Aloitanpa minäkin Movie Monday -haasteet, joista ensimmäinen koskee musikaaleja.
En laske animaatioelokuvia musikkaleiksi vaikka niissä monta lauluosuutta olisikin, koska ne on nähdäkseni niissä oletusarvoisesti siksi, ettei nuorimmat katselijat kyllästyisi eikä siksi, että ne varsinaisesti kuuluisi ko. elokuvan perimmäiseen tarkoitukseen.
En laske animaatioelokuvia musikkaleiksi vaikka niissä monta lauluosuutta olisikin, koska ne on nähdäkseni niissä oletusarvoisesti siksi, ettei nuorimmat katselijat kyllästyisi eikä siksi, että ne varsinaisesti kuuluisi ko. elokuvan perimmäiseen tarkoitukseen.
Live-action musikaalielokuvia taasen en erityisemmin katso, joskaan en niitä nyt varsinaisesti välttelekään. Katson, jos eteen sattuu joku mielenkiintoiselta vaikuttava tai muuten vetävä. Parhaiten niistä harvoista näkemistäni mieleen ovat jääneet Moulin Rouge (2001), The Phantom of the Opera (2004), The Sound of Music, ja Cry Baby. Kaikki omistan DVD:nä ja pidän niistä hurjasti. Oopperan kummituksen tarinaan tutustuin ja rakastuin nimenomaan tuon musikaalielokuvan kautta, ensin ihastuttuani ko. lavamusikaalin teemabiisiin. Moulin Rougen katsoin lähinnä siksi, että siinä upean lauluäänen omaavat näyttelijät esittävät hienoja hittibiisejä + on toki tarina ja mukaan ripoteltu huumorikin mielenkiintoinen. The Sound of Musicin näin ekan kerran ala-aste ikäisenä ja tykästyin musiikin lisäksi tarinaan. Se saattoi hyvinkin olla ihan ensimmäinen live-action musikaali jonka koskaan näin. Cry Babyn katsoin aikoinaan ensisijaisesti, koska siinä on Johnny Depp ja tokihan 50-luvulle sijoittuva rock-henkinen musikaaliteinikomedia oli virkistävä kokemus, varsinkin kun olin itsekin teini vielä silloin kun sen ekan kerran katsoin.
The Phantom of the Opera (2004) on mielestäni malliesimerkki musikaalielokuvasta, koska siinä tosiaankin 95% elokuvan dialogeista lauletaan tai vähintään puoliksi lauletaan. Ja silti se ei millään tavalla häiritse tai vähennä elokuvan mukaansatempaavuutta saati näyttelijöiden roolisuoritusten upeutta. Harmi vaan, että Phantomin näyttelijän laulutaito on niin keskinkertainen, vaikka hahmon piti olla koko oopperatalon taitavin. Muuten herra Butler on mitä loistavin roolissaan. Oopperan kummitus -musikaalin musiikki on niin ajatonta ja upeaa että vaikea kuvitella kenenkään sen kuulevan koskaan kyllästyvän siihen.
Cry Babyssäkin on tavattoman mukaansatempaavia ja viihdyttäviä kappaleita ja näyttelijät näyttelevät juuri sopivasti yli. Aivan ihana elokuva! Ja en vieläkään ole lakannut ihmettelemästä kuinka löysivätkin niin ”identtisen” lauluäänen Johnny Deppille. Siis se voisi ihan täydellisen hyvin olla Johnnyn oma ääni. En olisi ikinä arvannut, ettei ole, jos en olisi jostain lukenut.
Wikipedian mukaan olisi tulossa elokuvaversio Andrew Lloyd Webberin musikaalista Cats. Mielenkiinnolla odotan, sillä sen lavaversio on ehkä suosikein näkemäni musikaali ikinä – no, heti Oopperan kummituksen jälkeen ainakin. Onneksi se filmattiin DVD:lle. Saisivat tehdä saman Oopperan kummitukselle. Lopuksi totean, että suosin kuitenkin musikaaleissa enemmän teatterilavalla esitettyjä DVD:lle filmattuja esityksiä.
En osaa päättää mikä mahtaisi olla suosikkini musikaalielokuvista, mutta tässä suosikkibiisini Cry Babystä:
En osaa päättää mikä mahtaisi olla suosikkini musikaalielokuvista, mutta tässä suosikkibiisini Cry Babystä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti