Vaikka olen yhä sitä mieltä että kaikki tarinat olisivat paljon parempia jos niille ei tehtäisi virallisia jatko-osia muuttamaan tapaa jolla niitä katsotaan...Screamin tapauksessa useimmat sen jatko-osat ovat myös helmiä. Siis jos niitä nyt kerta on ihan pakko tehdä, niin hyvä että ovat edes noin hyviä ja alkuperäisiltä tekijöiltä! (Huomaa, että sanoin 'useimmat'. En ehkä enää nykyään pala pyhää vihaa Scream 3:sta kohtaan, mutta silti torjun sen täysin omasta henkilökohtaisesta kaanonistani.)
Tähän väliin mainittakoon, että käsikirjoittaja Kevin Williamson nimenomaan aloitti projektin tarkoittaen sen olevan trilogia. Eli jatko-osat eivät ole vain mitä tahansa tuulesta temmattuja rahastustuotteita vaan kukin osa alusta asti suunniteltua tarinaa. Minä nyt vaan en satu pitämään kolmannen elokuvan paljastamasta osasta sitä. Neljäs elokuva aloittaa uuden trilogian joka kuitenkin liittyy suoraan ja linkittyy vahvasti ensimmäiseen. Edelleen saman käsikirjoittajan, saman ohjaajan ja pitkälti alkuperäisen näyttelijäkaartinkin kera.
HUOM! Katso ensimmäinen elokuva kokonaan ennen kuin katsot yhtäkään jatko-osaa tai edes niiden trailereita! Koska jokaikinen jatko-osa ja niiden trailerit paljastaa ensimmäisen murhaajan! Mutta mitkään näistä kirjoittamistani arvosteluista ei paljasta minkään murhaajaa eikä muutenkaan mitään suurta joten nämä voi ihan rauhassa lukea.
Scream (1996)
Woodsboron pikkukaupunkiin lankeaa sarjamurhaajan varjo, kun teini-ikäinen tyttö ja poika löydetään raa'asti silvottuna tytön kotipihalta ja seuraavana päivänä toinen tyttö joutuu hyökkäyksen kohteeksi, mutta kuin ihmeen kaupalla selviää hengissä. Murhaaja soittaa uhreilleen esittäen heille kauhuelokuviin liittyviä kysymyksiä; jos he vastaavat väärin, he kuolevat. Tosin, jos he vastaavat oikein, he kuolevat silti. Sen lisäksi hän kiduttaa uhrejaan henkisesti siinä puhelimessa. Pian käy myös ilmi että murhaaja tappaa kauhuelokuvien sääntöjen mukaisesti, tehden tosielämän kauhuelokuvaa. Vuotta aiemmin Woodsboron kaupunkia järkytti Maureen Prescottin raaka murha ja nämä uudet murhat vaikuttavat liittyvän siihen. Elokuvan pohjimmainen teema on laittaa katsoja miettimään voiko kauhuelokuvat todellakin saada aikaan psykopaattimurhaajia, vai olisiko ratkaisevat lähtökohdat sittenkin jossain aivan muualla?
Aloituskohtausta pidetään yhä yhtenä vaikuttavimmista ja ikimuistoisimmasta kautta keuhuelokuvain historian, ja ihan syystä. Se on erittäin realistinen, intensiivinen ja nerokkaasti toteutettu, ja päättyy sanoinkuvaamattoman dramaattisesti. Siitä ei yksikään sydämen omaava isä, äiti tai lapsi selviä tuntrematta jotain syvempää. Ei väliä vaikka olisi katsonut sen satoja kertoja - aina jos siihen uppoutuu rauhassa, jää todennäköisesti enemmän tai vähemmän vainoharhaisiin tunnelmiin elokuvan jälkeen ja tuntemattomasta numerosta soitettu puhelu jäisi todennäköisesti vastaamatta vaikka muutoin niihin vastaisikin. Tuo aloituskohtaus kuusinkertaisti soitontunnistimen myynnin lankapuhelimiin. (Oikeassa elämässä siis. Matkapuhelnhan oli aika uusi keksintö '90-luvun puolessa välissä.)
Tuon aloituksen jälkeen elokuvan tunnelma hieman kevenee ja satiirielementtikin tulee mukaan - ja se voi olla helpotus sillä ei sen aloituskohtauksen tasoa kestäisi erkkikään kahta tuntia, tai ainakin siitä menisi pian hohto. Tämä sekoittaa sopivassa suhteessa kauhun, trillerin ja huumorin. Tunnelma pysyy sopivan karmivana ja jännittävänä, on kivaa leikkiä rikosetsivää ja yrittää tunnistaa murhaaja ennen kuin se paljastetaan. Loppukohtaus on taas varsin intensiivinen ja väkivaltainen, hienosti toteutettu ja murhaajan motiivi on kaikessa yksinkertaisuudessa mutta syvässä psykologiassaan minun mielestäni loistava ja suorastaan nerokas. Alun ja lopun välillä myös hyvin kirjoitetut hahmot ja heidän suhteet tuovat oman osansa viihdettä ja tunnesidettä.
Tässä on melko paljon verta ja gorea, mutta ei häiritseväyyteen asti ellei sitten ole todella herkkä sille. Jos kestää sitä mutta haluaa välttää pahimman, kannattaa katsoa teatteriversio (K-16) sillä Director's Cut (K-18) sisältää pari suht kammottavaa muutaman sekunnin hetkeä. Eli edes tuossa leikkaamattomassa versiossa veri ja suolenpätkät ei ole mitenkään pääasiallista vaan elokuvan teema on psykologinen kauhu. Se vaan että koska kyseessä on veitsen kanssa heiluva todella psykopaattinen sarjamurhaaja ja elokuvan tunnelma halutaan pitää sen mukaisena, merkittävää gorea ei voida täysin sivuttaa.
Tämä on todella mielenkiintoinen, vangitseva ja varsin nerokkaasti toteutettu kauhu/jännityselokuva josta uskon kenen tahansa kauhugenren fanin pitävän enemmän tai vähemmän, tykkäsi sitten goresta tai psykologisesta kauhusta. Minä eniten arvostan lopussa kunnolla selkeytyvää todellista sanomaa, fiksuja hahmoja ja kunnon tarinapolkua ja taustatarinaa. Mestariteos! :)
Rakastan myös tämän instrumental-musiikkia; se on niin täydellisen sopivan tunnelmaista nimenomaan realistiseen kauhu-jännityselokuvaan.
VIRALLINEN TRAILERI:
ja
5 ENSIMMÄISTÄ MINUUTTIA!
Scream 2 (1997)
Edellisen osan sankaritar, Sidney, on urheasti taistellut elämässä eteenpäin ja on nyt yliopistossa, pari vuotta ensimmäisen elokuvan kauhujen jälkeen. Toimittaja Gale Weathers on kirjoittanut niistä kirjan, ja sen fanit pommittavat Sidneyä pilapuheluilla. Lopulta kuitenkin puhelu onkin kaikkea muuta kuin pilaa. Yliopiston nuoria alkaa raa'asti kuolla ja joku on taas pääosin Sidneyn perässä...ja vaikuttaa siltä kuin tällä psykopaatilla olisi mielenkiintoja parin vuoden takaisiin murhiin. Onko kyseessä seonnut fani vai joku Sidneyn hengissä selvinneistä ystävistä, vai kenties jotain aivan muuta?
Idea saattaa vaikuttaa ensimmäisen toistolta, mutta toteutus onnistuu niin ettei se katsoessa tunnu lainkaan siltä vaan ihan uudelta elokuvalta ensimmäisen hengessä.
Itse en tämän elokuvan ekaa kertaa katsoessani kuitenkaan jaksanut leikkiä etsivää, mutta viihdyin silti täydellisesti. Aloituskohta on tarvittavissa määrin ravistava, mutta ei läheskään niin intensiivinen ja hirvittävä kuin ensimmäisessä elokuvassa. Tunnelma yleensäkään ei ehkä ole ihan yhtä vahva kuin ensimmäisessä, mutta hetkensä tässä kyllä on, todellakin. Yhden herkullisen lisämausteen tuo Cotton Weary, mies jonka Sidney oli alunperin turhan hepposin perustein tunnistanut äitinsä murhaajaksi ja Cotton tuomittu kuolemantuomioon ja vietti vuoden vankilassa, kunnes naisen oikea mrhaaja paljastui. Tässä osassa hieman katkeroitunut Cotton siis on päässyt vankilasta ja vaatii nyt Sidneyltä yhteistä hetkeä televisiossa, jossa hän saisi selittää oman puolensa asioista. Loppukohtauksessa paljastuva murhaaja on kuitenkin edellistäkin yllättävämpi - en usko että kovin moni katsoja näki sen tulevan! Hänen motiivinsakin on loistava - ja jälleen kerran loppukohtaus painii sen teeman kanssa voidaanko elokuvia syyttää väkivaltarikoksista vai onko ratkaisevat lähtökohdat muualla...ja siis kuten edellinenkin, painottaa ajatustaan siitä että elokuvat eivät todellakaan ole ratkaiseva tekijä.
Tässä on edellistä osaa enemmän verta, muttei edelleenkään ole pääasiallinen elementti. Ja on muuten ihania vierailevia tähtiä, kuten Sarah Michelle Gellar (Buffy Vampyyrintappajasta), cameo-roolissa. Mielestäni tämän elokuvan murhaaja täydentää ensimmäistä elokuvaa kivasti, vaikka olisi se ensimmäinen kyllä pärjännyt hienosti ilmankin.
VIRALLINEN TEASER-TRAIERI:
VIRALLINEN TRAILERI:
Scream 3 (2000)
Ekan katselun jälkeen inhosin tätä. Tokan katselun jälkeen jaksoin löytää jotain arvostettavaa. Kolmannen katselun jälkeen ajattelelin että onhan tämä yleisesti ottaen ihan okei, mutta en vieläkään suostu ottamaan tätä mukaan omaan henkilökohtaiseen Scream-visiooni enkä tule ikinä ottamaan. Koska tämä on ainoa osa jota Kevin Williamson ei käsikirjoittanut vaan antoi muille vain 20-30 sivun mittaiset muistiinpanot joiden pohjalta kirjoittaa varsinainen käsikirjoitus, mutta iso osa niistä hylättiin ja lähdettiin eri suuntaan! Ja se kyllä näkyy. Kyllähän ne kuulema parhaansa yritti pysyä Williamsonin hengessä yms. tärkeää ja pitivät mukana joitakin tämän muistiinpanoista, mutta silti, ne teki liikaa muutoksia.
Tosin, vaikuttaa elokuvaan suuresti sekin, että noihin aikoihin väkivaltaiset elokuvat olivat hyvin kiistanalaisia juuri vähän aikaa sitten tapahtuneen kouluammuskelun takia mikä painosti elokuvien tekijöitä hienovaraisuuteen. Joku taho yritti vaatia ettei siinä näytettäisi lainkaan verta eikä murhia näytettäisi yhtään ruudulla. Onneksi siihen ei sentään suostuttu, Wes Craven sanoi että jos se tehtäisiin niin elokuvaa ei pitäisi mennä kutsumaan Screamiksi. Tässä osassa on kuitenkin siis muita osia paaaljon vähemmän verta ja ruudulla näytettyä väkivaltaa. Lisäksi tässä painotettiin kauhukomediamaiseen toteutukseen. Se syö hieman elokuvaa, mutta voisi se toki huonompikin olla. Williamsonin muistiinpanojen valtaosalta hylkäämiseen ja eri suuntaan lähtemiseen on toinenkin syy, johon paneudun enemmän tuolla faniblogini puolella Scream-sarjaa koskevassa merkinnässäni. (Sitä ei vielä ole. Linkitän sen tähän sitten kun se tulee.)
Eniten minua kuitenkin risoo tässä se millä tavalla tämä murhaaja on osallinen ensimmäisen elokuvan tapahtumiin. Se niiiin pilasi ensimmäisen elokuvan murhaajan! Siksi tämä osa ei kuulu minun henkilökohtaiseen kaanoniin, ja ihme kyllä pystyn jopa katsomaan ensimmäisen Screamin täysin ajattelematta tätä osaa. (Se saattaa johtua siitä että näin Screamin vuonna 1998 ja tämä osa julkaistiin vuonna 2000, eli ehdin parin vuoden ajan mudostaa itse omat visioni niin vahvoiksi ettei virallinen totuus pysty niitä häiritsemään.) En ole varma oliko tämän murhaajan osuus ensimmäisen elokuvan tapahtumiin osa Williamsonin alkuperäisiä muistiinpanoja vaiko yksi uusien käsikirjoittajien tekemiä muutoksia. Olisinko pitänyt Williamsonin omasta versiosta? Mutta eipä sillä väliä, mikä on tehty on tehty.
Tämän osan murhaajan henkilöllisyys ei ollut Williamsonin oma idea, vaan muiden myöhään keksimä. Vaikka tämä murhaaja onkin mielestäni turhan kaukaa haettu, on se suhteellisen okei ja sen motiivi on kiehtova. Mieluummin siis olisin nähnyt Williamsonin oman idean ja jättänyt liittämättä sitä ensimmäisen elokuvan tapahtumiin, ainakaan sillä tavalla. Noh, elokuva on mitä on ja ainoa syy miksi nautin tämän osan loppukohtauksesta on se motiivin kiehtova puoli ja näyttelijän loistavuus. Todella upeaa työtä häneltä!
Vaikka elokuvan yleinen tunnelma onkin olosuhteiden "pakosta" turhan koominen ja homma pissii vähän muualtakin, alkuperäiset näyttelijät ja hahmot sekä Sidney-kohtaukset kuitenkin auttavat paljon ja pitivät ainakin minun mielenkiintoni mukana.
Jos olisin tiennyt mitä tämä tekee ensimmäisen elokuvan murhaajalle, en olisi katsonut. (On nimittäin ihan eri asia kuulla loppuratkaisu kuin elää se hahmojen mukana elokuvaa katsellen.) Neljännen elokuvan kannalta tämän kolmosen katsominen ei ole olennaista, koska seuraava osa ei viittaa tähän kuin yhdessä lauseessa: ("Three times I've helped solving these things.") Siitä ei vielä tiedä liittyvätkö mahdolliset viides ja kuudes elokuva tähän enemmän. Sarjan nykytilanteessa tätä osaa EI kannata katsoa, jos ei halua ensimmäisen elokuvan murhaajan pilaantuvan. Vaikka, on toki niitäkin joiden mielestä tämä ei pilaa ensimmäistä murhaajaa. Mielipiteet siitä jakautuu aika tasaisesti kahtia. Jos tuo riski ei haittaa, niin on tämä katsomisen arvoinen osana tätä sarjaa, koska omalla tavallaan tämä on toimiva juonikuvio.
Tämän osan juonirunko on siis että Sidney on piiloutunut jonnekin syrjäiseen paikkaan valenimen alle. (Williamsonin alkuperäisessä käsikirjoituksessa tämä johtui siitä että alkukohtauksessa Ghostface hyökkää hänen ja ystävänsä kimppuun ja hän tappaa tämän henkilön joka paljastuukin olleen vain fani.) Ei ole tietoa päteekö tuo kuvio lopullisessa elokuvassa, koska sitä tosiaan sorkittiin niin perusteellisesti ettei lähes mitään rajaa. Elokuva antaa kuitenkin ymmärtää että Sidney piiloutui erakoksi vain siksi ettei halua yhdenkään psykopaatin enää löytävän itseään. Elokuvan alkukohtuksessa kuolee siis eräs toinen hahmo, ja murhaajan paljastetaan etsivän Sidneyä. Alkukohtaus on ylipäätään jälleen kerran hyvä. Pitkin elokuvaa käy ilmi että tämä murhaaja tietää Sidneyn äidin elämästä ajalta jonka tämä oli pitänyt salassa kaikilta läheisiltään, ja kuten aina tähänkin mennessä, tämäkin tyyppi haluaa tappaa Sidneyn. Lisäksi hän väittää tappaneensa tämän äidin.
VIRALLINEN TRAILERI:
Scream 4 (2011)
Kevin Williamson on jälleen puikoissa. Eli koko käsikirjoitus hänen käsialaansa. Ohjaajana edelleenkin Wes Craven ja mukana kaikki alkuperäiset näyttelijät (joiden hahmo oli vielä elossa kolmen ensimmäisen jäljiltä.) Koska en ollut varma kenen idea kolmoselokuvan murhaajan linkki ensimmäiseen elokuvaan oli, minua vähän arvelultti tämän neljännen elokuvan tulosta kuultuani vaikka tiesinkin että ihana K. Williamson on taas täysillä kuvassa...Mutta en todellakaan pettynyt. Törkeän nerokas murhaajan identiteetti ja vieläkin nerokkaampi ja totaalisen tuore motiivi sillä!!! :D 8D Jos pidät ensimmäisestä Screamista, niin katso ehdottomasti tämä neljäs! Tämä ei toki ole yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta vähintään yhtä hyvä ellei jopa parempi kuin kakkonen ja liittyy upeasti ensimmäiseen.
