Uinu, uinu lemmikkini / Pet Semarary (1989)

 ~"Days that are truly good, are very rare. God in His infinite wisdom is a lot more generous in dealing out pain."~
-Stephen King

Upea elokuvasovitus tositapahtumiin pohjaavasta tarinasta joka auttaa rakkaan ihmisen kuoleman käsittelyssä, ja on psykologisesti äärimmäisen mielenkiintoinen ja puhuttelava.

Tästä on vuonna 2013 tulossa uusi elokuvaversio joka luultavasti on paska, mutta silti......"Uinu, uinu lemmikkini? Voi kun söpöö! Mennään koko perhe katsomaan!" ...Älkää missään nimessä!!! Konseptin söpöys alkaa ja päättyy tasan tuohon suomalaiseen versioon nimestä. Tämä tarina ei sovi lapsille eikä varhaisteineille, eikä todellakaan heikkohermoisille.

--> Tarinan pointti: Kuinka pitkälle ihminen saattaa mennä syvimmässä surussaan, ja kuinka paljon oikeasti tapahtuvaa kauhua ihmismieli kestää ennen kuin se järkkyy sairaaksi.
---> Tarinan opetus: Joskus kuollut on parempi.

Nuo pointit ja opetus on syy miksi tämä tarina ja elokuva ei ole niin häiriintynyt ja sairas kuin muutoin olisi, ja miksi on uudelleen ja uudelleen katsomisen/lukemisen arvoinen. Toki loistavat näyttelijät lisäävät oman osansa siihen; varsinkin Gagen, Louisin ja Paascown näyttelijät ovat täydellisiä. Ellien näyttelijä on kauhean huono, mutta siedettävä. Tämä 1989 elokuvaversio tuo tarinan pointit suhteellisen hyvin esille, joskin paremminkin olisi voinut jos hahmojen pään sisälle olisi kaivauduttu enemmän vaikkapa voice-overien muodossa.

Alussa mainittu "tositapahtumiin pohjaava" tarkoittaa tarinan lähdettä. Stephen King itse vuokrasi perheineen talon vilkkaan tien varrelta joka oli tappanut monia naapuruston lemmikkejä ja lapset olivat rakentaneet lemmikeilleen hautausmaan joka sijaitsi Kingien vuokratalon lähellä. Heidän naapurissaan tien toisella puolella asui vanha mies joka kertoi heille tuosta tiestä ja hautausmaasta, ihan niinkuin Jud tässä tarinassa. Kingin oma tytär oli saman ikäinen kuin Ellien hahmo tarinassa ja hautasi kissansa sinne kun se jäi auton alle tuolla tiellä. Lisäksi Kingin poika oli hiuskarvan varassa jäädä rekan alle tuolla tiellä, kuten Gage tässä tarinassa. King siis pohjasi tämän tarinan henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja todelliseen asetelmaan, mutta vei sen pidemälle ja toi mukaan yliluonnollisen elementin. Tuntien että oli mennyt liian pitkälle kirjan aiheen kanssa, käsittääkseni itse suorastaan masentui tarinan synkkyydestä, King hyllytti sen eikä aikonut julkaista. Kunnes vastahakoisesti toimitti sen kustantajalleen tämän vaatiessa viimeistä kirjaa sopimuksen lopulla.

Minulla on viha-rakkaus-suhde tämän elokuvan ja kirjan kanssa. Tarinan psykologia ja opetus kun on mitä tärkein ja vaikuttavin, mutta toisaalta kauhu jonka kautta se joudutaan kertomaan on todella piinaavaa. Sanon 'joudutaan', koska nähdäkseni tarinan opetusta ei voi kertoa tarpeeksi tehokkaasti muulla tavalla.

Teininä näin tämän elokuvan ensimmäisen kerran, minkä jälkeen luin kirjan kaksi ja puoli kertaa. Ekalla kerralla luin joka sanan, tokalla kerralla hyppäsin erään liian piinaavan osion yli, ja kolmannella kerralla hermot pettivät puolivälissä ja jouduin kiikuttamaan kirjan takaisin kirjastoon, pois kummittelemasta huoneessani. Eli en halunnut enää nukkua se kirja samassa asunnossa. Vuosien mittaan olen tullut katsoneeksi tämän elokuvaversion viisi tai kuusi kerttaa, vaikka tuskaa tekee joka kerta ja yleensä pikakelaan tietyt kohdat ohi...

Stephen King itse kirjoitti tämän elokuvasovituksen käsikirjoituksen mistä syystä tarinan loppua ei ole muutettu totaalisesti. (Minua aina ärsyttää suuresti kuinka Kingin kirjoihin pohjaavien elokuvien loput aina muutetaan täysin mikä tietenkin muuttaa koko tarinan. Epäilen että sama synti tapahtuu tulevassa uudelleenfilmatisoinnissa.) Tämän elokuvasovituksen loppuun on vain lisätty pieni juttu siinä missä kirjan loppu jättää auki mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kingin kirjoittamasta käsikirjoituksesta johtuen tämä on kaikenkaikkiaan ihanan uskollinen kirjan materiaalille, lukuunottamatta Wendigo-Gagen hahmoa verbaalisesti, mutta 2-3-vuotiaalta lapselta ei voi vaatia sitä mitä kirja sisältää. Mutta siis käsikirjoittajan tähden tämän elokuvasovituksen pitäisi viihdyttää novellin faneja ja karmia syvästi myös niitä jotka eivät kirjaa tunne.

On ilahduttavaa miten dynaamisesti King sai kaikki olennaiset elementit tiivistettyä elokuvan ensimmäiseen viiteen minuuttiin. Ja kun kaikki tapahtuu aurinkoisena päivänä suhteellisen onnellisessa ilmapiirissä, se asettaa hienon tunnelman elokuvalle; saa heti tunteetn että tämä idyllisen onnellinen perhe käy läpi helvetin mitä epätavallisimmalla tavalla. Ja koska tämä aloituskohtaus sisältää viattoman vaippaikäisen pikku taaperon, useimmat katsojat saavat heti tunnekiinnityksen tapahtumiin.

Vaikka se tekikin mahdottomaksi esittää Wendigo sellaisena kuin se kirjassa on, olen iloinen että tähän elokuvaan palkattiin 2-vuotias taapero Gagen rooliin. Koska on äärimmäisen olennaista tunnetehosteelle, että se lapsi on vauva. Ja mielestäni se on paljon tärkeämpää elokuvalle kuin täys-Wendigon saaminen kuvaan, myös kauhun kannalta. Ainoa mikä vähän häiritsee on että elokuvassa Gage näyttää siltä kuin olisi kuollut nopeasti jostain sisäisestä viasta eikä raa'asti ylinopeutta ajaneen rekan alle jääden. Ei ole mitenkään mahdollista että kukaan onnistuisi kokoamaan 2-vuotiaan lapsen ruumista niin virheettömäksi ja kauniiksi sellaisen jälkeen. Jotta Gagen enkelimäinen olemus olisi ollut edes semi-uskottavaa fantasiaelementin takia, niiden ei olisi pitänyt näyttää aikuista miestä joka oli myös törmännyt rekan kanssa, ja oli kammottavasti  runneltunut ja haavoittunut.

Tämä kohtaus kuvattiin peilien avulla
jotta näyttäisi kuin poika olisi
tiellä rekan kanssa.

Mutta koska Victor Pascown näyttäminen on ratkaisevaa tarinan kannalta eikä ole mahdollista tunkea 2-vuotiaalle uskottavuuteen tarvittavia meikkejä ilman että lapsi kärsisi ja hermostuisi jo pitkässä meikkausvaiheessa saati meikkien alla, se kaunis vauvankeho on ymmärrettävä valinta eikä häiritse liikaa.

Karmivin elokuvahahmo ikinä; Zelda. Kirjassa hän on 10-vuotias lapsi, mutta tässä elokuvaversiossa ilmeisesti jonkinverran vanhempi, (ehkä jotain 13v), tosin pojan näyttelemänä...Tai en tiedä kuka Zeldan vuorosanat puhui, mutta poika kaiken sen meikin ja muun alla oli. Vihasin Zelda-kohtia jopa kirjassa joten en todellakaan nauttinut niistä visuaalisessa muodossa elokuvassa. Se on vaan liian karmiva kaikessa; kohtalossaan, ulkomuodossaan, mielenvikaisuudessaan ja sanoissaan. Varoitus: Zelda on TODELLA pelottava ja häiriintynyt osuus tätä elokuvaa. Ei niin pahasti kirjassa.

Tästä on olemassa myös dramatisoitu kuunnelma radioon tehtynä. Hieno versio joka putoaa tämän 1989 elokuvasovituksen ja kirjan väliin. Joskin Wendigo-Gage on siinäkin sata kertaa kesympi versio, vaikka ne palkkasi monta vuotta vanhemman lapsen siihen rooliin. Ne kai ei halunnut lapsen puhuvan sellaisia edes näyttelemisen varjolla.

Minä itse, niille jotka ovat herkempiä kauhun suhteen, suosittelisin ennemmin vain lukemaan sen kirjan. Tekstimuotoista kauhua on helpompi sietää, koska ihmismieli automaattisesti estää sitä iskemästä liian syvälle, mutta elokuvassa kaikki paiskataan armotta suoraan silmille tai vähintäänkin palavat muutoin konkreettisemman tunnelman kautta syvemmälle tajuntaan. Lisäksi kirja syventyy psykologisiin pointteihin paremmin ja tekee kokemuksesta vähemmän piinaavan ja enemmän kehittävää pohdintaa ja laajempia tunteita herättävän.

Elokuvasta haluan vielä ylistää kohtausta jossa Gage jää rekan alle. Se on täydellisesti kirjoitettu, näytelty ja ohjattu - nähden siihen mitä se on; 2-vuotias lapsi kuolee väkivaltaisen kuoleman perheensä silmien edessä, mikä tuhoaa päivän joka olisi muutoin ollut yksi heidän onnellismpia muistojaan. En halua yksityiskohtaisesti vaahdota miten se on toteutettu, sanon vaan että täydellinen suoritus kaikin puolin!! Varsinkin Gagen kuolinhetken toteutus on ikimuistoinen ja hyvällä maulla tehty.
Kohtauksen suhteen ylipäätään, erityiskehut tolkuttoman suloiselle Miko Hughesille sekä Dale Midkiffille joka onnistui tuomaan Louisin rakkauden poikaansa kohtaan sanoinkuvaamattoman aidonoloisesti ja vahvasti. Se kohtaus on vaan jotain niin kaunista, ja lopulta jotain niin traagista ja tuskallista että. Hitto, väitän että tämä elokuva on katsomisen arvoinen jo ihan pelkästään sen kohtauksen takia.

Loppukommentit:
- On tämän elokuvan syytä etten osaa rentoutua Brittiläinen lyhytkarva -rotuisen kissan seurassa enkä voisi ottaa sellaista itselleni.
- On tämän tarinan syytä että lemmikien hautausmaiden konsepti aiheuttaa minussa vain epämukavia tuntemuksia.
- On tämän tarinan ansiota, etten ole kärsinyt liian suuresti perheenjäsenteni kuolemista.

ITSE TEKEMÄNI TRIBUUTTI-VIDEO:
Keskittyy tarinan tunnepohjaiseen perusteemaan.
eli ei sisällä Zeldaa eikä kovin paljoa gorea.
Joskin silti muutaman psykologisesti todella voimakasta kohtausta..

VIRALLINEN TRAILERI: