kirjat ja animaatiosarja keskittyy seuraamaan Henry-nimisen (n. 8-vuotiaan) pikkupojan päivittäistä elämää, mistä tekee mielenkiintoista se että tämä on toivoton kauhukakara. Ei, kyseessä ei ole Ville Vallattoman kopio. Hirveä Henri putoaa sopivasti amerikkalaisen ja brittiläisen Ville Vallaton-versiouiden väliin. Se on aidosti lapsi, lapsille tyypillisine virheineen, tunteineen ja ajatuksenjuoksuineen, mutta samalla keskivertopoikaa mahdottomampi, tahallaan. Henri on siis mielestäni Ville Vallattomia enemmän tyypillinen pikkupoika jolla kuitenkin on selvästi asenne- ja käytösongelmia. Aika usein taas sille ollaan älyttömän ärsyttäviä ja tiukkoja joten sillä on joskus hyvä syykin olla hirveä.
Juuri sen takia sitä onkin niin viihdyttävää seurata; toisin kuin Ville Vallattomiin, Henrin hahmoon pystyy samaistumaan pitkälle mutta kuitenkin jää myös tutustumisen mahdollisuus. Ja kun jaksot käsittelivät periaatteessa tavallista elämää, ne tuo myös nostalgisia fiiliksiä. Lisämausteena tietysti se ihana seikka että se sijoittuu Britanniaan! (Vaikka hölmösti jossain jaksossa puhutaankin Suomen jalkapallojoukkueista ja euroista eli että muka asuttais Suomessa, vaikka visuaalisesti kaikki on täyttä Britanniaa ja yhdessä jaksossa keskitytään kuningattareen ja mainitaan London Tower...)
Tämä sarja on selkeästi tarkoituksella kärjistävä, ei välitä logiikasta/realismista kovin pitkälle ja hahmot ovat melko yksiulotteisia. Mutta tämä onkin ensisijaisesti lapsille suunnattu, ja hyvin tehty kokonaisuus nähden siihen mitä se haluaa olla.
Animaatiosarjan suomenkieliset näyttelijät eivät ota itseään liian tosissaan, mutta eivät myöskään vedä täysin vitsiksikään mikä mielestäni sopii sarjan henkeen hyvin. Alkuperäiset brittinäyttelijät ovat aika aidosti eläytyviä, mikä sekin pukee sarjaa hyvin. Suomidubbaajat ovat ehkä vähän keskinkertaisia suorituksissaan tai sitten se johtuu siitä että ne ei tosiaan ota sitä täysin tosissaan...Joka tapauksessa, se ei häiritse lainkaan, koska sarjan tapahtumat ja hahmojen repliikit ovat niin hauskoja.
Elokuvaversio sitten? Mitä olen animaatiosarjaa katsonut, voi Luoja se poika on hirveä; melkein hyperaktiivinen, kamalan temperamenttinen, itsepäinen, itsekäs, varsin ilkikurinen kakara joka on jatkuvasti erityisen inhottava pikkuveljelleen Kunnolliselle
Pekalle (Perfect Peter) joka puolestaan on niin ylikiltti pikku enkeli
että hyvä kun ei ole kirjaimellista sädekehää päänsä päällä. (Vaikka ymmärrän kyllä että sen kaltainen ja usein kantelupukki ja itkupilli pikkusisarus kävisi kenen tahansa lapsen hermoille. Tosin sarjassa on jaksoja ja hetkiä jolloin Henryn kultainen ja parempikin puoli näytetään, lähinnä siinä miten se oikeasti sisimmissään rakastaa perhettään ja halutessaan myös auttaa muita ihmisiä.
Mutta live-action elokuvassa ne hirveät piirteet on hädintuskin jos lainkaan olemassa. Henri ei ole tarpeeksi kaukana tyypillisestä 10-vuotiaasta pojasta, jotta sitä voisi kutsua suorastaan hirveäksi. Hirveä on vahva sana. (Sitä käytetään kyllä usein liioitellusti myös animaatiosarjassa, mutta pointti on että elokuvassa se ei koskaan ole niin paha. Se että joka viides minuutti hoetaan sen olevan hirveä, ei tee siitä hirveää.)
Elokuva ei vain epäonnistu kiteyttämään todellakin hirveän lapsen olemuksen siinä missä animaatiosarja tekee sen hienosti, mutta mielestäni elokuvan olisi pitänyt ottaa itsensä vähän vakavammin. Esim. äidin näyttelijäksi olisi pitänyt valita joku joka oikeasti osaa näytellä. (En tiedä oliko sen suoritus tarkoituksellisesti niin teennäinen, mutta se on joka tapauksessa häiritsevää kun muut perheenjäsenet vaikuttivat paljon aidommilta.) Animaatiosarjassa tietyt aivottomat sivuhahmot toimivat hienosti, mutta live-action-elokuvassa ne tuntuivat tosi ylimääräisiltä ja typeriltä enkä ymmärrä miksi kukaan ylipäätään halusi ja vaivautui ottaan vastaan ne roolit. Ja elokuva rikkoi neljättä seinää liikaa. Animaatiosajrakin tekee sitä, mutta vähemmän.
Jos siitä elokuvasta oli pakko tehdä live-action, olisivat saaneet tehdä sen enemmän Neropatin päiväkirja (The Diary of a Wimpy Kid) -elokuvien esimerkin mukaisesti. Vielä parempi kuitenkin jos olisivat tehneet elokuvan animaatiosarjan hengessä.
Elokuvassa on hauskat ja viihdyttävät hetkensä, Henrin näyttelijä on OK nähden siihen miten laimea versio hahmosta oli esitettävänä...Tarina joka elokuvaan kirjoitettiin toimii ihan hyvin nähden siihen mitä se yrittää tehdä, mutta yleisesti ottaen se on mielestäni vähän kaukaa haetttu.
Elokuva siis ei seuraa Henrin ja läheistensä päivittäistä elämää vaan siinä on isompi draamakuvio. Toimiiko sellainen mielestäni tässä konseptissa, en ole vielä osannut päättää.
En väittäisi elokuvaa täysin ajanhukaksi, koska se voisi olla paljon huonompikin ja kuten sanottua siinä on viihdyttävät hetkensä...mutta jos et katso sitä, et menetä mitään.
Typerän elokuvatrailerin alle linkitän vielä pari sen paaaljon paremman animaatiosarjan jaksoa. ELOKUVAN VIRALLINEN TRAILERI:
TV-SARJAN JAKSOJA:
"Hirveä Henri ja dinosauruksen päivä" (englanniksi)
Tämä on sarjan standardista poikkeava jakso,
yksi harvoista johon kuka tahansa voi samaistua. Todella hyvä, hauska ja tunteita herättävä myös.
"Hirveän Henri ja hirveä hamsteri" (englanniksi)
Toinen suosikkijaksoistani. Henryn hamsteri Fang
on mahatava hahmo, suosikkini kaikista. :D
Se tekee kaikenlaista hulvatonta monissa jaksoissa, mutta
Tämä oli ensimmäinen jännityselokuva vuosikausiin joka on tehnyt minulle sen
mitä ko. genren pitäisikin; suuren osan aikaa kehoni oli jännittynyt ja selkäpiitäni hiipi
välillä kylmänväreitä, ja tuijotin ruutua intensiivisesti enkä olisi malttanut odottaa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Lisäksi kaikki päähahmot ovat todella aidon oloisia ja mielenkiintoisia. Löysin itseni nauramasta ja tuntemasta niiden mukana.
Pariskunta jolla on kaksi lasta, adoptoi 9-vuotiaan tytön, Estherin ja aluksi tämä hurmaava tyttö tuntuu sopeutuvan perheeseen ilman suurempia ongelmia. Hyvin pian Estherin käytös alkaa kuitenkin olla enenevässä määrin häiriintynyttä, kunnes lopulta alkaa syntyä ruumiita ja paljastuu ettei tytön alkuperästä ole mitään oikeaa tietoa. Perheen äiti, huolissaan perheensä turvallisuudesta, alkaa selvittää mysteeriä ja saa selville jotain täysin odottamatonta. Tämä saattaa vaikuttaa tavanomaiselta tappajalapsi-elokuvalta, mutta ei todellakaan ole.
Traileri lupaa "et ikinä arvaa hänen salaisuuttaan" ja valtaosan eli keskivertokatsojan kohdalla se lupaus pitää. Minulla henk.koht. oli alitajuinen aavistus siitä mistä siinä on kyse, johtuen Estherin hahmon eräästä elementistä. Eli tiesin koko ajan mutta en kuitenkaan varsinaisesti tiennyt. Joten totuuden sitten paljastuttua se hätkähdytti mukavasti mutta toi myös jonkinlaisen tyytyväisyyden tunteen kun alitajunnan tiedot vapautui. Elokuva ei kerro aivan kaikkea hahmon historiasta joten elokuvan katsomisen jälkeen kannattaa käydä IMDB:ssä trivia-sivulta lukaisemassa tarkempaa tietoa, jos ei muuten niin nähdäkseen kuinka moni elokuvan aikana mielessä käyneistä teorioista osui oikeaan. Estherin näyttelijä on muuten todella vaikuttava roolissaan.
Muista hahmoista erityismaininnan ansaitsee perheen nuorin tytär, Max. Hän syntyi kuurona ja näin ollen ei osaa myöskään puhua ja kommunikointi hänen ja muiden hahmojen välillä käydään viittomakielellä. Se luo elokuvaan omanlaisen tunnelman. Maxin tila tuo myös loppukohtaukseen aimo annoksen lisää vaikutusta. Kerrassaan loistava hahmo tällaiseen elokuvaan ja näyttelijänsä hoitaa homman mallikkaasti.
Ensimmäisessä jakessaa mainitsemani laadun ja Estherin hahmon taustatarinan lisäksi, mielestäni tämä on toimivasti ohjattu, ja sisältää joitain sopivan kammottavia kohtia jotta kauhugenrekin sopii kuvaan. Tässä on myös huomattavasti veren lentoa ja tappokohtaukset on semi-graafisia ja mainittavan vahvoja, mutta ei mauttomuuteen asti. Tämä nousi ehdottomasti kaikkien aikojen suosikkielokuvieni kärkipäähän. Vähintään Top10:iin, ehkä jopa Top5:een.
Ainoa valittamisen aihe tässä on sen loppu. Se on törkeä ja päivänselvä kopio erään vähän vanhemman ja suositun kauhuelokuvan lopusta. Se on 99% samanlainen joten se ei mitenkään voi olla sattumaa. Lisäksi yksi repliikki siinä (joka on myös revitty suoraan sen toisen elokuvan lopusta) ei edes sovi ko. tilanteeseen ja elokuvan senhetkiseen henkeen. Jos nuo kaksi seikkaa sivuttaa niin se loppu on periaatteessa suht toimiva ja hyvä. Jätti kuitenkin minulle tunteen kuin jotain olennaista olisi jäänyt puuttumaan. Viihdytetty olo minulle jokatapauksessa jäi.
Jos pidät kauhu- tai jännityselokuvista, suositelen tätä lämpimästi!
Painotan kuitenkin, että tämän elokuvan ikäraja on K-16 ja sisältää lukuisia voimakkaita kohtauksia jotka voivat olla haitallisia lapsille - enkä nyt tarkoita vain melko intensiivisiä murhakohtauksia vaan paljon muutakin. Tämä on kertakaikkisen laadukas ja viihdyttävä kauhu/jännityselokuva kypsille teineille ja aikuisile.
VIRALLINEN TRAILERI: (Ei kannata katsoa muita, koska jotkut paljastaa juonesta liikaa. Ei toimi tällä sivustolla, antaa linkin YouTuben puolelle.)