Tämä ei myöskään jumita '90-luvulla vaan henki ja tarina on päivitetty nykyaikaan, todennäköisesti koska Williamson ehkä haluaa luoda elokuvista kokonaisuuden eikä halua vaihtaa näyttelijöitä ellei ole pakko. Eli Scream 4 tai dvd:n kannessa SCRE4M, alkaa 11 vuotta edellisen elokuvan tapahtumien jälkeen.
Elokuvan tunnelma ja yksityiskohdat ovat siis moderneja ja niin on myös asenne. Jokainen elokuva on omannut omat kauhuelokuvan säännöt; ensimmäinen alkuperäiset kauhuelokuvien säännöt, toinen elokuva jatko-osan säännöt, kolmas elokuva trilogian säännöt...ja tämä omaa uudet säännöt, koska Hollywood tuottaa nykyään vain uudelleenfilmatisointeja joissa on muuttuneet säännöt.
Tämän neljännen alkukohtaus on ensimmäisen elokuvan alkukohtauksen jälkeen kaikkein ikimuistoisin. Rehellisesti sanoen en muista miten tämä alkukohtaus päättyy, se oli sen verran monitahoinen, mutta nerokas ja aika lailla ennalta-arvaamaton se on. Ensimmäisen Screamin alkukohtausta on tosin täysin mahdotonta ylittää niin että ehkä siksi ne ei edes yritä. :D
Juonirunko:
Yli 30-vuotias Sidney on kirjoittanut kirjan "Out of Darkness" jossa hän käsittelee omaa tarinaansa, (eli kolmen ensimmäisen elokuvan tapahtumia omasta näkökulmastaan), kirjoitti sen terapeuttisena tienä itselleen ja mahdollisesti auttaakseen muita jotka painivat samankaltaisten ongelmien parissa. Hän pysähtyy kirjansa julkaisukiertueella Woodsborossa. Saman tien siellä alkaa uusi murhien sarja ja murhaaja näyttää haluavan tehdä uudelleenfilmatisoinnin alkuperäisistä Woodsboron murhista (eli Scream-elokuvan tapahtumista, jotka ovat näiden elokuvien universumissa filamttu Stab-elokuvaksi josta on muodostunut piiitkä elokuvasarja.) Ja tälläkin murhaajalla on alusta pitäen jotain nimenomaan Sidneyä vastaan.
Ja ah miten herkullinen se motiivi onkaan...! Ja tämä siis ei itsessään ole ensimmäisen elokuvan uudelleenfilmatisointi, vaan vaan tämän murhaajat yrittävät "uudelleenfilmatisoida" alkuperäiset tapahtumat tosielämässä...Vaikea selittää, mutta tämä on tosiaan hyvin erilainen ensimmäiseen elokuvaan nähden ja melkein yhtä hyvä!
Toisin kuin kakkosen ja kolmosen suhteen, tätä katsellessa minä intouduin taas yrittään päätellä murhaajan henkilöllisyyttä (enkä onnsitunut.) Murhaajan tuoreen ja tavallista sairaamman motiivin lisäksi koko tyyppi on hurjasti sairaampi kuin kukaan aiemmista. Sitä loppukohtausta tuijotti melkein monttu auki kun ei aiemmat osat olleet menneet lähellekään niin synkäksi. Ja jos pidät verellä mässäilystä ja raakuudesta niin tässä ei liikaa kainostella. Tämä on kirkkaasti verisempi ja raaempi kuin edes Scream 2, niin visuaalisesti kuin sanallisestikin. Mutta tämäkään ei unohda psykologista puolta. Kertakaikkisen upea elokuva ja varsinkin osana Scream-sarjaa. Tämä yksinketaisesti uudistaa sarjan tuoreeksi, ja linkittyy hienosti ensimmäiseen trilogiaan.
VIRALLINEN TRAILERI:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti